tiistai 14. syyskuuta 2010

.:Palestiina:.

Joe Saccon sarjakuvareportaasi Palestiina on hieno esimerkki sarjakuvan käytöstä kunnianhimoisempaankin asiakerrontaan kuin pelkkiin supersankaritarinoihin. Se muistuttaa siis aikaisempaa merkintääni Guy Delislen Pjongjangista, joskin on ajallisesti paljon vanhempi.

Palestiina ilmestyi useassa osassa vuosina 1993-1995, ja kuusi vuotta vanha suomennos on käännös niiden yhteenkootusta laitoksesta. Erillisyyden näkee käytännön toteutuksissa, sillä kokoelman rakenne koostuu useasta alaotsikolla varustetusta tarinasta, jotka nivoutuvat yhteen enemmän tai vähemmän kronologisesti — osa niistä on pitkiä, osa lyhyitä.

Sarjakuva sijoittuu niin sanotun ensimmäisen intifadan (1987-1993) loppupuolelle, vuosiin 1991 ja 1992, jolloin Sacco kiersi keräämässä lähdeaineistoa sarjakuvaansa palestiinalaisvyöhykkeillä ja pakolaisleireillä. Tarina seuraakin näitä haastatteluita ja kuvittaa niiden sisältöä.

Israelilaismiehityksen mielivaltainen väkivaltaisuus, pidätetyksi joutumisen uhka, elämän kurjuus aidatuissa ja ulkonaliikkumiskiellon alla olevissa pakolaisleireissä ovat teemoja, joita Sacco kuulee palestiinalaisilta ahtaissa peltikattoisissa taloissa järjestetyissä haastatteluissa. Samalla hän juo loputtoman määrän teetä ja oppii ymmärtämään palestiinalaisten ajatustapoja ja intifadan rakenteita (punainen palestiinalaishuivi viittaa sosialistiseen kansanrintamaan, mustakuvioinen Fatah-liikkeeseen ja niin edespäin). Kertomus on yksipuolinen, koska juutalaiset näyttäytyvät sarjakuvassa ainoastaan aseistautuneina sotilaina, raakalaismaisina sisäisen turvallisuuden Shin bet-agentteina ja arabiväestöä vihaavina siirtokuntalaisina. Aivan lopussa Sacco tämän toteaakin — sarjakuvaruudussa hän sanoo naisseuralaiselleen Jerusalemissa, että israelilaisnäkökulma vaatisi kokonaan uuden sarjakuvakirjan.

Lähinnä pintapuolisesti ikuista kiistaa israelilaisten ja palestiinalaisten välillä tuntevana voi päätellä, että asiat ovat ehkä hieman helpottaneet. Intifada ei ole käynnissä, Israelin armeija on ehkä keventänyt otteitaan ja rauhanneuvotteluita yritetään taas ties kuinka monetta kertaa. Toisaalta, masentavan paljon tuntuu olevan 20 vuoden jälkeen ennallaan — palestiinalaisalueiden köyhyys, eristys, taloudelliset epäkohdat ja alati jatkuva israelilaissiirtokuntien rakentaminen. Päivitetty versio Palestiinasta ei olisi pahitteeksi, mutta tällaisenaan sarjakuvateos avaa varsin inhimillisellä tasolla liikkuvan, konkreettisesti visuaalisen kuvauksen yhdestä loputtomalta tuntuvan kriisin vaiheesta.

Sarjakuvallisesti Saccon tyyli tuo mieleen underground-legenda Robert Crumbin, mikä saattaa johtua varsin vahvasti piirretyistä hammaskalustoista ja ihmisten yleensäottaen raskaista ruumiinrakenteista. Taustaa piirtäjä kuvaa varsin taidokkaasti — mitä nyt monotonisista pakolaisleirien peltikattohökkeleistä ja kuran peittämistä kujista voi irti repiä. Delisleen verrattuna Sacco on paljon enemmän yksityiskohdilla leikkijä, ja käyttää suoremmin visuaalista huumoria pjongjangimaisen pelkistetyn kerronnan sijaan. Ruutujen sommittelu Palestiinassa tuntuu ensi alkuun hieman vaikeasti luettavalta, mutta kirjan edetessä se muuttuu sujuvammaksi — on vaikea sanoa johtuuko tämä piirtäjän vai lukijan tottumisesta ilmaisutapaan.

Allekirjoittanut lukee muutamia poikkeuksia lukuunottamatta yleensä ottaen hyvin vähän sarjakuvaa. Kuten aikaisemmin on jo todettu, Palestiina kuitenkin edustaa mielenkiintoista historiallisen/poliittisen/uutisreportaasin ja sarjakuvan yhdistelmää, joka jaksaa ilmaisun tapana kiehtoa. Nyt täytyisi vain saada jostain lainaksi Delislen lukematon Merkintöjä Burmasta.

Ei kommentteja: