Kaikki juhlat loppuvat aikanaan, ja niin tämänkin viikon loppuun sijoittunut. Moinen juhlinta kyllä tekee sunnuntaipäivän apeudesta entistäkin syvemmän. Mutta mikäs siinä, pääsin kuitenkin Kinokoplaan katsomaan kehyviikkoon liittyvää eteläafrikkalaista Tsotsia.
Odotin ensin, että Tsotsi muistuttaisi enemmänkin Ciudad de Deusia Brasiliasta, mutta ei sentään — vaikka siinä jengielämää slummissa kuvataankin. Tsotsi on perhettä vailla kasvanut nuori rikollinen, jonka päivät kuluvat kavereiden kanssa väkivaltarikoksia tehtaillen ja noppaa pelaten. Tilanne muuttuu, kun Tsotsi varastaa rikkaiden asuma-alueelta auton, jonka takapenkille on jäänyt vauva.
Elokuva on melkoisen hienosti kuvattu — Johannesburgin sotkuisten slummien ja joukkoliikennevälineiden kalseus on hienon oranssia. Ja jostain syystä pidin paikalliseen nykymusiikkiin perustuvasta soundtrackistakin.
Tsotsin pahin ongelma oli kuitenkin sen hieman heppoinen ja liian kurvikkaasti etenevä juoni, jossa kaikki tuntuu lopulta kasautuvan tiettyyn lopputulokseen — sellainen liian vaikeasti kirjoitettu juoni, jonka osaset loksahtelevat vähän epäuskottavastikin toisiinsa.
Ei Kinokoplan sarjan paras elokuva, mutta ei kai sentään huonoinkaan. Sellainen, josta on hieman vaikea kirjoittaa kovinkaan mielenkiintoisesti. Sääli kyllä, että sarja loppui tähän, käypään hintaan katsottuja näytäntöjä oli kiva käydä seuraamassa. Ja sarjakortin tuoma rutiini pistää elokuviin raahautumaankin.
Odotin ensin, että Tsotsi muistuttaisi enemmänkin Ciudad de Deusia Brasiliasta, mutta ei sentään — vaikka siinä jengielämää slummissa kuvataankin. Tsotsi on perhettä vailla kasvanut nuori rikollinen, jonka päivät kuluvat kavereiden kanssa väkivaltarikoksia tehtaillen ja noppaa pelaten. Tilanne muuttuu, kun Tsotsi varastaa rikkaiden asuma-alueelta auton, jonka takapenkille on jäänyt vauva.
Elokuva on melkoisen hienosti kuvattu — Johannesburgin sotkuisten slummien ja joukkoliikennevälineiden kalseus on hienon oranssia. Ja jostain syystä pidin paikalliseen nykymusiikkiin perustuvasta soundtrackistakin.
Tsotsin pahin ongelma oli kuitenkin sen hieman heppoinen ja liian kurvikkaasti etenevä juoni, jossa kaikki tuntuu lopulta kasautuvan tiettyyn lopputulokseen — sellainen liian vaikeasti kirjoitettu juoni, jonka osaset loksahtelevat vähän epäuskottavastikin toisiinsa.
Ei Kinokoplan sarjan paras elokuva, mutta ei kai sentään huonoinkaan. Sellainen, josta on hieman vaikea kirjoittaa kovinkaan mielenkiintoisesti. Sääli kyllä, että sarja loppui tähän, käypään hintaan katsottuja näytäntöjä oli kiva käydä seuraamassa. Ja sarjakortin tuoma rutiini pistää elokuviin raahautumaankin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti