Hieman latteissa viimeaikaisissa kaunokirjallisissa harrasteissa olen ahkeroinut P.G.Wodehousen proosan parissa - tarkemmin sanottuna Thank you, Jeeves-opuksen. Se sisältää kokonaisen uuden tarinalinjan, jota en ole aikaisemmin lukenutkaan. Juonta lienee turha kerrata, mutta monet varmasti muistavat legendaariseksi nousseen BBC:n Jeeves&Wooster-sarjan, jonka eräs hiljattain näkemäni jakso onkin juuri samainen kertomus. Wooster vetäytyy maaseudun rauhaan uskollisen Jeevesin erottua isännän kammottavan banjolelen rämpyttelyn seurauksena. Kiemuroihin liittyvät tietenkin perinteiset avioliittouhat, vihaiset amerikkalaiset miljonäärit ja sen sellaiset. Pieni päällekkäisyys kieltämättä vaivaa, vaikka sarjassa onkin muuteltu aavistuksen verran tapahtumakulkuja. Ja tekstissä taas toisaalta kiemurainen yläluokkaenglanti välittyy kirjoitettuna ehkä aavistuksen verran paremmin. I'm dashed, rummy thing. Muuten tarina on tuttua - stereotyyppiset henkilöhahmot, nimittäin huithapelit tyhjäntoimittajat, korrekti miespalvelija, pahapäiset vanhat herrat tyttärineen, tyttärien päämäärätietoiset luonteet ja niin edespäin toistuvat Wodehousella. Annettakoon se anteeksi, sillä kirjailija on tässä suhteessa jonkinlainen arkkityyppi.
Joihinkin muutoksiin TV-sarjan ja kirjan välillä kiinnittää huomiota. TVssä eronneen Jeevesin tilalle palkattu Brinkley on kärttyisä ja tökerö jullikka, joka ryyppää omistajansa konjamiinit. Kirjassa kyseinen miespalvelija (valet, Jeeveshän ei ole myöskään mikään hovimestari) on pahapäinen sosialisti, jonka silmistä Woosterin mukaan heijastuu pelkästään sopivan mittaista köyttä ja lyhtypylvästä mittaileva luokkataisteluhenki. Brittien "luokaton yhteiskunta" ei kai olisi 1980-luvulla kestänyt moista kettuilua. Wodehousen proosassa lähes poikkeuksetta nöyrä tai vähemmän nöyrä alaluokka on "upper class twitejä" älykkäämpää. Huolimatta jälkimmäisten Oxford-sivistyksestä.
Edit: No, totta puhuakseni kyllähän se Wodehousen Brinkleykin kippaa viinaa, siihen malliin että luulee naamansa mustannutta isäntäänsä (poliittisesti korrektisti "nigger minstreliksi" naamioitunutta) piruksi ja ajaa tätä takaa keittiöveitsen kanssa. That blighted Bolshevik.
Joihinkin muutoksiin TV-sarjan ja kirjan välillä kiinnittää huomiota. TVssä eronneen Jeevesin tilalle palkattu Brinkley on kärttyisä ja tökerö jullikka, joka ryyppää omistajansa konjamiinit. Kirjassa kyseinen miespalvelija (valet, Jeeveshän ei ole myöskään mikään hovimestari) on pahapäinen sosialisti, jonka silmistä Woosterin mukaan heijastuu pelkästään sopivan mittaista köyttä ja lyhtypylvästä mittaileva luokkataisteluhenki. Brittien "luokaton yhteiskunta" ei kai olisi 1980-luvulla kestänyt moista kettuilua. Wodehousen proosassa lähes poikkeuksetta nöyrä tai vähemmän nöyrä alaluokka on "upper class twitejä" älykkäämpää. Huolimatta jälkimmäisten Oxford-sivistyksestä.
...
Edit: No, totta puhuakseni kyllähän se Wodehousen Brinkleykin kippaa viinaa, siihen malliin että luulee naamansa mustannutta isäntäänsä (poliittisesti korrektisti "nigger minstreliksi" naamioitunutta) piruksi ja ajaa tätä takaa keittiöveitsen kanssa. That blighted Bolshevik.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti