.:Yhdestä puusta:.

Lueskelin artikkelin sieltä, artikkelin täältä Arto Jokisen toimittamasta, kriittistä miestutkimusta edustavasta artikkelikokoelmasta Yhdestä puusta. Maskuliinisuuksien rakentuminen populaarikulttuureissa. Varsin mielenkiintoista. Sinänsä varsinaiset analyysin kohteena olevat ilmiöt ovat melko itsestäänselviä — kuten vaikkapa Pietarinkadun Oilers Go Go-radio-ohjelma tai Slitz-miestenlehti, joista kummastakaan minulla ei todellakaan ole sen tarkempaa tuntemusta, mutta joiden yleinen sisältö ei ole vaikeakaan arvata.

Tuskinpa maskuliinisen hegemonian tunnusmerkkien ja homososiaalisuuden löytäminen näistä esimerkeistä on mitenkään maailman suurin tutkimustulos. Tai että "miestenlehtien" sukupuolikuva on biologis-essentialistinen. Kirjoittajien (näiden kahden artikkelin tapauksessa Pasi Salonen ja Arto Jokinen) tekemä purkava käsittely kuitenkin avaa mielenkiintoisia ajatusketjuja, moneltakin taholta itsekriittisiä.

Tietty "kilvoittelu" ja diskurssi on kieltämättä tunnistettavissa — joskin ehkä se akateemisissa piireissä on hieman keveämpää, tuskin kukaan "oikeasti" pelkää tulevansa femininisoiduksi ja siten nöyryytetyksi — peli- ja kapakkailloissa ja vastaavissa. Ja ei se aina "sivistyneenkään" porukan seurassa ole niin kovinkaan korkealentoista ja progressiivista. Ehkä tunnistamisen kautta kuitenkin Yhdestä puusta tarjoaa jonkinlaisia argumentteja, ja jos ei niitä niin ainakin hieman terävämpiä pistoksia toisinaan.

Aiheesta olisi voinut kirjoittaa pidemmältikin, mutta ei nyt oikein irtoa. Odotan kyllä mielenkiinnolla Jokisen tulevaa väitöskirjaa sodasta ja maskuliinisuudesta.

...

Pekingin olympialaiset lähestyvät ja niiden täydellinen boikotointi tuntuu vaikealta. Ei siksi, että olisi haluja katsella lähetyksiä, vaan koska ne tulevat joka tapauksessa tihkumaan läpi kaikesta arjesta. AnArchitecture-blogin merkintä detournatuista kisamaskoteista oli kiinnostava — ja kysymys kysymisen arvoinen, millaista katukulttuuria autoritaarisessa valtiossa voidaan harjoittaa? Kuka edes uskaltaisi rangaistuksien pelossa? Jos Wien puunasi kasvonsa jalkapallon EM-kisojen edellä melkoisella arsenaalilla, millaiseen absolutiaan mennään Pekingissä?

.:Korvat punoittivat:.

Tänään lähes kärähti pinna, tai ehkä kärähti, mutten jaksanut inttää. Nimittäin sukupuolirooleista. Ei siinä mitään - olen ensimmäinen joka on valmis häpeämään joitakin miehiä ja heidän asenteitaan. Mutta jos miessukupuolesta luodaan "luonnollisista" seikoista muodostuva pakkomielteinen maanikko, jonka aivot pakottavat piilevästi huonoon toimintaan, ja jonka on mahdotonta todella irtautua patriarkaatin ideaaleista, niin sitten kyllä astutaan jo kulttuurirakenteiden monimutkaisuuden tiedostavankin varpaille. Ei se ole niin binääristä, eikä erotettavissa kulttuurillisista roolimalleista, eikä koskaan saisi yleistää (vastakkainasettelu tässä kirjoituksessa on nyt enemminkin vallitsevien oletuksien kieleen puhumista - ja olisihan se silmitöntä valehtelua väittää, etteikö itse pelaisi samassa järjestelmässä edes osittain). Ja vaikka olisinkin tulkinnut väärin, ja kyse olisi pelkästään niistä kulttuurirooleista, ei silti pitäisi tukeutua mihinkään hemmetin anekdotaaliseen näkemykseen.

Onhan se totta, että yliopistolla hengaavat naiset saavat liian pehmon kuvan miehistä (etenkin humanistien piirissä), kun hengaavat vain "tiedostavien" ja "kriittisten" parissa. Tai ainakaan traditionaalisia (läpimätiä) arvoja edustavat harvemmin uskaltavat avata suutaan, koska saisivat sekä nais-, että miesfeministien ryöpytyksen niskaansa. Mutta sellainen lähestymistapa, että kaikissa miehissä on tiedostamaton nyrkki-hella-ajattelu johonkin selkärangan jatkeeseen koodattuna (tai näin tulkitsen) on kyllä aika paksua reduktionismia, joka ei oikeastaan tarjoa nyky-yhteiskunnan tasa-arvo-ongelman (ja siinähän on ongelmaa niitettäväksi vielä tulevinakin vuosina ja vuosikymmeninä) ratkaisunkaan avaimia. Ainoat syyt, miksi koko väistämätöntä identifikaatiotaan täytyy hävetä ovat varmaan ne sikailijat ja uusimpina tulokkaina "tiedostavan ahdistuneet" Arno Kotrot sun muut "miesasiamiehet". Vanha kulahtanut virsi liian pitkälle menneestä tasa-arvosta - järjestelmä, joka on oxymoron jo määritelmällisesti.

Lyhyesti siis - voin kyllä paheksua joidenkin miesyksilöiden käytöstä (ja sitähän olen jo tehnyt) ja yhteiskunnan tilaa sinänsä. Mutta itseäni en aio syyllistää (harmistuksen lisäksi) sen enempää kuin olen itse vastuussa, ja kaikesta ei oikeasti voi olla vastuussa - tai muuten jo valkoisen miehen taakan syyllisyys vetäisi narun jatkoksi. On tehtävä selkeä ero terminologian suhteen, että syyllisyys on eri asia kuin vastuun tunto.

Tottahan se tietenkin on, että olisi pitänyt argumentoida. Ja säälittävää kaunablogittaa jälkeenpäin, mutta. Epätodennäköistä, mutta jos epämääräisesti viittaamani sattuu tätä lukemaan, voidaan kyllä keskustella nokikkainkin (takaportti matalamieliselle kirjoittelulle). Mutta kyllähän sitä hieman ujostuttaa, esittää väitteitä, että "ei me sellasii olla". Kun olen yleensä tottunut olemaan keskustelussa sillä toisella puolella. Keskusteluyhteyksien rooleihin identifioitumista, eittämättä. Tai sitten sukupuolten välinen sota on niin kauhistuttavan lattea keskustelupolku, että antaudun mielummin kättelyssä. Muistuttaa väittelyistä teistien kanssa. Ei vain oikeasti jaksa, ja kauheaa ajanhukkaa yleensäkin. Matalamielinen postmodernisti!

Onpa hankala tuottaa omaa tekstiä vaihteeksi, eikä vain kommentoida joitain toisia.

.:Representatiivistä veminismiä:.

Tämän päivän Turun Sanomat uutisoi kyselystä, jonka mukaan joka kuudes kansanedustaja tunnustautuu feministiksi. Tietenkään suurin osa ei vastannut mitään, mutta tentin perusteella avoimesti feminisminsä suostuu ilmoittamaan 32 kansanedustajaa, joista 22 naista, 10 miestä.

Verkkoartikkelista puuttuvat oikeasti ne parhaat palat, sääli etten voi lehden puutteessa siteerata suoraan (tästä syystä sitaatit ovat muistista kaivettuja eivätkä välttämättä eksakteja) - tiettyjä käsitteenmäärittelyllisiä ongelmia taitaa kansanedustuslaitoksessa olla. Katsotaanpa siis oikein kahdesta lähteestä mitä se feminismi voisi tarkoittaa:

Merriam-Webster määrittelee sanan seuraavasti:
" Main Entry: fem·i·nism
Pronunciation: 'fe-m&-"ni-z&m
Function: noun
1 : the theory of the political, economic, and social equality of the sexes
2 : organized activity on behalf of women's rights and interests "

Historianopiskelijana on mukava viitata menneisyyteenkin, eli Otavan uuteen sivistyssanakirjaan (1972):

"feminismi (uuslat. femini'smus), pyrkimys naisen ja miehen tasa-arvoisuuteen; naisen (ruumiillisten) ominaisuuksien esiintyminen miehessä."

Eduskunnan naisverkoston varapuheenjohtaja Sirpa Asko-Seljavaara (kok.) toteaa, että "Suomessa tasa-arvo on edennyt jo niin pitkälle, että feminismillä ei ole enää suurta tarvetta." Ilmeisesti feminismi siis on tämän näkökannan mukaan jotain sellaista toimintaa, joka voi mennä vahingossa "yli", joka pitää lopettaa ajoissa tai muuten käy vahinko.

Suomessa kapitalismi on edennyt jo niin pitkälle, että kokoomuksella ei ole enää suurta tarvetta.

Juha Mieto on sitävastoin ilmeisesti aikaisemmilla tasa-arvon liian pitkälle menemistä kommentoineilla tokaisuillaan joko saanut pikakurssin käsitehistoriasta tai mahdollisesti muuten vaan katumapäällä - ja sanoo siis olevansa feministi. Mutta löytyy kepusta se laukojien aateli (Pekka Vilkuna), joka toteaa olevansa "kokolihaa syövä hetero mies". Itse-identifikaatio on miehellä siis korkeaa luokkaa, tai ehkä kyse on vain, kuten identiteeteissä yleensä, vahva erottautuminen "toisista" eli tässä tapauksessa ilmeisesti homoseksuaalisista kasvissyöjistä tai kenties äärimmillään vegetaristi/vegaani-lesboista. Tai ehkä vain yleensä makkaransuosijoista (vailla kaksimielisyyksiä, ohne Zweideutigkeit), jotka eivät kokolihaan koske.

Toisaalta voihan se olla niinkin, että Vilkuna näkee feminismin nimenomaan tuon Otavan sivistyssanakirjan toisen määritelmän kautta, nimittäin "naisen (ruumiillisten) ominaisuuksien esiintyminen miehessä", joka tietty saattaakin pitää paikkaansa, kasvaahan niille kasvissyöjähippihomoille aina pitkät tukatkin ja silleen. Jotkut käyttävät kai hamettakin! Lyly Rajala (joka siis ei käytä ilmeisesti hametta) ei sentään vastannut koko kyselyyn.

Stefan Wallin sentään julistautui aikanaan radikaaliksi feministiksi, sääli ettei koskaan ole silmiin osunut miten Wallin tätä purkaa tarkemmin. Radikaali kuitenkin tarkoittaa Otavan uuden sivistyssanakirjan mukaan:

"radikaali (uudismuodoste - radix =" juuri)." 1. Jonkin äärimmäisyyssuunnan kannattaja, radikaalin puolueen jäsen [...] radikalismi - r a d i k a a l i s u u s, äärimmäisyyskanta, jyrkkiä, perinpohjaisia uudistuksia vaativa mielipidesuunta (esim. poliittinen, uskonnollinen, taiteellinen). Vastakohta: moderationismi."

Edit: Täällä sijaitsee hieman tarkempi verkkoversio artikkelista.

.:Hänestä ja heistä:.

Minusta on hienoa, että suomen kielessä käytetään sukupuolineutraalia, erottelematonta "hän" -persoonapronominia. En tiedä mikä mahtaa olla tällaisen länsimaisesta trendistä poikkeavan käytännön syy - Fenno-ugrilaisessa kieliperheessä? Sanooko ne Unkarissakin samaan tapaan? Joku viisas sanokoon. Joka tapauksessa, kausaliteetit sivuun, käytäntö on kutkuttavan nykypäivään sopiva ja olenkin joskus jossain keskustelussa ulkomaalaisen kanssa maininnut hieman ylpeileväänkin sävyyn tästä "ambiguity of sex and gender in Finnish language".

Osittain tästä syystä, mutta enemmänkin yleisen yleisönosastojen tendenssinomaisuuden aiheuttamasta huvittuneisuudesta (vaihteluna Hufvudstadsbladetin Språkdebatt-myllylle) olen jo hetken seurannut Helsingin Sanomissa pyörinyttä "keskustelua" siitä pitäisikö Suomeenkin (ja suomeenkin) saada erottelevat pronominit. Keskustelu sinänsä on lopulta aika turha - kielen rakenteita kun ei tuolla tavalla vain lähdetä muuttamaan, ei edes Sinilevähallitus ja Kari Raivio. Uudissanoja voidaan tosin kehitellä, kuten teknologisen kehityksen kanssa myötäjuokseva suomi osoittaa, mutta se mihin suuntaan lähdetään riippuu pitkälti yhteisön tiedostamattomasta tottumuksesta ja käytännöstä. Lienee turha toistaa vanhat ja kuluneet esimerkit joukkoistuimista ja rompuista.

Vastakkainasettelu debatissa on kuitenkin havaittavissa - toisella puolella miespuoliset "innovaattorit" uusine pronomineineen ja "feminiinisen pehmeine" (tämä ei ole mikään tarkka sitaatti, koska en ole saksinut kirjoituksia talteen, vaikka ehkä olisi pitänyt - kun ei ole HS:n käyttäjätunnuksiakaan) esimerkkeineen, jossa naista voisi viittailla vaikkapa pronominilla "hen". Toiselle puolelle asettuvat sitten ne muut - oma suosikkini oli se viiltävän sarkastiseen sävyyn kirjoitettu pätkä, jossa viitataan naiseen ihmisen (miehen) poikkeustapauksena, johon feminismiä "epäilyttävänä" pitävä saattaa vahingossa jopa mennä mukaan nyökytellen.

Ehkä koko debatti kertoo eniten juuri yleisönosastokirjoitusten realiteettien (vaikka sana realiteetti onkin hirvittävä) tajun puutteesta. Mutta lukisitte paikallislehtiä, niistä vasta hupia irtoaakin. Käsitelkäämme sitä joskus toiste.