
Osittain tästä syystä, mutta enemmänkin yleisen yleisönosastojen tendenssinomaisuuden aiheuttamasta huvittuneisuudesta (vaihteluna Hufvudstadsbladetin Språkdebatt-myllylle) olen jo hetken seurannut Helsingin Sanomissa pyörinyttä "keskustelua" siitä pitäisikö Suomeenkin (ja suomeenkin) saada erottelevat pronominit. Keskustelu sinänsä on lopulta aika turha - kielen rakenteita kun ei tuolla tavalla vain lähdetä muuttamaan, ei edes Sinilevähallitus ja Kari Raivio. Uudissanoja voidaan tosin kehitellä, kuten teknologisen kehityksen kanssa myötäjuokseva suomi osoittaa, mutta se mihin suuntaan lähdetään riippuu pitkälti yhteisön tiedostamattomasta tottumuksesta ja käytännöstä. Lienee turha toistaa vanhat ja kuluneet esimerkit joukkoistuimista ja rompuista.
Vastakkainasettelu debatissa on kuitenkin havaittavissa - toisella puolella miespuoliset "innovaattorit" uusine pronomineineen ja "feminiinisen pehmeine" (tämä ei ole mikään tarkka sitaatti, koska en ole saksinut kirjoituksia talteen, vaikka ehkä olisi pitänyt - kun ei ole HS:n käyttäjätunnuksiakaan) esimerkkeineen, jossa naista voisi viittailla vaikkapa pronominilla "hen". Toiselle puolelle asettuvat sitten ne muut - oma suosikkini oli se viiltävän sarkastiseen sävyyn kirjoitettu pätkä, jossa viitataan naiseen ihmisen (miehen) poikkeustapauksena, johon feminismiä "epäilyttävänä" pitävä saattaa vahingossa jopa mennä mukaan nyökytellen.
Ehkä koko debatti kertoo eniten juuri yleisönosastokirjoitusten realiteettien (vaikka sana realiteetti onkin hirvittävä) tajun puutteesta. Mutta lukisitte paikallislehtiä, niistä vasta hupia irtoaakin. Käsitelkäämme sitä joskus toiste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti