Lueskelin artikkelin sieltä, artikkelin täältä Arto Jokisen toimittamasta, kriittistä miestutkimusta edustavasta artikkelikokoelmasta Yhdestä puusta. Maskuliinisuuksien rakentuminen populaarikulttuureissa. Varsin mielenkiintoista. Sinänsä varsinaiset analyysin kohteena olevat ilmiöt ovat melko itsestäänselviä — kuten vaikkapa Pietarinkadun Oilers Go Go-radio-ohjelma tai Slitz-miestenlehti, joista kummastakaan minulla ei todellakaan ole sen tarkempaa tuntemusta, mutta joiden yleinen sisältö ei ole vaikeakaan arvata.
Tuskinpa maskuliinisen hegemonian tunnusmerkkien ja homososiaalisuuden löytäminen näistä esimerkeistä on mitenkään maailman suurin tutkimustulos. Tai että "miestenlehtien" sukupuolikuva on biologis-essentialistinen. Kirjoittajien (näiden kahden artikkelin tapauksessa Pasi Salonen ja Arto Jokinen) tekemä purkava käsittely kuitenkin avaa mielenkiintoisia ajatusketjuja, moneltakin taholta itsekriittisiä.
Tietty "kilvoittelu" ja diskurssi on kieltämättä tunnistettavissa — joskin ehkä se akateemisissa piireissä on hieman keveämpää, tuskin kukaan "oikeasti" pelkää tulevansa femininisoiduksi ja siten nöyryytetyksi — peli- ja kapakkailloissa ja vastaavissa. Ja ei se aina "sivistyneenkään" porukan seurassa ole niin kovinkaan korkealentoista ja progressiivista. Ehkä tunnistamisen kautta kuitenkin Yhdestä puusta tarjoaa jonkinlaisia argumentteja, ja jos ei niitä niin ainakin hieman terävämpiä pistoksia toisinaan.
Aiheesta olisi voinut kirjoittaa pidemmältikin, mutta ei nyt oikein irtoa. Odotan kyllä mielenkiinnolla Jokisen tulevaa väitöskirjaa sodasta ja maskuliinisuudesta.
Tuskinpa maskuliinisen hegemonian tunnusmerkkien ja homososiaalisuuden löytäminen näistä esimerkeistä on mitenkään maailman suurin tutkimustulos. Tai että "miestenlehtien" sukupuolikuva on biologis-essentialistinen. Kirjoittajien (näiden kahden artikkelin tapauksessa Pasi Salonen ja Arto Jokinen) tekemä purkava käsittely kuitenkin avaa mielenkiintoisia ajatusketjuja, moneltakin taholta itsekriittisiä.
Tietty "kilvoittelu" ja diskurssi on kieltämättä tunnistettavissa — joskin ehkä se akateemisissa piireissä on hieman keveämpää, tuskin kukaan "oikeasti" pelkää tulevansa femininisoiduksi ja siten nöyryytetyksi — peli- ja kapakkailloissa ja vastaavissa. Ja ei se aina "sivistyneenkään" porukan seurassa ole niin kovinkaan korkealentoista ja progressiivista. Ehkä tunnistamisen kautta kuitenkin Yhdestä puusta tarjoaa jonkinlaisia argumentteja, ja jos ei niitä niin ainakin hieman terävämpiä pistoksia toisinaan.
Aiheesta olisi voinut kirjoittaa pidemmältikin, mutta ei nyt oikein irtoa. Odotan kyllä mielenkiinnolla Jokisen tulevaa väitöskirjaa sodasta ja maskuliinisuudesta.
...
Pekingin olympialaiset lähestyvät ja niiden täydellinen boikotointi tuntuu vaikealta. Ei siksi, että olisi haluja katsella lähetyksiä, vaan koska ne tulevat joka tapauksessa tihkumaan läpi kaikesta arjesta. AnArchitecture-blogin merkintä detournatuista kisamaskoteista oli kiinnostava — ja kysymys kysymisen arvoinen, millaista katukulttuuria autoritaarisessa valtiossa voidaan harjoittaa? Kuka edes uskaltaisi rangaistuksien pelossa? Jos Wien puunasi kasvonsa jalkapallon EM-kisojen edellä melkoisella arsenaalilla, millaiseen absolutiaan mennään Pekingissä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti