Huonosti nukutuista öistä tulee jo tapa. Käytin aikaa melkein suden tunneille lukien wikipediaa naparetkeilijöistä (Lumen taju vain vahvisti Antarktis-mystiikan viehättävyyttä, joka eittämättä saa alkunsa teini-iässä luetusta H.P.Lovecraftin Cthulhu-novellista At the Mountains of Madness) ja eksoottisen portugalilaiskirjailijan Fernando Pessoan Anarkistipankkiirin kannesta kanteen. Lopputulos oli suurin piirtein sellainen, että naparetkeily oli hullua touhua ja Pessoassa lienee kiinnostavinta henkilö itse.
Anarkistipankkiiri on dialogimuotoon kirjoitettu poliittinen essee, etten sanoisi - joskin ei ole täysin selvää mitä mieltä Pessoa itse on pankkiirin egoistisesta itsensävapauttamisanarkismista. Lieneekö sillä edes väliä. Jos yhteistoiminta on mahdotonta, koska silloin uusinnetaan uusia tyrannian malleja ja luodaan uusia teennäisiä arvoja, luonnollisten arvojen sijaan (pankkiiri on fakkiutunut sanaan luonnollinen) - on vapautettava vain itsensä. Hauska kahvilakeskustelu, mutta täynnä ärsyttäviä aukkoja, ainakin näin besserwisserin mielestä.
Pessoa eli elämänsä luoden itselleen kirjailijapersoonallisuuksia - ei pseudonyymejä vain heteronyymejä. Hän oli syrjään vetäytyvä tyyppi, joka vietti aikaa kapakoissa, eli selibaatissa ja rahoitti elämänsä kirjoittamalla runoja pienen piirin kirjallisuuslehtiin. Lopulta hän ryyppäsi itsensä hengiltä. Kiinnostava biografia, todellinen 1900-luvun alun ahdistunut kirjailijaboheemi mustissa vaatteissa.
Anarkistipankkiiri on dialogimuotoon kirjoitettu poliittinen essee, etten sanoisi - joskin ei ole täysin selvää mitä mieltä Pessoa itse on pankkiirin egoistisesta itsensävapauttamisanarkismista. Lieneekö sillä edes väliä. Jos yhteistoiminta on mahdotonta, koska silloin uusinnetaan uusia tyrannian malleja ja luodaan uusia teennäisiä arvoja, luonnollisten arvojen sijaan (pankkiiri on fakkiutunut sanaan luonnollinen) - on vapautettava vain itsensä. Hauska kahvilakeskustelu, mutta täynnä ärsyttäviä aukkoja, ainakin näin besserwisserin mielestä.
Pessoa eli elämänsä luoden itselleen kirjailijapersoonallisuuksia - ei pseudonyymejä vain heteronyymejä. Hän oli syrjään vetäytyvä tyyppi, joka vietti aikaa kapakoissa, eli selibaatissa ja rahoitti elämänsä kirjoittamalla runoja pienen piirin kirjallisuuslehtiin. Lopulta hän ryyppäsi itsensä hengiltä. Kiinnostava biografia, todellinen 1900-luvun alun ahdistunut kirjailijaboheemi mustissa vaatteissa.
3 kommenttia:
Kuulehan J, nyt kävi niin että napsautin haasteen sinulle(kin) omassa blogissani. Ota vastaan tai et! :) Tämä on osa blogistanian ihmemaata. :)
Anarkistipankkiiri oli minullekin 1. luettu Pessoan kirja. Mutta kannattaa lukea vielä "Levottomuuden kirja". Siinä on todella paljon purtavaa.
Mutta: ovathan miehen monet nimimerkit kiinnostavia - kuin hän olisi hakenut niillä vapautta ilmaista itseään erilaisin tavoin. Ja miksei, tekihän Saisiokin niin.
@Kirsi-Maria - Jep, kiitoksia. Hymiö. Vastaan kyllä haasteeseen - kunhan nyt ehtisi. Saas nähdä luenko edes lopulta kymmentäkään blogia tarpeeksi säännöllisesti.
@Fredrika - Täytynee ottaa käsittelyyn.
Eittämättä kysymys on jostain tuollaisesta - kirjailijapersoonan ulkopuolelle murtautumisesta ilmaisun mahdollisuuden laajentamiseksi. Toisaalta vain Anarkistipankkiirin lukeneena (ja runoudessa huonona) täytyy sanoa, että olisi kiinnostava tietää paljastuisiko Pessoan persoonallisuus sitten niiden heteronyymienkin taustalta jos tarpeeksi asiantuntevasti lukisi.
Lähetä kommentti