Elokuviin voi ymmärrettävästi suhtautua tiettyjen premissien kautta, ja kieltämättä sellaista oli ilmassa tarttuessani United 93:n DVD:n "yhden koneen, joka ei koskaan tavoittanut maaliaan" siivittämiin tunnelmiin. Toki tiesin arvosteluiden perusteella, että kysymys on 9/11-elokuvista vähiten alleviivaavin, mutta oletin löytäväni tiettyjä kerronnan muotoja joka tapauksessa.
Niitä tietenkin oletuksen mukaan löytyikin, mutta United 93 on taitavasti tehty elokuva siitä huolimatta. Osa sen jännitteestä perustuu tietenkin sille, ettei suurin osa katsojista tunne "tarinaa", eli tiedettyä tapahtumaketjua kovinkaan hyvin, vaikka valtaosa sitä televisiosta seurasikin. The 9/11 Commission Reportin lukeneena pohjamateriaalin tuntee, vaikka lopulta jouduin kaivamaan niteen hyllystä hamutessani pause-nappulaa, jotta pysyisin tiedostavasti kärryillä. Tyhjäähän elokuvan voisi luulla lyövän sellaisille, joille diskurssi on yksityiskohdiltaan käsittämätön.
Tunnelmallisen tehokkasti rakennettu elokuvaesitys joka tapauksessa. United 93 vangitsee paljon yleistä lentomatkustuksen kokeneen tunnelmakentästä - vinkuvan taustamelun, käytävillä vaeltavan henkilökunnan ja koneessa kaappauksen hetkellä syntyvän epätietoisuuden. FAA:n kaoottisen tiedonhaun, kun ilmassa on huhutusti ties kuinka monta kaapattua konetta. Muutamaan tuntiin kytkeytyvän dramatiikan sekavuuden. Poukkoileva käsivarakamera ja taustamusiikin muutamia poikkeuksia lukuunottamatta huomattava puute pumppaa kieltämättä dokumentin ilmaisukeinovalikoimasta.
Premissinä olettamani amerikkalaisen patriotismin hehkutus tulee vain rivien välistä ja hyvin tiedostamatta - kaapparien tahtoon taipuva matkustaja on englantia murtaen puhuva saksalainen, rohkeat toimintaan panostavat äijät amerikkalaisia raavaita patriootteja. Elokuva ei kuitenkaan rakenna niin paljon tälle asetelmalle, että se kävisi edes eurooppalaisen mielestä häiritseväksi ja nationalistista lipunheilutusta etsivä analyyttinen katsoja lopulta pettyy. On vain kertomus oletetuista "tosiasioista", eikä terroristien toiseuskaan maalaudu silmään tökkäävän häiritsevästi, mitä nyt lentäjäksi kouluttautunut saksalaiseen naiseen rakastunut kaappari meloo vastavirtaan, täydellistä omistautuneisuuttaan empien. Tosin, raportin henkilöprofilointiin perusteella tämäkään ei ehkä ole ainakaan dramatisointia lukuunottamatta mikään täydellisen epätodennäköinen kuvaus.
Ehkä lopulta United 93 palvelee kuvauksessaan ainoastaan kerronnallista funktiota, sen voi nähdä kertomuksena niin monessa poliittisessa mielessä, ettei patrioottinen rummutus sen enempää ole edes välttämätöntä. Tai sitten yhdellä kerralla ei kaikkea voi nähdä. Hyvä elokuva se ei ole (elokuva ei ole mitenkään erotettavissa aiheestaan), mutta ajallisessa roolissaan omanlaatuisensa. Muut aiheesta uskalletut elokuvat ovat kuulemani mukaan paljon latteampia.
Niitä tietenkin oletuksen mukaan löytyikin, mutta United 93 on taitavasti tehty elokuva siitä huolimatta. Osa sen jännitteestä perustuu tietenkin sille, ettei suurin osa katsojista tunne "tarinaa", eli tiedettyä tapahtumaketjua kovinkaan hyvin, vaikka valtaosa sitä televisiosta seurasikin. The 9/11 Commission Reportin lukeneena pohjamateriaalin tuntee, vaikka lopulta jouduin kaivamaan niteen hyllystä hamutessani pause-nappulaa, jotta pysyisin tiedostavasti kärryillä. Tyhjäähän elokuvan voisi luulla lyövän sellaisille, joille diskurssi on yksityiskohdiltaan käsittämätön.
Tunnelmallisen tehokkasti rakennettu elokuvaesitys joka tapauksessa. United 93 vangitsee paljon yleistä lentomatkustuksen kokeneen tunnelmakentästä - vinkuvan taustamelun, käytävillä vaeltavan henkilökunnan ja koneessa kaappauksen hetkellä syntyvän epätietoisuuden. FAA:n kaoottisen tiedonhaun, kun ilmassa on huhutusti ties kuinka monta kaapattua konetta. Muutamaan tuntiin kytkeytyvän dramatiikan sekavuuden. Poukkoileva käsivarakamera ja taustamusiikin muutamia poikkeuksia lukuunottamatta huomattava puute pumppaa kieltämättä dokumentin ilmaisukeinovalikoimasta.
Premissinä olettamani amerikkalaisen patriotismin hehkutus tulee vain rivien välistä ja hyvin tiedostamatta - kaapparien tahtoon taipuva matkustaja on englantia murtaen puhuva saksalainen, rohkeat toimintaan panostavat äijät amerikkalaisia raavaita patriootteja. Elokuva ei kuitenkaan rakenna niin paljon tälle asetelmalle, että se kävisi edes eurooppalaisen mielestä häiritseväksi ja nationalistista lipunheilutusta etsivä analyyttinen katsoja lopulta pettyy. On vain kertomus oletetuista "tosiasioista", eikä terroristien toiseuskaan maalaudu silmään tökkäävän häiritsevästi, mitä nyt lentäjäksi kouluttautunut saksalaiseen naiseen rakastunut kaappari meloo vastavirtaan, täydellistä omistautuneisuuttaan empien. Tosin, raportin henkilöprofilointiin perusteella tämäkään ei ehkä ole ainakaan dramatisointia lukuunottamatta mikään täydellisen epätodennäköinen kuvaus.
Ehkä lopulta United 93 palvelee kuvauksessaan ainoastaan kerronnallista funktiota, sen voi nähdä kertomuksena niin monessa poliittisessa mielessä, ettei patrioottinen rummutus sen enempää ole edes välttämätöntä. Tai sitten yhdellä kerralla ei kaikkea voi nähdä. Hyvä elokuva se ei ole (elokuva ei ole mitenkään erotettavissa aiheestaan), mutta ajallisessa roolissaan omanlaatuisensa. Muut aiheesta uskalletut elokuvat ovat kuulemani mukaan paljon latteampia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti