.:Hiekkakirja:.

Ei tämä hääppöisesti etene blogina. Tulee vähemmän sivuja kuin mystisessä hiekkakirjassa — sen, jonka sivuja on loputtomasti, ja jonka pienet kuva-aihiot (jotka eivät koskaan toistu samankaltaisina) esiintyvät aina kahdentuhannen sivun välein, ja joka on nyt haudattuna Argentiinan Kansalliskirjastoon. Hieno novelli Jorge Luis Borgesilta — edustaa sitä lajityyppiä, joka näennäisessä arkipäiväisyydessä lähettää kumman väristyksen selkärankaa pitkin. Niminovellissa on sitä samaa yksinkertaisuuteen kätkeytyvän monimutkaisuuden viehätystä kuin edellisen kokoelman, Haarautuvien polkujen puutarhan Zahirissa. Tarina pelottavasta pakkomielteestä.

Suomennos, joka edustaa Borgesin laajasta novellituotannosta suomennetun vaatimattoman määrän toista puolikasta, sisältää kaksi alkuperäiskokoelmaa — El informe de Brodie (1970) ja El libro de arena (1975). Haarautuvien polkujen puutarha oli jo useammasta kokoelmasta koostuvana vaihtelevampi, mutta Hiekkakirja ei jää laadussa jalkoihin.

Borges samoaa pitkälti samankaltaisia aiheita — fiktiivisistä manuskripteista poimittuja salaseurojen kuvauksia, Buenos Airesin katujen puukkojunkkareita yössä välähtelevine veitsineen ja Latinalaisen Amerikan verisiä vallankumouksia. Etenkin ensinmainittuun kategoriaan viitaten ei liene ihme, että yksi Hiekkakirjan novelleista (There are more things) on omistettu kulttikauhukirjailija H.P.Lovecraftin muistolle (jota Borges nimittää "haluamattaan Poen parodioijaksi", mikä pitääkin tietyllä tavalla paikkaansa). Borgesin tyylissä kirjoittaa kauhukirjallisuuden rajamailla onkin jotain lovecraftmaista, joskaan ensinmainittu ei koskaan sorru lavertelevaan yksityiskohtien ryöppyyn ja on eittämättä parempi kirjailija kuin Lovecraft (joka ei suinkaan tarkoita, että Lovecraftin teokset eivät olisi viihdyttäviä, ainakin tietyssä kontekstissa).

Toistuvine — mitä ilmeisemmin omaelämänkerrallisine — yksityiskohtineen, kuten jääkylmine norjattarineen Hiekkakirja on eittämättä pakettina tasapäisempi kuin Haarautuvien polkujen puutarha ja saattaa olla helpompi tapa korkata Borges. Siitä puuttuvat ne pitkät metafysiikan rajamailla poukkoilevat esseemäiset novellit, jotka eivät ole huonoja, mutta huomattavasti hankalalukuisempia kuin kerronnallisemmat.

Ja sitten sitaatti:

"Kaikista viroista poliitikon toimi oli epäilemättä julkisin. Suurlähettiläs tai ministeri oli eräänlainen vammainen jota piti siirrellä moottoripyörä— ja sotilassaattueiden ympäröimillä pitkillä ja äänekkäillä autoilla, joita innokkaat valokuvaajat kyttäsivät. Tuntui kuin heiltä olisi jalat kokonaan poistettu, minun äitini tapasi sanoa. Kuvat ja painettu sana olivat tärkeämpiä kuin asiat itse. Esse est percipi, (oleminen on kuvattavana olemista) muodosti meidän omituisen maailmankuvamme alun, keskikohdan ja lopun. Minun eletyssä menneisyydessäni ihmiset olivat naiiveja; he uskoivat että kauppatavara oli hyvä koska sen valmistaja niin hoki ja vakuutti. Myös varkaudet olivat tavallisia vaikka kaikki tiesivät ettei raha tuo suurempaa onnea tai mielenrauhaa." -novellista Väsyneen miehen utopia

Lysti loppuu lyhyeen, kun kaikki suomennettu on luettu ja horisontissa ei näy käännöksiä. Harmin paikka.