Viime viikon keskiviikkona ranskalainen filosofi Jean-Luc Nancy keräsi Kiasma-teatteriin yli 200 ihmistä ihmettelemään juuri ilmestyneen Susanna Lindbergin & et. al. käännöksen julkistamista (Filosofin sydän - sisältää kirjoitukset Corpus ja Tunkeilija), katsomaan performanssia ja tietenkin kuuntelemaan itse filosofia.
Nancya ainakin internetissä luonnehditaan dekonstruktionistiksi tai jälkifenomenologiksi. Nimitykset eivät ehkä koskaan osu, mutta luennon alkuvaiheen Heidegger-osuudesta päätellen etenkin jälkimmäinen saattanee osua kohdalleen.
Kovinkaan paljon en kyllä luennosta ymmärtänyt - osittain siksi, että Nancyn englanti ei ehkä ollut helpoimmin seurattavia, osittain siksi, etten ole filosofilta lukenut aikaisemmin muuta kuin edesmenneen Philippe Lacoue-Labarthen kanssa yhteistyössä kirjoitetun Natsimyytin. Lacoue-Labarthe tuli kyllä luennossa useaan kertaan esiin, lähinnä kesken jääneenä ajatustyönä ja Nancylle läheisenä työtoverina ja ystävänä. Hieman tuntemattomaksi jäi myös teatteriin liitetty yhteys. Nancy käytti käsitettä spektaakkeli (joka ilmeisesti tarkoittaa suurin piirtein sitä, että olemisessa ollaan näytteillä ruumiina ulkopuolelle, tai jotain, mutta ei kuitenkaan mitään Guy Debord-juttuja), jonka ymmärtäminen vaatisi laajempaa tutustumista kirjoittajan tuotantoon. Vahinko vain, että käännöksiä suomeksi on vain kourallinen.
Tilaisuudesta ostamaani Corpukseen tutustuminen on vielä täysin kesken, mutta muutaman sivun mittainen Tunkeilija oli kyllä ihan mielenkiintoinen. Se oli hyvin ranskalaiseen tapaan vapaasti ja runollisesti kirjoitettu pohdinta henkilökohtaisesti koetun ihmisruumiin ja vieraan (tässä tapauksessa modernin lääketieteen mahdollistaman sydämensiirron) törmäyskurssista. Vieras ei ole enää vieras silloin kun se on "kutsuttu", eikä enää "tunkeilija", mutta siirretty sydän ei koskaan ehkä irrottaudu tunkeilusta, koska hylkimisreaktiota vastaan syödään lääkkeitä lopun ikää. Nancy pohtii myös jossain mielessä medikalisaatiota - elämän pidentäminen johtaa loputtomaan kierteeseen, jossa hoidoilla on sivuvaikutuksensa, joita vastaan tarvitaan vastahoitoja ja niin edespäin. Elinsiirtopotilaan oma immuunipuolustus muuttuu viholliseksi, joka lamautetaan - ja lamautuminen sitten taas saattaa aiheuttaa syövän. Mutta ilman tätä teknologiaa Nancykin olisi liittynyt ranskalaisten filosofien pantheoniin jo 25 vuotta sitten.
Mutta koska yksityiskohdat ovat paljon kiinnostavampia, niin todettakoon, että Matti Vanhasta ja Jean-Luc Nancyä näyttää yhdistävän mieltymys Coca cola zeroon.
Nancya ainakin internetissä luonnehditaan dekonstruktionistiksi tai jälkifenomenologiksi. Nimitykset eivät ehkä koskaan osu, mutta luennon alkuvaiheen Heidegger-osuudesta päätellen etenkin jälkimmäinen saattanee osua kohdalleen.
Kovinkaan paljon en kyllä luennosta ymmärtänyt - osittain siksi, että Nancyn englanti ei ehkä ollut helpoimmin seurattavia, osittain siksi, etten ole filosofilta lukenut aikaisemmin muuta kuin edesmenneen Philippe Lacoue-Labarthen kanssa yhteistyössä kirjoitetun Natsimyytin. Lacoue-Labarthe tuli kyllä luennossa useaan kertaan esiin, lähinnä kesken jääneenä ajatustyönä ja Nancylle läheisenä työtoverina ja ystävänä. Hieman tuntemattomaksi jäi myös teatteriin liitetty yhteys. Nancy käytti käsitettä spektaakkeli (joka ilmeisesti tarkoittaa suurin piirtein sitä, että olemisessa ollaan näytteillä ruumiina ulkopuolelle, tai jotain, mutta ei kuitenkaan mitään Guy Debord-juttuja), jonka ymmärtäminen vaatisi laajempaa tutustumista kirjoittajan tuotantoon. Vahinko vain, että käännöksiä suomeksi on vain kourallinen.
Tilaisuudesta ostamaani Corpukseen tutustuminen on vielä täysin kesken, mutta muutaman sivun mittainen Tunkeilija oli kyllä ihan mielenkiintoinen. Se oli hyvin ranskalaiseen tapaan vapaasti ja runollisesti kirjoitettu pohdinta henkilökohtaisesti koetun ihmisruumiin ja vieraan (tässä tapauksessa modernin lääketieteen mahdollistaman sydämensiirron) törmäyskurssista. Vieras ei ole enää vieras silloin kun se on "kutsuttu", eikä enää "tunkeilija", mutta siirretty sydän ei koskaan ehkä irrottaudu tunkeilusta, koska hylkimisreaktiota vastaan syödään lääkkeitä lopun ikää. Nancy pohtii myös jossain mielessä medikalisaatiota - elämän pidentäminen johtaa loputtomaan kierteeseen, jossa hoidoilla on sivuvaikutuksensa, joita vastaan tarvitaan vastahoitoja ja niin edespäin. Elinsiirtopotilaan oma immuunipuolustus muuttuu viholliseksi, joka lamautetaan - ja lamautuminen sitten taas saattaa aiheuttaa syövän. Mutta ilman tätä teknologiaa Nancykin olisi liittynyt ranskalaisten filosofien pantheoniin jo 25 vuotta sitten.
Mutta koska yksityiskohdat ovat paljon kiinnostavampia, niin todettakoon, että Matti Vanhasta ja Jean-Luc Nancyä näyttää yhdistävän mieltymys Coca cola zeroon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti