.:Väliaikatilanne:.

Blogin jättäminen telakalle pariksi vuodeksi on varma tapa päästä ainakin eroon kaikista säännöllisistä lukijoista. Parhaiten tämän taidon osaavat ne poliitikot, jotka kirjoittavat merkintöjä vain kuukauden verran vaalien alla, ja sen jälkeen eivät ollenkaan. Ja jos jatkavatkin, yleensä suurinta huomiota saavat ne merkinnät vailla päätä-ja-häntää, joita ihmiset voivat sitten toisilleen jakaa sosiaalisessa mediassa ja ilkkua.

Joku voisi sanoa, että blogien aikakausi on ylitarjonnan takia ohitse. Ehkä se onkin, jos kerran Twitterin kaltaiset, tekstiviestin pituiset merkinnät ovat vallanneet alaa. Tai sitten koska blogit itsessään ovat pöhöttyneet valtavaksi rönsyileväksi ilmiöksi, jossa niitä hyviäkin löytyy niin paljon, ettei kukaan kerkeä lukemaan. Tiedä häntä. Ehkä minä olen viime kädessä enemmän naureskelija. Tai keskityn tuttujen matkablogeihin.

Täytynee nyt kuitenkin yrittää yrittää [sic] uudestaan - joskaan lupaamaan en lähde. Matokuurin jälkeen on tuskin myöskään ketään kenelle luvata, mikä on paineiden kannalta ihan hyvä.

.:Summausta:.

Nyt kun vuosi 2008 on saapunut ja ollaan taas toisessa kalenterissa, saa kai vähän summata metatekstinä Lyhytaaltoradiota — vaikka ei se vielä mitään vuosia täytäkään.

Kirjoitustaidon ylläpitoon pohjautunut harjoitelma on selvästi alkanut elämään omaa rutiininkaltaista elämäänsä, ja kieltämättä päivittämisestä on muodostunut jonkinlainen instituutio. 181 merkintää on melkoinen määrä tekstiä — joskus kun läppäri jaksaa yhdistää langattomaan kerään vielä tekstin talteen tekstinkäsittelyohjelmaan ja katson monta sivua vapaa-ajan kirjoittelua on kertynyt. Tekstit nyt ovat aina toisinaan kovin vaihtelevia tasoltaan, mutta väliäkö sillä, kunhan saa olla vain äänessä. Muistikirjamaista funktiota on vähän hidastanut se, että taaksepäin selaaminen lipsuu epäselvän otsikoinnin ja pahasti jäätyneiden sivumerkintöjen (viittaan nyt elokuva- ja kirjalistoihin) takia. Jälkimmäisiä lienee syytä alkaa ylläpitää tarkemmin, ehkä tehdä jonkinlainen remontti sillä saralla ja lisätä välistä jääneet aikakirjoihin.

Osumia Lyhytaaltoradio on saanut elossaoloaikanaan vähän yli pari tuhatta, mikä ei tietääkseni ole kovin paljon — mutta eipähän koko blogin tarkoituskaan ole ollut suuntautua millekään markkinoidulle lukijakunnalle. Kommenttien vähäisyyden takia tiedän ainoastaan kourallisen ihmisiä, jotka mahdollisesti lueskelevat säännöllisesti. Eikä siinä mitään (paitsi tietenkin, että kommentit ovat aina tervetulleita), bloggaamiseni tarkoitus tulee edelleenkin olemaan lähinnä itsekeskeiseksi omaksi huviksi kirjoittaminen. Puhumattakaan kulttuurin kuluttamiseen motivoivasta vaikutuksesta, jonka weblogin ylläpito saa aikaan. Toivottavasti mahdolliset lukijatkin ovat kuitenkin jotain hupia saaneet irti näistä teksteistä.

Näihin sanoihin, hyvää vuotta 2008, katsellaan seuraavaa osavuosikatsausta sitten toukokuussa, kun vuosi verkkokirjoittelua tulee täyteen.

.:Englantilaisia sappivaivoja:.

Siitä tosiasiasta ei pääse yli eikä ympäri, nykyaikainen blogikirjoittaja ei pääse edes kovalla työllä samaan kuin lähes joka päivä melkein 350 vuoden takaa kirjoittava järkälemäinen päiväkirjaklassikko Samuel Pepys, jota voi lukea päivittäisinä viipaleina täällä. Sääli, että sitä on useamman vuoden jälkijunassa, ja tuotteliaan kirjoittajan kiinniottaminen enemmän tai vähemmän vaikeaa. Pepys kyllä kirjoittaa nykylukijalle hieman vaikeaselkoisesti, ja useimmiten aika tylsästikin, mutta verkkoblogin ylläpitäjien perusteelliselle annotaatiojärjestelmälle karttaohjelmalinkkeineen täytyy nostaa hattua.

Ainakin osoittaa, että internetin vapaaehtoisten projektien pinosta löytyy muutakin kuin keskinkertaista sotahistoriaa.

Tavaraa pitäisi riittää vielä ainakin viisi vuotta. Asettaa mielenkiintoisen kysymyksen pitäisikö P.G.Wodehouse-fraasien (I'm absolutely dashed, this is indeed getting sticky) lisäksi painaa muistiin myös Samuel Pepys-englantia.

.:Blogospherestä:.

Oikeastaan kirjoitin jo viime yönä reunamerkintänä alempaan merkintään La Dolce Vitasta jotain blogien runsaudesta. Nyt aamusella loppuun päästyäni valitettavasti onnistuin hävittämään koko tekstin leikepöydän virheellisellä käytöllä. Tekstien uudelleenkirjoittaminen on muuten piinallista hommaa, koska ei viitsisi kirjoittaa sanasta sanaan uudestaan samaa, eikä oikeastaan koko aiheesta. Pirkko Saisiosta on varmaan tuntunut arviolta 1000 kertaa pahemmalta.

No joka tapauksessa. Selatessa Blogilistaa (en tiedä lähteen auktoriteetista sen tarkemmin) voi kyllä huomata miten verkkoblogien pito on ilmiönä suorastaan räjähtänyt käsiin. Koska listatut blogit ovat suomea, on havainto rannattomuudesta paljon tehokkaampi kuin ulkomaan elävien kirjoittamia tiedostaessa. Väkisinkin nousee mieleen kysymys kuinka tälle kaikille riittää lukijoita — todellisuudessa lukijakunta yleensä taitaakin muodostua ystävistä ja tuttavista, ja ehkä muutamasta satunnaisseuraajasta. Poislukien sellaiset blogit, jotka muodostavat oman ilmiönsä ja keräävät laajempaa julkisuutta. Mereen sylkemisen tunnetta lisää kyllä taas tässäkin tapauksessa se, että mitä suuremmalla todennäköisyydellä joku on jo käynyt läpi tämän saman metatekstin.

Mistä ihmiset sitten oikeastaan kirjoittavat? Summittaisella blogilistan selaamisella harrastukset näyttävät nousevan ykkössijalle (etenkin neulominen ja valokuvaaminen), ja tällaisia hieman elitistiseltä maistuvia "kulttuuriblogejakin" on varmasti useita. Toisaalta tiettyyn ryhmään tuntuvat kuuluvan mielenterveysblogit, jotka muistuttavat minua jostain syystä jatkuvasti Sylvia Plathista. Blogit varmaan muodostavat tietynlaisen purkautumistien, mutta on mielenkiintoista, että ihmiset ovat valmiita kirjoittamaan edes anonyymistikin niinkin yksityiseksi yleensä mielletyistä aihealueista. Ja mitä ilmeisemmin, jo internetin sisäisen logiikan tuntien, seksistä kirjoitetaan nähtävästi paljon ja tarmokkaasti. Kuin vanha stand up-koomikon elämänlanka — vitsaile seksistä ja kuolemasta.

Jokaiseen kategoriaan voisi linkata useampia esimerkkejä. Aiheesta voisi myös kirjoittaa paljon pidempään, mutta jääköön toiseen kertaan. Ja on oikeastaan vaikea sanoa voiko aiheesta sanoa mitään kovinkaan uutta ja rakentavaa.

.:Häiriöitä tynnyreissä:.

Tänään?

Sen lisäksi, että katkaisin päihteettömyyden kesäisen lämpimän terassiauringon olueen ja - tunnustettakoon - jaloviinakahviin, reflektoin junassa Majakovskia, mitä häiriöiltä kerkesin. Näillä viittaan lähinnä alituiseen soiviin kännyköihin ja kovaäänisiin puhelinkeskusteluihin. Myönnettävä on, että juna on paikoista toinen, jossa sisäinen äänifasistini herää, mutta kuullessaan Karjaan kohdalla viidenteen kertaan samat jutut ei enää paljon naurata. Ei siitä sen enempää, vaikka aiheesta voisikin kirjoittaa sivukaupalla lähes yhtä tautofonista kärinää.

Jos reflektointi oli päivän teema, pohdin myös aamulla edellisen merkinnän herättämää tunnetta tietynlaisesta ilmiöstä, jota ystäväni ruotsalainen luonnehtii sanalla "pretentious", ruotsalaisittain "pretensiös". Suomenkielinen vastine on aavistuksen hakusessa - WSOY:n sanakirja kääntää "pretensiösin" yks'kantaan vaateliaaksi, mutta ei osu välttämättä naulan kantaan yhtä hyvin kuin Merriam-Websterin englanninkielinen sanaselitys, joka sisältää sitaatin Richard Wattsilta, jota edes wikipedia ei tunne: "the pretentious fraud who assumes a love of culture that is alien to him". Jos sallitaan groteski, puhuttaisiin kai intellektuellirunkkarista, wannabestä jos anglismeihin sorrutaan. Tässäkin blogissa jo tietyt tietoisesti valitut ilmaisulliset muotoseikat vääntävät nupin kohden tätä. Toisaalta, täytyy vain lohduttautua Walter Benjaminin (ks. aikaisempi merkintä) toteamuksella Moskovan päiväkirjoissaan, jonka mukaan hyvä artikkeli sisältää helvetisti nimien pudottelua. Ja tämä kaikkihan on varsin metatekstiä, asiaa johon ei pitäisi kiinnittää tietoista huomiota lähellekään näin paljon. Tärkeintä lienee tässä asiassa ajoittainen tiedostaminen.

Lisäksi reflektoin Hunter S. Thompsonin Pelon valtakunnan onnahtelevaa suomenkielistä käännöstä. Ei sillä, että minulla olisi tapana valittaa käännöksistä, mutta tässä on jo syytäkin. Esimerkkejä olisi muutama, mutta ehkä selkein on lauseessa, joka käännettynä kuuluu: "Kaikki poliittinen valta nousee joko aseiden, pillun tai oopiumipiippujen tynnyristä, ja ihmiset näyttävät hyväksyvän asian mielihyvin." Thompsonhan tietenkin soveltaa Mao Tse-tungia, jonka heiton alkuperäinen englanninkielinen käännös kuuluu jotakuinkin "Political power grows out of the barrel of a gun".

Tynnyristä? Kunnioitettavaa, että käännetään, mutta ehkä tämä vain vahvistaa sitä, että käännetty on käännetty ja tietty varauksellisuus on pakollista.

.:Toiset ne vaan...:.

Todettakoon vielä vuodatuksen päätteeksi, että Lukulampun linkkivinkki Osmo Soininvaaran pyöräretkestä halki Euroopan aiheuttaa voimakasta kateutta ja kaukokaipuuta allekirjoittaneessa. Vihreä ex-puheenjohtaja on tätä kirjoitettaessa jossain Puolassa, ehkä kohta jo Tšekissä ja Itävallassa.

Mistä mahtaa mennä, Krakova - Katovice - Ostrava - Brno - Wien?

.:Asema kohdalleen:.

Blogi-innostuksen levitessä jo joka soppeen ja saavuttaessa jopa tietokonerajoittuneet reaalimaailmaihmiset, on kai aika viimein myöskin allekirjoittaneen - eufemistisen -J.:n - aloittaa oma viritelmänsä ns. vakaville teksteille, jotka kaipaavat ruodintaa päänsisäistä todellisuutta laajemmassa kontekstissa. Tavoite ei ole niinkään pyrkiä saavuttamaan suuria ihmismassoja tai vaikuttamaan "online chiciä" huokuvalta intellektuellilta, vaan ennemminkin purkaa joitakin ajatusrakennelmia tekstiformaattiin. Samalla saa hyvää kirjoitusharjoitusta ja pitää suomen kielensä vireessä.

Tekstistä on tarkoitus pitää poissa kirjoittajan persoonan henkilökohtaisuudet (niille on olemassa oma kanavansa) ja keskittyä lähinnä kirjoittamaan kulttuurista, politiikasta, kulttuuripolitiikasta, kirjoista, elokuvista ja nationalismista - jälkimmäisestä etupäässä siksi, että kirjoittaja tekee aiheeseen liittyvää gradua vaihtelevalla menetyksellä. Tai no, tuskinpa mainitun henkilökohtaisen kokemusmaailman täydellinen irrottaminen tekstistä onnistuu ja eihän sellainen välttämättä edes kannatakaan. Distanssi tekee käsittämättömäksi, ja niin edespäin.

Internet-ympäristössä (tai trendikkäästi blogospheressä) nykypäivänä on toki jos jonkinlaista mediakommentaattoria, uutisanalyytikkoa ja kulttuurikriitikkoa lähtöön jos toiseenkin takomassa vielä useampia näppäimistöjä sormenpäät punaisina, joten ei tässäkään allekirjoittaja pyri mihinkään korkealentoiseen tai maataräjäyttävään toiminnan tasoon. Uskotaan nyt kuitenkin tämän kerran Jürgen Habermasin ajatuksiin politiikan demokraattisesta tilasta - jos internet -bloggaus siihen porvarillisen kahvisalongin kuvaan nyt kovinkaan hyvin sopii - ja luotetaan, että omalle sanalle löytyy paikkansa moniäänisessä diskurssissa.

Vaikka on vaikea sanoa onko tämän tasoisessa moniäänisyydessä jo kysymys vulgaaristi ilmaistuna Jürgenin ns. pakkiin kusemisesta. Tästä ja eräästä toisesta syystä kutsuttakoon tätä blogia siis lyhytaaltoradioksi, joka taipuneine antenneineen taitaa lähinnä kohista ja suhista.

Joten Timothy Learyä lainatakseni, "Turn on, tune in, and drop out."