Helsinki-ekskun sivussa (kirjastojen kaivelun lisäksi) kävin katsomassa Tennispalatsissa Sally Mannin valokuvanäyttelyn, näköjään viime hetkillä — kohuttu näyttely sulkee nimittäin ovensa viimeistä kertaa ensi sunnuntaina. Taas oli hyötyä olla taidehistorianopiskelijoiden ainejärjestön jäsen.
Entäpä näyttely sitten? En ollut oikeastaan kovin vaikuttunut — vaikka taitavasti otettujahan ne valokuvat olivat. Kohua näyttely on herättänyt etenkin Yhdysvalloissa (ja muistaakseni Suomessakin joku raapusti paheksuvan yleisönosastokirjeen Helsingin Sanomiin [*]). Mann nimittäin on kuvannut sarjan alastonkuvia omista lapsistaan — ja toisessa kohusarjassa ulos mätänemään jätettyjä ruumiita amerikkalaisella oikeuspatologian testipaikalla ("body farm").
Mitä tulee alastomiin lapsiin — sitä tietenkin reagoidaan voimakkaasti sellaiseen vain siksi, että kulttuuria varjostaa jonkinlainen kaikkialle ulottuva pedofilisen käyttäytymisen uhka. Julkinen alaikäinen alastomuus nähdään seksuaalisena, ja taiteessakin pornografisena. Mannin kuvista ei kyllä tähän lopputulokseen voi tulla kuin kovin paatunut konservatiivi (vaikka joissain tapauksissa kulttuuriviittaukset taiteeseen laajemmalti tietenkin saattavat jopa tukea sellaisia alluusioita, niinkuin esimerkiksi eräässä Venus-taulua imitoivassa kuvassa). Oikeastaan ainoa mikä pohditutti oli mitä Mannin lapset tänä päivänä ajattelevat kuvistaan — kuten New York Timesin Richard B. Woodward pohtii laajassa valokuvaajan haastattelussa. Artikkelista päätellen eivät kovinkaan pahasti.
Kenties yleensä niin sanottujen kohua herättäneiden teoksien ongelmana on se, että niistä ei eroteta mitään muita keskustelunaiheita, kuin se kohu — joko teoksia vastaan hyökätään tai niitä puolustetaan, sisältöä harvemmin puretaan tekstiksi. Mannin näyttelyä tosin laatuvalokuvausjäljestä huolimatta vaivaa tietty konventionaalisuus ja aihekokonaisuuksien kuluneisuus (joskin annettakoon, että skene oli varmaan erilainen 80-90-lukujen taitteessa — ja toisekseen, että Suomessa harvemmin näkee maailman valokuvaajia, taiteenmuodon ollessa aika paaria-asemassa). Tarkoitan, tällaisia elämä- ja kuolemadikotomioita tuntuu olevan nykytaiteessa jo niin paljon, että luulisi sitä nyt keksivän jotain uusiakin juttuja. Edes otsikoihin.
No ei se huono näyttely silti ollut, täytyy arvostaa sitä mitä tässä maassa voi nähdä. Tästä innostuneena tulee varmaan käytyä katsomassa ne Aboa Vetuksen Mitkatkin. Tennarin yläkerrassa olisi ollut Juhana Blomstedtin geometrista nykytaidetta, mutta minulla taitaa olla joku pitkästymisallergia sellaiseen (tai en osaa). Tuskin Kazimir Malevitšin jälkeen tähän kyettiin juuri lisäämään muuta?
Mitä tulee alastomiin lapsiin — sitä tietenkin reagoidaan voimakkaasti sellaiseen vain siksi, että kulttuuria varjostaa jonkinlainen kaikkialle ulottuva pedofilisen käyttäytymisen uhka. Julkinen alaikäinen alastomuus nähdään seksuaalisena, ja taiteessakin pornografisena. Mannin kuvista ei kyllä tähän lopputulokseen voi tulla kuin kovin paatunut konservatiivi (vaikka joissain tapauksissa kulttuuriviittaukset taiteeseen laajemmalti tietenkin saattavat jopa tukea sellaisia alluusioita, niinkuin esimerkiksi eräässä Venus-taulua imitoivassa kuvassa). Oikeastaan ainoa mikä pohditutti oli mitä Mannin lapset tänä päivänä ajattelevat kuvistaan — kuten New York Timesin Richard B. Woodward pohtii laajassa valokuvaajan haastattelussa. Artikkelista päätellen eivät kovinkaan pahasti.
Kenties yleensä niin sanottujen kohua herättäneiden teoksien ongelmana on se, että niistä ei eroteta mitään muita keskustelunaiheita, kuin se kohu — joko teoksia vastaan hyökätään tai niitä puolustetaan, sisältöä harvemmin puretaan tekstiksi. Mannin näyttelyä tosin laatuvalokuvausjäljestä huolimatta vaivaa tietty konventionaalisuus ja aihekokonaisuuksien kuluneisuus (joskin annettakoon, että skene oli varmaan erilainen 80-90-lukujen taitteessa — ja toisekseen, että Suomessa harvemmin näkee maailman valokuvaajia, taiteenmuodon ollessa aika paaria-asemassa). Tarkoitan, tällaisia elämä- ja kuolemadikotomioita tuntuu olevan nykytaiteessa jo niin paljon, että luulisi sitä nyt keksivän jotain uusiakin juttuja. Edes otsikoihin.
No ei se huono näyttely silti ollut, täytyy arvostaa sitä mitä tässä maassa voi nähdä. Tästä innostuneena tulee varmaan käytyä katsomassa ne Aboa Vetuksen Mitkatkin. Tennarin yläkerrassa olisi ollut Juhana Blomstedtin geometrista nykytaidetta, mutta minulla taitaa olla joku pitkästymisallergia sellaiseen (tai en osaa). Tuskin Kazimir Malevitšin jälkeen tähän kyettiin juuri lisäämään muuta?
2 kommenttia:
Ilmeisesti olimme vähän eri linjoilla Sally Mannin suhteen. Minuun näyttely teki vaikutuksen, ehdottomasti, mutta toisaalta minuun on helppo tehdä vaikutus valokuvataiteella. Minusta ne olivat hienoja kuvia, ja hienoutta syvensi hlökohtainen opastus, kun siskoni kertoi Sally Mannista ja kuvista laajemmin. Ruumiiden kuvat olivat minulle liikaa: en pystynyt katsomaan niitä kuvia, mutta se ei johtunut Sally Mannista vaan siitä etten muutenkaan voisi katsoa mätäneviä ruumiita tai kuvia niistä.
Lapsipornoa minäkään en siellä nähnyt, mutta Venus-kuva meni minusta yli. Taulu, johon sillä viitattiin, on selkeästi eroottinen, jolloin myös kuvassa oleva tyttö esitetään seksuaalisena. Ja lapsen asettaminen sellaiseen tilanteeseen tai niin avoimesti seksuaalisten viittausten kohteeksi on minusta väärin. Asiaa ei muuta se, että kuva on lasten itsensä suunnittelema taidehistorian tuntien jälkeen, toisin sanoen tyttö on itse valinnut roolinsa kuvassa. Minä en pitänyt siitä siltikään.
Ehkä olen vain nähnyt amerikkalaista sosiaalista realismia kuvastavaa valokuvaa jo sen verran, ettei Mann päässyt aiheen pioneeriksi (lapsikuvathan ovat nimenomaan sellaista, Mannin todennäköisesti hyvin toimeentulevat lapset esitetään nuhjuisen Syvän Etelän puitteissa).
Puhumattakaan, että olen huono maisemakuvien katsoja. Tosin myönnettäköön, että minä en valokuvaajasta tiennyt juuri mitään — ex tempore-vierailua piti paikata jälkeenpäin.
Valokuva on hieno taiteenlaji kyllä — mutta en tiedä kumpi on lopulta pirullisempaa: se että Suomessa ulkomaista kuvaa näkee niin tolkuttoman vähän vai se, että muualla taas valokuvan runsaudesta tulee suorastaan ähky.
Lähetä kommentti