Jotta sunnuntai ei olisi mennyt pelkäksi kirjojen lukemiseksi, päätin katsoa Elizabeth: The Golden Agen (2007). Väärä valinta, kammottavan pitkästyttävä elokuva.
Kysymys on lähinnä toiminnallisesta, historiallisesta pukudraamasta, joka ei ymmärrettävästi seuraile tunnettuja tapahtumia Elisabet I:sen hovissa kovinkaan orjallisesti. Ei siinä mitään, mutta lisäksi elokuva on hirvittävän epäuskottava ja stereotyyppinen. Hovissa pönötetään kyllä ankarasti, mutta maneerit tuntuvat silti kovasti olevan 2000-lukulaisesti epäuskottavia. Ikäänkuin kuva siitä, millaista Elisabetin-aikainen hovielämä on nykyajan kuvitelmissa — siis kuvitelmissa, joissa ei tiedetä juuri yhtään mitään aiheesta. Asiaa ei helpota se, että pahikset (katolilaiset, espanjalaiset) esitetään suorastaan koomisen pahoina, pelottavine risteineen ja laivueineen — partaiset spaniardit ovat tuskin kylpyammetta nähneet ja puhuvat kliseisen pahiksesti mutisten. Hohhoijaa. No-one expects the Spanish Inquisition!
Cate Blanchett on leffasta Oscar-ehdokkaana, hienolla roolisuorituksellaan. Hienolla? Eipä oikeastaan — neitsytkuningatar on elokuvassa säälittävä neuroottinen itkeskelijä, joka johtaa valtakuntaa ilmeisesti pelkkiin raivokohtauksiin perustuvalla vallalla. Jos Elisabet I onkin nähty nykyfeministisessä kuvastossa (höh?) jonkinlaisena historian vahvana hallitsijanaisena (lienee aavistuksen romantisoiva näkemys, mutta mitäs minä siitä tiedän), ei se elokuvassa tunnu oikein välittyvän noin ulkoisia merkkejä erikoisemmin — tai sitten miesohjaaja (Shekhar Kapur) on koodannut jotain omia viestejään mukaan tarinaan. Elisabet nimittäin tuntuu olevan suurin piirtein jokaisen tarinan mieshenkilön neuvottavana, muutoinhan hän munaisi koko valtionjohdon.
Elokuvan laivaston upottaa viimeistään se, että se on kuorrutettu kököillä tietokone-efekteillä ja musiikki taitaa olla lainattu suurinpiirtein Pirates of the Caribbeanista. Varsinkin loppu menee jo todella väsyneeksi. Kammottavaa ajanhukkaa. Puvustaja ansainnee Oscarinsa, Blanchettin ehdokkuus on kyllä aika hömppää ja kertoo Akatemiasta paljon olennaista.
Kysymys on lähinnä toiminnallisesta, historiallisesta pukudraamasta, joka ei ymmärrettävästi seuraile tunnettuja tapahtumia Elisabet I:sen hovissa kovinkaan orjallisesti. Ei siinä mitään, mutta lisäksi elokuva on hirvittävän epäuskottava ja stereotyyppinen. Hovissa pönötetään kyllä ankarasti, mutta maneerit tuntuvat silti kovasti olevan 2000-lukulaisesti epäuskottavia. Ikäänkuin kuva siitä, millaista Elisabetin-aikainen hovielämä on nykyajan kuvitelmissa — siis kuvitelmissa, joissa ei tiedetä juuri yhtään mitään aiheesta. Asiaa ei helpota se, että pahikset (katolilaiset, espanjalaiset) esitetään suorastaan koomisen pahoina, pelottavine risteineen ja laivueineen — partaiset spaniardit ovat tuskin kylpyammetta nähneet ja puhuvat kliseisen pahiksesti mutisten. Hohhoijaa. No-one expects the Spanish Inquisition!
Cate Blanchett on leffasta Oscar-ehdokkaana, hienolla roolisuorituksellaan. Hienolla? Eipä oikeastaan — neitsytkuningatar on elokuvassa säälittävä neuroottinen itkeskelijä, joka johtaa valtakuntaa ilmeisesti pelkkiin raivokohtauksiin perustuvalla vallalla. Jos Elisabet I onkin nähty nykyfeministisessä kuvastossa (höh?) jonkinlaisena historian vahvana hallitsijanaisena (lienee aavistuksen romantisoiva näkemys, mutta mitäs minä siitä tiedän), ei se elokuvassa tunnu oikein välittyvän noin ulkoisia merkkejä erikoisemmin — tai sitten miesohjaaja (Shekhar Kapur) on koodannut jotain omia viestejään mukaan tarinaan. Elisabet nimittäin tuntuu olevan suurin piirtein jokaisen tarinan mieshenkilön neuvottavana, muutoinhan hän munaisi koko valtionjohdon.
Elokuvan laivaston upottaa viimeistään se, että se on kuorrutettu kököillä tietokone-efekteillä ja musiikki taitaa olla lainattu suurinpiirtein Pirates of the Caribbeanista. Varsinkin loppu menee jo todella väsyneeksi. Kammottavaa ajanhukkaa. Puvustaja ansainnee Oscarinsa, Blanchettin ehdokkuus on kyllä aika hömppää ja kertoo Akatemiasta paljon olennaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti