.:Obama ja runot:.

Vuorokauden aikana valvoin melkein 24 tuntia, kytäten aamuyöstä ja aamusta Yhdysvaltain presidentinvaaleja. Jännitysnäytelmä ei ollut kovinkaan huikea, Barack Hussein Obaman voitto oli jo mielipidetiedusteluissa mitattu (tuhanteen kertaan spekuloitu) ja ainoastaan kammottavan katastrofin pelko sai menemään vaalivalvojaisiin saati istumaan yön yli erinäisissä paikoissa.

Ei sillä ettei kyseessä olisi ollut kokonaisvaltainen tapahtuma, sillä koettua tuli niin äänimuotoinen dadarunous ja kämppi kauhubingo Kukassa, aamuyön katujen tyhjyys ja uutisvirran loppumaton tulva ja aamukuohuviinit demokraattien voitolle (joihin kohdistettu optimismi Euroopassa on ylitsepursuavan pettymystä ennustava) sekä tänään klubin äänirunoilta, jossa suomalaiset hämmästyttivät pitkästyttävyydellään (on välillä vaikea tunnistaa etteikö itse tajua, vai onko tämä vain niin huonoa ettei rajaa) ja eräs islantilainen jonka nimen kaivaminen tähän vaatisi liikaa energiaa riemastutti todella paljon (IMFIMFOMGOMGFMIFMFLOLOLOL jne). Puhumattakaan siitä läppärien edessä esiintyneestä kaameasta noise-ensemblestä ja kaiken läpi puskevista Disco Ensemble-faneista.

Kieltämättä Turussa tapahtuu juuri näinä viikkoina, mutta jotain holttia aina toisinaan toivoisi.

.:Varsinais-Suomen runoviikkojen lähtölaukaus:.

Varsinais-Suomen runoviikon avajaistilaisuus oli mukava tapahtuma. Melko roinan täyttämään, mutta helmeen Bar Kukaan järjestetyssä klubissa kuultiin runoja, joista osasta voi kyllä olla montaa mieltä, mutta tunnelma oli hyvä. Kai se on se kulturellien piirien viehätys, ja leppeä runoista sykkivä kulutuskriittisyys ja sen sellainen. Vaikka jossain piireissä kai puhuttaisiin saastaisen adornolaisista riimeistä (joskaan Adorno tuskin nykyrunoutta sietäisi). Erityisesti Markku Into oli mukava nähdä lavalla lukemassa ja oikeastaan tekeekin nyt mieli kaivaa kirjastosta muutama runoteos (satunnaisella kai, runoilijalla kun tuota tuotantoa riittää) ja tahkota ne läpi. Vaikka tunnetusti olen aina ollut runouden kanssa vähän eksyksissä. Runoteoksiakin taidan omistaa huikeat kaksi kappaletta - Karin Boyen ruotsinkielisen runokokoelman ja Wisława Szymborskan yhden.

Täytyy yrittää vääntäytyä katsomaan noita muitakin tapahtumia, mutta jostain syystä ihminen on niin usein niin kovin laiska (tai muka-kiireinen), eikä kykene.

Nyt olisi paljonkin kirjoitettavaa blogimerkintöihin - kuten esimerkiksi Corbijnin Joy Division/Ian Curtis-elokuvasta Control ja eräästä matkakertomuksesta. Mutta taidan jättää toiseen kertaan.