Kinokoplan 2 päivää Pariisissa oli oikeastaan aika kiva elokuva. Romanttinen komedia yleensä on todellinen kirous, arkkityyppi joka lyödään filmiparan päälle ja tekee siitä pelkkää pikkukivaa. Ehkä 2 päivää Pariisissa välttää sen juuri siksi, että se oikeasti viihdyttää. Toistensa päälle väittelevä ranskalainen suku, patarasistiset taksikuskit. Turistiset kliseet ja stereotypiat. Ehkä elokuva ei olekaan traditionaalinen eurooppalaista eksotiikkaa hyödyntävä, amerikkalaisille markkinoille tähtäävä "Pariisi"-elokuva, vaan oikeasti jotenkin kiinnostava. Ehkä. Sekä Julie Delpy että Adam Goldberg ovat varsin hyviä osassaan Marionina ja Jackina, eikä näiden kahden välillä vallitsevaa toimivuutta ole syytä väheksyä.
2 päivää Pariisissa kierrättää kliseitä, jopa tekee niihin muutaman viittauksen puhumalla Gregory Peckistä ja vetelemällä yhteyksiä klassiseen Audrey Hepburnin tähdittämään turistielokuvaan Loma Roomassa (1953) (Hepburn on kyllä ihanampi kuin Delpy). Mutta ei se liikaa ahdista, ei Pariisia turistikaupunkina liikoja viljellä.
Jokin elokuvassa kielii kuitenkin liiasta simppeliydestä, tyrkyllä olosta helpolle yleisölle. Ehkä se on se kertojaääni joista jotkut puhuivat, ehkä tarinan ylitsevuotava "kiltteys". Tai sitten että siitä haistaa sen, että se on lopulta räätälöity kansainväliselle yleisölle. Kuka tietää. Olen kuitenkin tyytyväinen, ettei 2 päivää Pariisissa ollut mikään matkailuelokuva. Eiköhän niitä ole tehty jo tarpeeksi.
2 päivää Pariisissa kierrättää kliseitä, jopa tekee niihin muutaman viittauksen puhumalla Gregory Peckistä ja vetelemällä yhteyksiä klassiseen Audrey Hepburnin tähdittämään turistielokuvaan Loma Roomassa (1953) (Hepburn on kyllä ihanampi kuin Delpy). Mutta ei se liikaa ahdista, ei Pariisia turistikaupunkina liikoja viljellä.
Jokin elokuvassa kielii kuitenkin liiasta simppeliydestä, tyrkyllä olosta helpolle yleisölle. Ehkä se on se kertojaääni joista jotkut puhuivat, ehkä tarinan ylitsevuotava "kiltteys". Tai sitten että siitä haistaa sen, että se on lopulta räätälöity kansainväliselle yleisölle. Kuka tietää. Olen kuitenkin tyytyväinen, ettei 2 päivää Pariisissa ollut mikään matkailuelokuva. Eiköhän niitä ole tehty jo tarpeeksi.
...
Sunnuntait hieman surettavat. Ne voi viettää pitkinä, melko yksinäisinä viipaleina, joita katkovat ystävien kanssa katsotut elokuvat, kaunokirjallisuuden parissa vietetyt tunnit, parit huurteiset ja sen sellaiset. Kaikkia on syytä arvostaa, mutta kenties Honkasalon kirjallisuus painaa minut ikeeseensä liiankin konkreettisesti, omista säälittävyyksistään huolimatta. Siitä lisää joskus myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti