Qissat taitaa jäädä muutamaa novellia vaillinaiseksi lukusuoritukseksi. Ei siksi, etteivät kirjoitukset maistuisi, vaan ennemminkin hyytymisen takia. Yhtäjaksoinen lukemisen ylläpitäminen vaatii tiettyä liike-energiaa, momentumia — ja sen katketessa harhailee muihin aiheisiin, muihin toimiin ja ennen kaikkea muihin lukemistoihin. Olen vielä siinä mielessä huono ihminen, että minulle tuon momentumin kadottaminen on kertakaikkisesti kovin helppoa. Enemmän luettuja alkuja kuin tavattuja loppuja, vaikka tietää lopetuksen joskus kuittaavan koko kirjan. No, tuskin se on yhtä epäreilua novellikokoelmien tapauksessa. Jos kysymys ei olisi kirjaston kirjasta, palaaminen takaisin aiheeseen ei olisi käytännöllisistäkään syistä niin vaivalloista. Kirjaston lainapalveluiden varassa uiva kirjallisuuden kuluttaja muodostaa kyllä oman lukijatyyppinsä.
Julininkulmassa jäi silti hieman epäselväksi miksi Kaminerin Ryssändiskoon tehty varaus oli tullut kirjastolta itseltään. Täsmäveloitusta toivottomilta myöhästelijöiltäkö? "Ei toi kuiteskaan palauta ajoissa, laitetaanpa sille varaus niin saadaan vähän ekstraa." Tai ehkä varaukselle on järkevä syy, en vain ymmärtänyt ihmetellä tarpeeksi.
Qissatin kohtaloksi saattoi koitua myös Olga Tokarczukin virkeä Alku ja muut ajat, joka tuntuu ainakin nyt varsin mukaansatempaavalta, ja etenkin hienolta esimerkiltä siitä, ettei eurooppalaisen käännöskirjallisuuden selkää ehkä kokonaan katkaistukaan sosialististen ystävyysprojektien päättymisen myötä (Kylmän Sodan aikainen suomenkieliseksi käännetty tarjonta näinkin pienessä kieliryhmässä on usein vaiettu valopilkku), vaan kustantajilta löytyy rohkeutta slaavilaisenkin nykykirjallisuuden kääntelemiseen.
Julininkulmassa jäi silti hieman epäselväksi miksi Kaminerin Ryssändiskoon tehty varaus oli tullut kirjastolta itseltään. Täsmäveloitusta toivottomilta myöhästelijöiltäkö? "Ei toi kuiteskaan palauta ajoissa, laitetaanpa sille varaus niin saadaan vähän ekstraa." Tai ehkä varaukselle on järkevä syy, en vain ymmärtänyt ihmetellä tarpeeksi.
Qissatin kohtaloksi saattoi koitua myös Olga Tokarczukin virkeä Alku ja muut ajat, joka tuntuu ainakin nyt varsin mukaansatempaavalta, ja etenkin hienolta esimerkiltä siitä, ettei eurooppalaisen käännöskirjallisuuden selkää ehkä kokonaan katkaistukaan sosialististen ystävyysprojektien päättymisen myötä (Kylmän Sodan aikainen suomenkieliseksi käännetty tarjonta näinkin pienessä kieliryhmässä on usein vaiettu valopilkku), vaan kustantajilta löytyy rohkeutta slaavilaisenkin nykykirjallisuuden kääntelemiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti