.:Stalinin lehmät:.

Melkein kuukauden tauko — taitaa olla pisin yhtäjaksoinen kirjoittamattomuuden kausi tämän blogin historiassa. Sääli sinänsä, mutta ei ole tehnyt mieli kirjoittaa, inspiraatio on ollut kadoksissa kuten varmaan osin motivaatiokin. No, joka tapauksessa, ehkä se tästä paremmalla menestyksellä jatkossa.

Sofi Oksasen Stalinin lehmät, jonka L.H. ystävällisesti minulle lainasi, muistuttaa vähintäänkin Finlandia-voittaja Puhdistusta. Jopa niinkin hämmentävästi, että sitä voisi pitää jonkinlaisena jälkimmäisen kirjan harjoitelmana, niin tasaisesti Oksasen tyyli ja aihevalinta kaikuu esikoisteoksesta Puhdistukseen. Mikä ei tietenkään välttämättä ole ihan täysin rikollista, mutta hieman piinallista, kun kirjat luetaan päinvastaisessa järjestyksessä. Neuvosto-Viron särjettyä historiaa käsittelevät molemmat, ja Stalinin lehmät käyttää samanlaista sirpaloitetun kronologian, useiden henkilöhahmojen ja juonien yhteenkietoutumista. Aikajanalle mahtuvat niin nykypäivään, kuin 1950-luvun karkotuksien aikoihin kuin 1970-80-luvun sosialistinen Viro/kapitalistinen Suomi-vertailuun.

Oksanen kirjoittaa kiinnostavasti virolaisesta kulutuskulttuurista, vertailee sitä suomalaiseen ja pohtii identiteettikysymyksiä. Pääteemoista kiintoisammaksi kuitenkin nousee kertomus syömishäiriöstä, bulimiasta, joka uhkaa romuttaa nuoren Annan elämän. Traumojen takana asuu identiteettikriisin aiheuttama puolivirolaisuus, mutta myös silmitön tytön/naisen vartaloon kohdistuva Ulkopuolinen Katse. Monessa kohdassa varmaan minulta meni jo sukupuolen takia ohi monia kirjan nyansseja.

Kirjan puolivälissä, jolloin havaitsin pientä hyytymistä — johtui se sitten melko nopean lukurytmin aiheuttamasta väsymyksestä tai ei — toivoisi, että Stalinin lehmät eivät sisältäisi sitä aivan vanhinta aikakerrostumaa, toisen maailmansodan jälkimaininkien kiemuroita miehitetyssä Virossa. Osaksi ehkä siksi, että (jälleen takaperoisesta lukutavasta johtuen kohtuuttomastikin) Puhdistus pureutuu aiheeseen paremmin.

Stalinin lehmät siis vertautuu väkisinkin uudempaan Puhdistukseen, sinänsä mielenkiintoisestikin — Oksasen sinänsä sujuva tyyli kirjoittaa tuntuu kyllä esikoisteoksessakin, mutta kakku pysyy selvästi paremmin koossa vahvemmalla kokemuksella kirjoitetussa jälkimmäisessä kirjassa. Jos Oksasen proosa ei olisi niin vaivattomasti luettavaa, en ehkä suosittelisi Stalinin lehmien lukemista — mutta melko keveästi kirjan kahlaa lävitse huolimatta pokkariversion yli neljästä sadasta sivusta.

.:Puhdistus:.

Täytyy perua puheita Sofi Oksasesta. Vaikka en vieläkään täysin allekirjoita hänen jotenkin ylikorostunutta rooliaan julkisuudessa, selventää Puhdistus taustaa melkoisesti. Ja hyvä kirjoittaja Oksanen on, siitä ei pääse mihinkään. Kirja ei ole sanataiteen helmiä sinänsä, mutta se on kirjoitettu muotoon, joka pakottaa lukemaan eteenpäin. Se koukuttaa.

Puhdistus on rankka kertomus, joka sijoittuu sirpaleisella kronologiallaan vuosisadan alun Viroon, Neuvosto-Viroon ja kapitalistiseen Viroon. Kaikkina näinä aikoina Virossa menee melkoisen kurjasti, lukuunottamatta ehkä ensimmäisen tasavallan aikaa. Juonta sen kummemmin avaamatta, kirja on häiritsevä kertomus naisiin kohdistuvista elämän kolhuista ja suoranaisesta hyväksikäytöstä. Toisen päähenkilön, Aliide Truun, pohdinta ikuisesti palaavista krominahkasaappaisista nahkatakkimiehistä ja väkivallan uhasta osuu juuri sinne minne kirja tähtääkin. Gestapolla, Tsekalla ja rehottavan kapitalismin mafiamiehillä ei ole mitään niin olennaista eroa. Pakenevan Zaran osuuteen liittyvät pornografiset ja vastenmieliset kuvaukset ihmiskaupasta vastaavasti pulpauttavat taas pintaan ne samat tunnelmat, kuin vaikkapa Moodyssonin Lilja-4-ever. Valtaa, väkivaltaa ja likaista seksiä.

Hieno, joskin puistattava, historiakertomus niin kommunismin ikeestä kuin 1990-luvun alun markkina-anarkian mustista puolista. Jostain syystä tosin S.:n ystävällisesti lainaamassa (kiitos) kappaleessa vironkieliset käännökset kirjan loppuosassa olivat jotenkin sekaisin. Tai sitten en osannut vain käyttää.