.:Kyllä maksuttomuudelle - Helsinki:.

Suomalainen opiskelijaliike aktivoitui kerrankin, ja osoitti kannatuksensa maksuttomalle koulutukselle. Väkeä olisi voinut olla enemmänkin kuin ne arviolta 1500, mutta näillä mennään. Ehkä ihmiset eivät jaksa kaivautua poteroistaan näyttämään joukkovoimaa asioista, joista päätetään ehkä joskus seuraavan hallituskauden aikana. Netissä liikkuneen Nelosen uutisten linkin mukaan tämä oli ensimmäinen kerta viiteen vuoteen, kun opiskelijat osoittavat mieltään - ilmeisesti yliopistolakimielenosoituksia ei lasketa. Turustakin olisi voinut olla enemmän väkeä kuin Åbo Akademin kårenin ja Turun yliopiston ylioppilaskunnan kasaamat vajaat kolme bussillista, mutta taittui se matka näinkin.

Senaatintorilla rakennusmiesten valvovan silmän alla kokoontunut kulkue mateli tuttua mielenosoitusreittiä pitkin Aleksanterinkadun ja Mannerheimintien läpi eduskuntatalolle. Rakennusmiehet silmäilivät hieman tympääntyneen näköisenä myöskin Aleksanterinkadulla. Uuden ylioppilastalon parvekkeella Opiskelijatoiminnan tummiin pukeutuneet aktivistit (HBL: "Mörkklädd aktivister") polttivat merkkisoihtuja ja rullasivat auki tutun Perustuloo perkele-banderollin. Eduskuntatalolla väkijoukko taisi talloa muutaman krookuksen jalkoihinsa kukkapenkistä, mutta ehkä ne tonnin lukuvuosimaksulla korvataan hetkessä. Suomalaisille mielenosoituksille tyypillisesti joidenkin pallopäiden ajoluiskalle suoraan väkijoukon keskelle parkkeeraamat autot jätettiin kiltisti rauhaan ja naarmuttamatta.

Poliittinen eliitti tuntui olevan ainakin osin paikalla. Hikoileva Kimmo Kiljunen pääsi ulos tuulettumaan kesken äänestysistunnon, Veltto Virtanen pääsi sekoilemaan väkijoukon edessä. Jos ei olisi kansanedustaja, tuimailmeiset poliisit olisivat varmasti poistaneet koko jatsareihin sonnustautuneen baskeripään paikalta häiriötapauksena.

Puhujatkin olivat aika kärkikaartia. Keskustan Tuomas Puumala kertoili jotain tarinoita omasta valmistumisestaan ja sai palkakseen buuauksia kehotettuaan kaikkia opiskelijoita äänestämään Keskustaa maksuttoman koulutuksen turvaamiseksi. Perussuomalaisten Pirkko Ruohonen-Gerner-jotain puhui suomalaisten maksuttomasta koulutuksesta - sydäntä lämmittävä huutomyrsky "Kaikille! Kaikille!" nousi. Demarien Jutta Urpilainen vannoi kautta Aleksis Kiven ja kannon, etteivät sosialidemokraatit tule kannattamaan lukukausimaksuja ja myös viittaili myöhemmin kun EU/ETA-alueen ulkopuolisten maksuja huudettiin nurin. Hyvä näin, mutta sopii toivoa, että lupaus pitää seuraavalla hallituskaudella, tikun nokkaan nostettu opetusministeriön virkamies ja kiistanalaisen koulutuspolitiikan kehittämisraportin laatineen työryhmän puheenjohtaja Anita Lehikoinen kun on sekä lukukausimaksujen kannattaja että demari. Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki näki momentumin ja yhtyi opiskelijoiden vaatimuksiin syyttämällä eduskunnan lainsäätäjiä ja liittyen opiskelijoihin puhumalla "me"-muodossa. Vihreiden, jotka ovat toki vastustaneet lukukausimaksuja systemaattisesti, Anni Sinnemäki juuttui vähän työryhmämäiseen puhetapaan. Äänestitte uuden yliopistolain puolesta, mutta vastustitte EU/ETA-ulkkismaksuja? Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen puhui jotain yhdentekevyyksiä, joissa ainakin mainittiin huoli perheellisistä opiskelijoista. Itse opetusministeri, kokoomuksen Henna Virkkunen oli pahassa paikassa - lavalle hän tuli buuausten saattelemana, ja ympäripyöreälle puheelle, jossa kuitenkin luvattiin kokoomuksen taholta, ettei lukukausimaksuja suomalaisille tule, tuli lähinnä kalsea vastaanotto. RKP:n minulle tuntematon edustaja oli maksuttomuuden kannalla, mutta en tiedä miten hän viittaili EU/ETA-kysymyksessä.

Puolueiden edustajien puheet ja lupaukset ovat nähtävissä videomuodossa SYL:in sivuilla joskus tulevaisuudessa.

Summauksena - opposition vasemmistopuolueet saivat paljon myönteistä karmaa torppaamalla hallitusta ja yliopistolakia, osittain asemansa takia. Lupaukset olivat selvät kaikilta puolueilta, jos kysymys on koulutuksen maksullisuudesta suomalaisille, ulkomaalaisten tapauksessa ei sitten niinkään. Keskimäärin voisi katsoa, että ainakin SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät lupasivat, että maksullistamiskokeilu jää viiden vuoden jakson jälkeen vain kokeiluksi. Nähtäväksi jää, miten seuraavien vaalien jälkeen muodostettava hallitus pitää kiinni yleensä mistään, mitä Arkadianmäen edustalla tänä keskiviikkona sanottiin, enkä pitäisi kovinkaan mahdottomana, että parin vuoden päästä sama kulkue joutuu kokoontumaan paljon konkreettisempien uhkien varjostamana.

Pahoittelut melko vuodatusmaisesta blogimerkinnästä, mutta pakkohan tästä nyt oli kirjoittaa jotain muistiin.

.:Jean-Luc Nancy:.

Viime viikon keskiviikkona ranskalainen filosofi Jean-Luc Nancy keräsi Kiasma-teatteriin yli 200 ihmistä ihmettelemään juuri ilmestyneen Susanna Lindbergin & et. al. käännöksen julkistamista (Filosofin sydän - sisältää kirjoitukset Corpus ja Tunkeilija), katsomaan performanssia ja tietenkin kuuntelemaan itse filosofia.

Nancya ainakin internetissä luonnehditaan dekonstruktionistiksi tai jälkifenomenologiksi. Nimitykset eivät ehkä koskaan osu, mutta luennon alkuvaiheen Heidegger-osuudesta päätellen etenkin jälkimmäinen saattanee osua kohdalleen.

Kovinkaan paljon en kyllä luennosta ymmärtänyt - osittain siksi, että Nancyn englanti ei ehkä ollut helpoimmin seurattavia, osittain siksi, etten ole filosofilta lukenut aikaisemmin muuta kuin edesmenneen Philippe Lacoue-Labarthen kanssa yhteistyössä kirjoitetun Natsimyytin. Lacoue-Labarthe tuli kyllä luennossa useaan kertaan esiin, lähinnä kesken jääneenä ajatustyönä ja Nancylle läheisenä työtoverina ja ystävänä. Hieman tuntemattomaksi jäi myös teatteriin liitetty yhteys. Nancy käytti käsitettä spektaakkeli (joka ilmeisesti tarkoittaa suurin piirtein sitä, että olemisessa ollaan näytteillä ruumiina ulkopuolelle, tai jotain, mutta ei kuitenkaan mitään Guy Debord-juttuja), jonka ymmärtäminen vaatisi laajempaa tutustumista kirjoittajan tuotantoon. Vahinko vain, että käännöksiä suomeksi on vain kourallinen.

Tilaisuudesta ostamaani Corpukseen tutustuminen on vielä täysin kesken, mutta muutaman sivun mittainen Tunkeilija oli kyllä ihan mielenkiintoinen. Se oli hyvin ranskalaiseen tapaan vapaasti ja runollisesti kirjoitettu pohdinta henkilökohtaisesti koetun ihmisruumiin ja vieraan (tässä tapauksessa modernin lääketieteen mahdollistaman sydämensiirron) törmäyskurssista. Vieras ei ole enää vieras silloin kun se on "kutsuttu", eikä enää "tunkeilija", mutta siirretty sydän ei koskaan ehkä irrottaudu tunkeilusta, koska hylkimisreaktiota vastaan syödään lääkkeitä lopun ikää. Nancy pohtii myös jossain mielessä medikalisaatiota - elämän pidentäminen johtaa loputtomaan kierteeseen, jossa hoidoilla on sivuvaikutuksensa, joita vastaan tarvitaan vastahoitoja ja niin edespäin. Elinsiirtopotilaan oma immuunipuolustus muuttuu viholliseksi, joka lamautetaan - ja lamautuminen sitten taas saattaa aiheuttaa syövän. Mutta ilman tätä teknologiaa Nancykin olisi liittynyt ranskalaisten filosofien pantheoniin jo 25 vuotta sitten.

Mutta koska yksityiskohdat ovat paljon kiinnostavampia, niin todettakoon, että Matti Vanhasta ja Jean-Luc Nancyä näyttää yhdistävän mieltymys Coca cola zeroon.

.:Golem:.

"Suokaa anteeksi, että puhun näin kauheasti viisastellen, mutta kun on yliopistossa, niin käsiin osuu kirjoja, joissa vatvotaan ties mitä; sitten tahtomattaan lankeaa käyttämään ääliömäisiä ilmaisutapoja."
-Lääket. yo Charousek.(*)

Itävaltalaisen kirjailijan Gustav Meyrinkin (1868-1932) tunnetuin teos Golem (Das Golem, 1915) on erikoinen paketti ja niin on kirjailijansakin.

Meyrink, joka kirjoittamisen ja kääntämisen lisäksi ehti toimimaan pankkialallakin oli jo varhain hurahtanut okkultismiin — niin teosofiaan, kabbalaan kuin itämaiseen mystiikkaankin. Hän oli myös jäsen maineikkaassa, lähinnä Britanniassa aktiivisessa Hermetic Order of the Golden Dawnissa, johon kuului sellaisia maineikkaita nimiä kuin runoilija William Butler Yeats ja kirjailija Aleister Crowley, vuosisadan vaihteen viktoriaanisen Englannin esoteeristen piirien tietynlaisia staroja. Meyrink harrasti myös joogaa ja kääntyi myöhemmin buddhalaisuuteen.

Golem ilmestyi alun alkaen jatkokertomuksena aikakauslehti Die weissen Blätterissä, jonka kyllä erottaa tarinan rakenteestakin. Luvut joskus toistavat edellisen luvun tapahtumia, joskus taas ovat katkonaisia ja sirpaleisia, mikä ilmeisesti oli Meyrinkin tarkoituskin — unenomaisen labyrinttikertomuksen laatiminen. Tämä eittämättä onnistuu osaksi, mutta takaa häämöttää kyllä silti varsin tuttu kauhuromantiikkaan taipuvainen dekadentilta ja okkultismilta tuoksahtava juonikulku.

Meyrink kirjoittaa juutalaiseen myyttiin perustuvan tarinan golemista. Juutalaisessa mytologiassa golem on savesta muotoiltu ihmisenkuva, jonka hampaiden taa asetettu taikasana herättää henkiin. Meyrinkin Golemissa hahmo vaeltaa Prahan juutalaisgheton kapeilla kujilla — kasvoton, varjoihin kätkeytyvä, ikkunattomassa huoneessa asuva mystinen olento, kenties osaksi näkijän kaksoisolento, doppelgänger. Kolmenkymmenen kolmen vuoden välein getossa nähty ihmisen luoma elävä tietää kohahduttavaa tapahtumaa Prahassa — Meyrinkin kertomuksen tapahtumahetkellä (jos sellaisesta varsinaisesti voi puhua) viitataan vuoden 1890 Kaarlensillan romahdukseen tulvassa.

Golem ei oikeastaan keskity niinkään golemiin itseensä, kuin korukiviseppä Athanasius Pernathin kuumeiseen vaellukseen okkultismia ja kabbalaa vilisevissä tapahtumissa, joissa Meyrink ei tee itsestään selvää eroa hallusinaation ja todellisuuden välillä. Pernath, jota oikeastaan kuvailee nimettömäksi jäävä kertoja, risteilee valveunien ja kadonneiden muistojen muodostamassa labyrintissa.

Tämän taustalle asettuu Praha, josta kirjailija maalaa painajaismaisesti vääristyneen kuvan. Moldausta nouseva sumu peittää kaupungin harva se päivä ja kätkee alleen rakennuksia, joita voi nähdä vain tiettyinä päivinä ja tietyt ihmiset. Juutalaisgeton kaduilla vaeltelevat katupojat, huonot naiset ja tuberkuloottiset ylioppilaat reikäisissä oppilaantakeissaan. Kapakoissa kiskotaan arrakkia ja poltetaan ketjussa. Seinänvierillä notkuvat kriminaalit tšekit, joiden solkkaamasta saksasta ei tunnu ottavan pirukaan selvää. Itävalta-unkarilainen ylimystö elostelee kuppaisissa kansankapakoissa minkä kerkeää, koska virkavalta ei heihin pysty.

Muihin rappioituvan keisarikunnan virkavalta sitten pystyykin, ja Golem sisältää melkoisen tutun kuuloisen osan Pankrácin vankilasta, jossa oikeuslaitoksen syövereihin heitetty Pernath istuu kuukausi toisensa perään luteisessa sellissä syömässä soodalla suolattua makkaralientä, täysin ulkopuolisesta eristettynä ja viranomaisten nurkkaan unohtamana. Ei liene yllätys, että Franz Kafka oli Meyrinkin ystäviä.

Likaisen dekadentin Prahan kuvaajana Golem on oikein toimiva, kauhuelementit ja okkultistiset kiemurat saattavat jäädä nykylukijalle vähän etäiseksi — tietyllä tavalla kirja kyllä muistuttaa vaikkapa Carlos Ruiz Zafónin Enkelipelistä viittauksillaan kulttuuriin ja etenkin keittiö-okkultismiin, joskin Zafón on luonnollisesti Meyrinkiä huomattavasti kevyempi ja populaarimpi.

Romaani löytyy digimuodossa alkukielellä täältä.

---

(*) - Tuberkuloosiin kuolemaisillaan olevan rutiköyhän ylioppilas Charousekin, joka puhuu jatkuvasti suunnitelmistaan kuin monimutkaisena shakkipelinä, esikuvana on selvästi unkarilainen Rudolf Charousek. Erikoinen yksityiskohta.

.:Nationalismista:.

Kiireisimmät - kuten Rosa Meriläinen kirjassaan Valtio - ovat jo julistaneet nationalismin kuolleeksi aatteeksi, mutta mitä ilmeisemmin se elää ja potkii vahvasti myös Euroopan maantieteellisten rajojen sisällä. Viimeisin esimerkki, tosin myönteinen sellainen, tästä lienee Kreikan Makedonialle antama sovintoesitys vuosikymmeniä jatkuneen nimikiistan ratkaisemiseksi. Makedoniaa, eli tuttavallisemmin Former Yugoslavian Republic of Macedonia voitaisiin siis kutsua Pohjois-Makedoniaksi, joka estäisi sekaannuksen eteläiseen Makedonian kreikkalaiseen maakuntaan, jossa allekirjoittanutkin on käynyt pienenä poikana ihmettelemässä Filip I:sen haarniskaa ja Athoksen luoksepääsemätöntä niemimaata, jonne ei voitu matkustaa, koska äiti oli mukana. Niin voi 2000-luvun eurooppalainen kansallisvaltiopolitiikka juuttua nimeämispolitiikkaan ja suurvaltahistorian muistoihin. Kreikka kun samoin elkein blokkaa Makedoniaa EU-jäsenyydestä. Mihin menet, federalismi?

Balkanilla tietenkin pommit kytevät vielä syvemmällä. Keski-Eurooppalaisista antifasistikeskusteluista poimittu "sielunsa myynyt" hittiyhtye 357 lienee konkreettinen esimerkki tästä. Toisaalta yhtye on levyttänyt kieltä ymmärtämättömälle lähinnä kesäkumibiisiltä vaikuttavan kappaleen Jedne je Srbija (videossa tissejä, ska punk-genressä tarttuva esitys), kuin myös "Laibach-vailla-huumoria" junttauksen Na Gazimestanu, joka satunnaisten ymmärrettyjen sanojen ja muilta kuuleman mukaan on silkkaa Kosovo-propagandaa. Kiinnostava aihe joka tapauksessa, serbo-kroaatin osaavilla nationalismitutkijoilla työsarkaa riittää, ja mitä todennäköisimmin myös pitkälle tulevaisuuteen.

Addendum: Ja jottei sloveenihassuttelijoiden agendasta olisi epäselvyyttä, linkattaneen myös Laibachin hupaisa Life is Life. Neue Slovenische Kunstissa tunnetaan Wandervögel-jutut.