.:Joululomaa lukien:.

Joulunaluspäivinä on helppo lukea paljon, kun ei ole juuri muutakaan tekemistä. Jaan aikaani niin pamflettien (Uschanovin Mikä vasemmistoa vaivaa?, jonka juuri lopetin ja Puolueiden kriisi-artikkelinivaskan) ja Olga Tokarczukin Päivän talo, yön talon kanssa. Tokarczuk on vienoisesta adjektiivipöhöstään edelleen yksi suosikkikirjailijoistani, joskin hieman surumielistä luettavaa jouluksi.

Sieneys

Jos en olisi ihminen, olisin sieni. Väliinpitämätön ja tunteeton sieni, jolla olisi kylmä ja liukas pinta, yhtä aikaa kova ja herkkä. Kasvaisin kaatuneiden puiden päällä synkkänä ja pahaenteisenä, ikuisesti vaieten, imien niistä auringon viimeisetkin rippeet haralleen levitetyillä sienisormillani. Kasvaisin siinä mikä on kuollutta. Tunkeutuisin sen läpi aina puhtaaseen multaan asti, sitten sienensormeni pysähtyisivät. Olisin pienempi kuin puut ja pensaat mutta isompi kuin mustikanvarvut. Olisin katoavainen, mutta niinhän olen ihmisenäkin. Aurinko ei minua kiinnostaisi, en seuraisi sitä katseellani, en enää koskaan odottaisi sen nousua. Kaipaisin vain kosteutta, työntäisin ruumiini sumuun ja sateeseen, antaisin märän ilman pisartua ylleni. En tekisi eroa yön ja päivän välille — miksi tekisinkään?

- Olga Tokarczuk, Päivän talo, yön talo

Sitaatti

"Täällä Saksassa radikaalivasemmisto on niin akateemista ja niin kiinni 'kriittisen teorian' ja 'dekonstruktion' traditioissa, että sen päävastaus ilmastonmuutoksen uhkaan on harjoittaa 'kritiikkiä' 'hallitsevaa ilmastonmuutosdiskurssia' kohtaan ja 'kritisoida tieteellisen tiedon hegemonista roolia' ilmastonmuutoksen konstituoinnissa kriisiksi. [...] Se on hieman sama kuin heittäisi kopioita Adornon ja Foucault'n teksteistä tulvavesiin ja toivoisi ongelman menevän pois."

-Tadzio Müller, Voima 09/2008.

.:Novelli lainattuna:.

Menee toiseksi peräkkäiseksi lainaukseksi, mutta menköön. Sławomir Mrożekin erittäin lyhyt kertomus (kokoelmasta Elämää aloittelijoille) on pakko kirjata talteen.

...

ANARKIA - Teetä vai kahvia

— Teetä vai kahvia? talon emäntä kysyi. Pidän molemmista, ja nyt käsketään valita. Se tarkoittaa, että he säästelevät joko kahvia tai teetä.

Olen hyvin kasvatettu, joten en antanut huomata, miten vastenmielistä tuollainen itaruus minusta oli. Olin juuri syventynyt keskusteluun pöytänaapurini, professorin, kanssa, jota yritin saada vakuuttuneeksi idealismin ylemmyydestä materialismin suhteen, ja teeskentelin, etten kuullut kysymystä.

— Teetä, professori vastasi epäröimättä. Tietysti, se porsas oli materialisti ja tunki oitis kaukalolle.
— Entä te? kääntyi rouva minun puoleeni.
— Anteeksi, minun on poistuttava.
Panin servietin syrjään ja lähdin vessaan. Minulla ei ollut mitään tarvetta, mutta halusin harkita ja voittaa aikaa.

Jos päätän ottaa kahvia, niin menetän teen, ja päinvastoin. Jos ihmiset syntyvät vapaina ja tasa-arvoisina, niin kahvi ja tee myös. Jos otan teetä, niin kahvi tuntee itsensä laiminlyödyksi, ja päinvastoin. Sellainen kahvin — tai sitten teen — luonnonlakien loukkaaminen oli vastoin vakaumustani Oikeudenmukaisuudesta Ylimmäisenä Kategoriana.

En voinut kuitenkaan istua vessassa loputtomiin, vaikkapa siksi että se ei ollut WC:n Puhdas Idea vaan yksittäinen WC eli tavallinen kaakeloitu WC. Kun palasin ruokasaliin, kaikki joivat jo teetä tai kahvia. Minut oli mitä ilmeisemmin unohdettu.

Se loukkasi minua syvästi. Ei minkäänlaista huomaavaisuutta, ei mitään suvaitsevaisuutta yksilöä kohtaan. Mitään ei ole vaikeampi kestää kuin väliinpitämätöntä yhteisöä, niinpä kiirehdin keittiöön muistuttamaan Ihmisoikeuksista. Nähtyäni pöydällä samovaarin ja teen sekä kahvinkeittimen, muistin, että en ollut vielä ratkaissut alkuperäistä ongelmaa: teetä vai kahvia vaiko kahvia vai teetä. Tietenkin oli vaadittava molempia, sen sijaan että suostuu mihinkään kompromissiin. Olen kuitenkin sekä hyvin kasvatettu että myös luonnostani hienotunteinen.

Joten sanoin kohteliaasti talon rouvalle, joka puuhaili keittiössä.
— Saanko puolet ja puolet.
Minkä jälkeen hihkaisin:
— Ja oluen!

.:Sitaatti autoilusta:.

"According to the calculations of Dupuy and his associates, if the distance actually covered by the average owner of a car was divided, as it ought to be, by the number of hours she or he puts in to drive it, service it and earn the costs of its purchase, it would transpire that the combustion-engine revolution in transport, intended to radically speed up human spatial movements, has enabled a movement of about four miles per hour — roughly the walking speed of an ordinary pedestrian and much less than the velocity easily reached by a bicyclist." -Zygmunt Bauman, Liquid Fear (2007)

Ajatukselle on melko helppo keksiä vasta-argumentteja, mutta hykerryttävä se on silti. Etenkin, kun puhutaan niistä yksinäisistä kaupunkiautoilijoista.

.:Sitaatti #n:.

"Katselemamme TV-draamat loppuvat nappia painamalla, ja ostamissamme kirjoissa riittää lukemista rautatieasemalta seuraavalle. Uutisten tärkein tehtävä on häätää eilisen uutiset, pakottaa ne sivuun julkisuuden valokeilasta, pois muististamme - ja totuttautua jo etukäteen siihen, että seuraavan päivän uutiset ajavat ne vuorostaan taivasalle. Julkisuuden valokeilan laihaan valoon on jatkuvaa tunkua, ja "uutisten" täytyy taistella kynsin hampain esittäjistään päästäkseen vuorollaan esiin. Nuo valikoidut "julkiset tapahtumat" ja kuuluisuudet, jotka parrasvaloihin pääsevät, näyttävät ilmaantuvan kuin tyhjästä, ja palaavat pian sinne mistä tulivatkin: ne häipyvät näkyvistä vähin äänin. Mutta niin kauan kun niiden onnistuu pysytellä näyttämöllä niiden lyhyt, mutta sitäkin kiihkeämpi julkisuuskultti, joka vahvistuu ja paisuu entisestään kun sen kaikuja erottuu miljoonissa samanaikaisissa ja samalla tavalla muotoilluissa reaktioissa, ylistää tyhjästä syntymisen ihmettä, katoamisen kivuttomuutta, hetkellisyyden hurmaa, katoavan hetken kauneutta ja väliaikaisuuden gloriaa." -Zygmunt Bauman, Postmodernin lumo.

.:Sitaatti #n:.

"No universal history leads from savagery to humanitarianism, but there is one leading from the slingshot to the megaton bomb. It ends in the total menace which organized mankind poses to organized men, in the epitome of discontinuity." -Theodor Adorno

Ahnehdin kyllä ihan liikoja, taitavat jäädä monet kirjat taas tänäkin talvena keskeneräisiksi suorituksiksi, noin rinnakkaiskirjoista puhuttaessa.

.:Sitaatti jälleen:.

"ANATHEMATIC ILLIMITED
TRANSFATAL EXPRESS
VIRAL INCORPORATED
INTERNATIONAL EPIDEMICS.

Toimisto, joka keräsi tietoa epätodellisista tapahtumista jakaakseen yleisölle harhaanjohtavaa tietoa, pysyi itse epätodellisena. Se täytti näin täydellisesti tehtävänsä ja vältti kaikki tutkat - sen toimintatapa oli ainutlaatuinen ja ehdottoman virtuaalinen.
Toimiston takana oli ajatus, ettei ole enää ideoita, jotka olisivat tosiasioiden tasalla (tämä oli 60- ja 70-lukujen "Utopia"); ettei ole enää toimijoita, jotka olisivat tapahtumien tasalla eikä intellektuelleja, jotka olisivat merkityksensä tasalla, vaan merkitystä, todellisia toimijoita ja virallisia tulkkeja vailla olevien tapahtumien pyörre: actio katoaa samanaikaisesti kuin auctoritas. Jää vain aktuaalisuus [actualité], "toiminta" [l'action] elokuvallisessa merkityksessä ja "huutokauppa" [l'auction], tapahutman lähtöhinta uutisvälityksen tarjouskilpailussa. Tapahtumaa ei enää määrää toiminta, vaan spekulaatio ja ketjureaktio; tapahtumat ketjuuntuvat kohti keinotekoisuuden äärimmäisyyksiä, joita mikään tulkinta ei enää voi saavuttaa."

-Jean Baudrillard, Lopun illuusio

Todellisen ja mielikuvituksellisen, melkein fiktion, seos lakipisteessään.

.:Vielä Döblinistä:.

"I have not adopted bourgeois values like so many of the little people who want only to make a higher salary and a better living — I'm disgusted by the 'refinement,' by affluence with its made-up, satiated people; I loathe the socializing of the rich, their impudent and revolting way of abusing art as evening entertainment." -Alfred Döblin (transl. Peter Jelavich)

Döblinin modernistisen populaarikulttuurin omaksi otossa ja jäykistyneen porvarillisen huonon maun torjumisessa on jotain viehättävää. Mutta on vaikea olla välttämättä ajatusta siitä, että Weimarin vasemmistolaiset ja juutalaiset kulttuurituotteet ovat nykyään itse juuri tämän keikaroivan korkeakulttuurin pyhäinjäännöksiä — puhumattakaan 1920-luvun elokuvasta ja vastaavasta. Mutta postmodernissa yhteiskunnassa, B-elokuvien tapittamisen poislukien, on vaikea Döblinin tavoin keskittyä kansankulttuuriin ja hylätä pretensiöösi taidesnobbailu. Kun nykyajan kansankulttuuri on TV-chatteineen, formuloineen ja tosi-televisioineen niin perin ikävystyttävää. Vai mahtavatko sata vuotta jälkeen tulevat kulttuurintutkijat muodostaa tunnepitoisia suhteita Big Brotherin vuoden 2006 Suomen tuotantokauteen? Kaki vuosituhannen vaihteen anti-intellektuellismin symbolina?

Ihmettelen hieman, että jaksan pyöritellä tätä samaa asiaa, tämähän on jo todettu moneen kertaan.

.:Sitaatti #3:.

Muistiin:

"For instance, you're interviewing me about my life and and my ramblings. I think it's of little interest because people don't know me, and what I am can't be of interest to them. You should ask me what I think about Europe or Vietnam. But when you have very famous people, like de Gaulle or Pompidou, then, yes, you should ask them very personal questions, like the color of their socks or what brand of soup they like." -Jean-Luc Godard haastattelussa 1964.

.:Sitaatti #1 & #2:.

Ei jaksa raapustaa paperille, laitan tänne talteen.

"Nykyäänhän tavattoman moni ihminen tuntee olevansa tavattoman moniin muihin nähden ikävässä vastahangassa. Kulttuurin peruspiirteitä on ihmisen syvä epäluulo jokaista omaan piiriinsä kuulumatonta kohtaan - juutalainen on germaanin mielestä käsittämätön ja ala-arvoinen olento, samoin pianonsoittaja sellaisen silmissä, jonka pelinä on jalkapallo. Niinhän asia loppujen lopuksi on, että olio on olemassa vain rajojensa, siis tavallaan ympäristöön kohdistamansa vihollisuuden kautta. Ilman paavia ei olisi ollut Lutheria eikä ilman pakanoita olisi ollut paavia, joten ei voi kiistää, että lähimmäksi lähimmäistään ihminen tulee vastustuksen sylipainissa."

ja merkintöjen säästämiseksi editoitakoon tämä tähän,

"Siinä ei vielä ollut kaikki, että antipatia kansalaistovereita kohtaan oli Kakaniassa tiivistynyt suorastaan yhteenkuuluvuuden tunteeksi, epäluottamus kohdistui myös omaan persoonaan ja sen kohtaloon, ja tämäkin tunne sai syvän itsevarmuuden luonteen. Tässä maassa toimittiin aina toisin kuin ajateltiin — väliin päättyen kiihkeimpään intohimoon ja sen seurauksiin asti — tai ajateltiin toisin kuin toimittiin. Asiaa tuntemattomat huomioitsijat ovat pitäneet sitä viehättävänä piirteenä tai jopa heikkoutena siinä, mitä he luulevat itävaltalaisen luonteeksi. Mutta se on erehdys. On aina väärin selittää ilman muuta maan asukkaiden luonteella sellaisia ilmiöitä, joita siinä maassa tavataan. Sillä jonkin maan asukkaalla on vähintään yhdeksän luonnetta, ammatillinen, kansallinen, valtiollinen, luokkakantainen, maantieteellinen, sukupuolinen, tietoinen, tiedoton ja ehkä vielä yksityisluonnekin. Hän yhdistää ne kaikki itsessään, mutta ne taas hajottavat hänet, eikä hän oikeastaan muuta olekaan kuin näiden norojen huuhtelema pieni uoma, johon ne hiljalleen valuvat, kunnes poistuvat taas ja yhdessä muiden purosten kanssa täyttävät jonkin toisen uoman. Siksi jokaisella maanpiirin asukkaalla on vielä kymmeneskin luonne, joka ei ole muuta kuin täyttymättömien tilojen passiivista fantasiaa. Se sallii ihmiselle kaiken, vaan yhtä ei: se kieltää häntä ottamasta vakavalta kannalta niiden (vähintään) yhdeksän luonteen tekemisiä ja kokemisia; kieltää siis toisin sanoen juuri sen, minkä piti olla hänen elämäänsä täyttämässä. Tämä tila — jota on vaikea kuvata, se on myönnettävä — on väriltään ja muodoltaan erilainen Italiassa kuin Englannissa, koska kaikki mikä siitä erottuu on eriväristä ja erimuotoista, ja kuitenkin se on sama niin siellä kuin täälläkin, juuri sellainen tyhjä näkymätön tila, jonka sisällä todellisuus seisoo kuin pieni kivisistä rakennuspalikoista tehty, fantasian hylkäämä kaupunki."

-Robert Musil, Mies vailla ominaisuuksia (Der Mann ohne Eigenschaften, 1930-43)