.:Pippuria:.

Pääni oli tänään niin tukossa, että kykenin tuskin muuhun kun lojumaan ja lukemaan jostain laatikoista kaivettuja nuortenkirjoja, joita äiti näyttää käyttävän nykyään sisustuselementteinä. Hilja Valtosen (joka oli muuten tuottoisa kirjailija ja käsikirjoittaja) kirjassa Pippuria on ehdottomasti parasta kansi. Nimittäin sen modernistinen simplistisyys, painotyön kivasti tehdyt kaareutuvat muodot. Vähän niinkuin vanhan Monopolin kuvitus on paljon parempi kuin sen uuden laitoksen.

Nuorten- tai kai lastenkirja on aikoinaan ollut palkintona kansakoulun raittiuskirjoituskilpailussa. Sisältö onkin sitten sen mukaista, käytöksen kultaisiin sääntöihin pohjautuvaa siis. Hämmentävästi nimetty Pälvi Suvinen on helsinkiläisen porvarisperheen tytär, joita naapurit (ja kai ihmiset ympärillä yleensäkin) pitävät nulkkimaisena — Pälviä nimittäin kasvatetaan uusien, vapaiden menetelmien avulla. Tästä syystä hän onkin sitten huonosti käyttäytyvä itsekäs pirulainen. Aluksi luulin, että tytön luonnetta kuvaava "pippurisuus" olisi kirjailijan mukaan huono juttu, mutta ei kai se sitten lopulta ollutkaan ihan tuomitseva ominaisuus — joskin nöyryys ja kuuliaisuus ovat kai kansalaiselle parempia taitoja.

Pälvi pistetään intellektuelliperheen (tai oikeammin tutkijan ja kotirouvan) amerikanmatkan ajaksi maalle hoitoon, jossa lupsakat maalaisihmiset pistävät hemmotellun nuoren neidin kuriin. Kehittyvien maaseutujen 1960-luvun Suomessa ei ole vielä sähköautoja eikä ideaparkkeja, mutta pienet luokkakoot, uudet koulurakennukset ja maajussien uudenkarheat asumukset kyllä kuvataan idyllisesti. On siellä yksi hyveellinen orpotyttö, Kerttu Kippola. Puhuvat, että isä olisi kuollut tuberkuloosiin, mutta minä veikkaan kyllä, että Suomen herrat sen Karjalan kentillä tapatti... Helsingin yltiöindividualististen vanhempien (jotka taatusti nauttivat enemmän New Yorkista kuin Nurmijärvestä) jälkeen maaseutu saa Pälvin parantumaan, moisesta pittoreskista elämästä marjamaitoineen ja järvikaloineen nauttisi kai Matti Vanhanenkin.

Hohhoh. Älkää kysykö miksi minä tällaisia luen. Ajallisia kuriositeetteja siinä missä muutkin, hieman vastakarvaan ja nurinkurin luettuna? Kieltämättä pientä läpinäkyvää kansalaistottelevaisuuskoulutusta moisissa nuortenkirjoissa on, mutta tänään tulkittuna niiden anti-individualistinen ja solidaarista käyttäytymissäännöstöä (joskin vahvalla yhteiskunta-auktoriteetilla — Pälviä pelotellaan poliisilla kun nykyajan talonvaltaajia ikään) korostava viesti tuntuu surkuhupaisan nyky-yhteiskuntakriittiseltä.