Wessen Uni? Unsere Uni!

(Julkaistu Turun ylioppilaslehdessä 13.11.2009)

Itävallassa opiskelijat ovat nousseet barrikaadeille. Kymmenien tuhansien opiskelijoiden ja tukijoiden kansanliike vaatii lisärahoitusta yliopistoille ja muutoksia koulutuspolitiikkaan.

Lokakuun opiskelijamielenosoitus keräsi Itävallan toiseksi suurimman kaupungin Grazin kaduille tuhansia ihmisiä.

Itävallan opiskelijamielenosoitukset lähtivät liikkeelle Wienin taidekorkeakoulusta muutaman sadan opiskelijan vallattua yliopistorakennuksen. Lokakuun 22. päivänä taidekorkeakoululaiset ja Wienin pääyliopiston (Universität Wien) opiskelijat yhdistivät voimansa ja valtasivat Itävallan suurimman luentosalin Audimaxin, josta on tullut opiskelijaliikkeen keskustukikohta. Toimintaansa organisoidakseen valtaajat muodostivat yli sata toimintaryhmää, joiden tehtävät ulottuvat aina talouspolitiisesta keskustelusta siivouspartioihin.

Vallatussa Audimaxissa järjestetään lähes päivittäin yleiskokouksia yliopiston ja protestiliikkeen tulevaisuudesta. Järjestetyissä keskustelutilaisuuksissa on vieraillut myös yliopiston hallinnon ja opetusministeriön edustajia. Valtausliike käyttää aktiivisesti tiedottamiseen ja koordinoimiseen uusia sosiaalisen median välineitä Twitteristä Facebookiin. Audimaxin kokouksista tarjotaan myös suoraa kuvaa verkossa.

Wienin jälkeen yliopistorakennusten valtaukset levisivät koko maan yliopistoihin – muun muassa Graziin, Linziin ja Salzburgiin. Solidaarisuuden osoituksia on tullut useilta tahoilta – esimerkiksi Suomen Opiskelijatoiminnalta ja Itävallan ammattiyhdistysliikkeen kattojärjestöltä. Lokakuun 28. päivä Wienin kaduilla marssi vaihtelevien arvioiden mukaan 10 000 – 40 000 ihmistä vapaan koulutuksen ja yliopistodemokratian puolesta.

Torstaina 5. marraskuuta liike kutsui kokoon toisen mielenosoituksen, johon itävaltalaisten tiedotusvälineiden mukaan osallistui kymmeniä tuhansia ihmisiä eri yliopistopaikkakunnilla. Mielenilmauksia järjestettiin myös naapurimaa Saksassa. Berliinissä, Münsterissa, Potsdamissa ja Heidelbergissä yliopisto-opiskelijat ovat järjestäneet tukivaltauksia.

Itävallan opiskelijaliike on huolestunut perin tutuista aiheista. Yliopistojen rahoitus on valtaajien mukaan laskenut dramaattisesti, samaan aikaan kun yliopistodemokratiaa on kavennettu ja sisäänottomääriä leikattu. Opiskelijaliike haluaakin Itävallan sosiaalidemokraattien ja konservatiivien muodostamalta koalitiohallitukselta ja opetusministeri Johannes Hahnilta konkreettisia muutoksia. Mittavasta vaatimuslistasta löytyvät yliopiston hallinnon demokratisoiminen ja tasa-arvokiintiöittäminen, maksuton koulutus, vapaat sivuainevalinnat ja ennen kaikkea rahoituksen lisääminen.

Täysin yhtenäistä opiskelijarintamaa Wienin Audimaxin valtaajat eivät muodosta. Der Standard-lehden haastattelussa Wienin kauppakorkeakoulun oppilaskunnan puheenjohtaja Stefan Kilga ei pitänyt valtaajien keinoja oikeina tapoina vaikuttaa kansalliseen politiikkaan, vaan peräänkuulutti todellista dialogia päättäjien kanssa epärealististen tavoitteiden sijaan. Rahoituksen parantamisen tarpeellisuuden hän allekirjoitti.

Opetusministeri Hahn on esittänyt tilanteen lievittämiseksi 34 miljoonaa euroa lisää yliopistoille, jotka ministeriön ohjeiden mukaan pitäisi käyttää konkreettisiin kohteisiin, kuten opetushenkilöstön lisäämiseen, luentosaleihin ja e-learning-hankkeisiin.

Valtaajien ”karkkirahaksi” kutsuma lisärahoitus ei kuitenkaan ole lähimainkaan riittävä summa, jonka näyttävät jo hallitusohjelmassa luvatut korotukset. Koalitiohallituksen itse määrittämän tavoitteen saavuttamiseksi määrärahoja pitäisi liikkeen mukaan lisätä yli kaksi miljardia euroa vuodessa, mutta seuraavan vuoden budjetista näitä korotuksia ei löydy. Valtaajat kritisoivat hallitusta ja opetusministeriötä myös haluttomuudesta keskusteluyhteyteen.

Rahasummaa piti riittämättömänä myös Itävallan yliopistorehtoraatin puheenjohtaja, Wienin kauppakorkeakoulun Christoph Badelt, joka Der Standardin mukaan totesi yliopistojen tarvitsevan miljardi euroa lisää vuodessa tavoittaakseen muun Euroopan tason.

Itävallan yliopistovaltaajat verkossa: http://unsereuni.at

(Kuva:Alex Koch / #unsereuni)

addendum: Tätä kirjoittaessa mielenosoitukset ovat laajentuneet ympäri Eurooppaa ja tänään saksalaisten uutislähteiden mukaan sadat tuhannet osallistuivat mielenilmauksiin ympäri Saksaa vapaan koulutuksen puolesta.

.:Revolutionary Road:.

Richard Yatesin romaani Revolutionary Road oli hämmentävä lukukokemus. Käytännössä luin sen yhden junamatkan aikana ja seuraavana unettomuuden valtaamana yönä. Kiitettävä projekti, ottaen huomioon, että läpyskässä on sentään 400 sivua. Voi myös arvata, että kirja oli sekä helposti luettava että koukuttava.

Revolutionary Road on sydämettömän julma ja/tai satiirisen hauska kertomus Yhdysvaltain 1950-luvun ummehtuneesta alemmasta keskiluokkaisuudesta ja muovilähiöistä. Toisaalta, se on myös piinallinen kirjoitus ikääntymisestä ja urautumisesta (päähenkilöt Frank ja April Wheeler ovat molemmat - ! - tarinan aluksi 29-vuotiaita). Wheelerien avioliitto on peruuttamattomissa vaikeuksissa ja elämä keskiluokkaisuudessa, joka ei siis vielä 1950-luvulla tarkoita alemmalle luokalle massaturismia ja muita maailman kiertelemisen postmoderneja iloja, kuolettavan tylsää raatamista. Frank teeskentelee tekevänsä töitä harmaassa cubicle-sisustetussa toimistossa, joka kauppaa varhaisia tietokoneita ja April pitkästyy kotiäitinä.

Molemmat juovat silmittömän paljon viinaa (itse asiassa Revolutionary Road on melkoinen juomiskertomus), polttavat ketjussa ja pitävät yllä kunniallista fasaadia - samaa harjoittavat moralistista aikakautta kansoittavat yhtä nuupahtaneet sivuhenkilöt.

Mieleeni on jäänyt lähtemättömästi lainaus Revolutionary Roadia kommentoineelta Helsingin Sanomain kriitikko A.Majanderilta, joka vangitsee kirjan viehätyksen (ja kauhistuksen) ehkä paremmin kuin itse osaan verbalisoida:

"- - kun takana on vain loistava tulevaisuus, vallalla tympeä pettymys, toiveiden kuolema, minuuden kadotus, hapeton perhe-elämä ja yhdentekevä työ - ja edessä kaikenkattava vajoaminen keski-ikäiseen ja -luokkaiseen lähiöläisyyteen, 'hitaaseen, kivuttomaan kuolemaan", jossa keskitytään poseeraamaan itselle ja muille.'"

Kirjasta on myös Sam Mendesin ohjaama ja Leonardo Di'Caprion ja Kate Winsletin tähdittämä filmatisointi, joka lienee syytä katsoa. Onneksi vasta elokuvan jälkeen, sillä olisi ollut piinallista lukea kirja visualisoiden Frank Wheeler Di'Caprioksi (joka ei ainakaan lukemisen perusteella tunnu kovinkaan sopivalta kasvolta Frankiksi).