Einstürzende Neubauten ei pettänyt odotuksia — jotka muuten eivät olleet mitenkään pienimmästä päästä. Tavastian keikkaa olikin jo Suomessa varrottu, edellinen keikka kun oli 1984 käsittääkseni Lepakossa (jolloin yhtyekin taisi olla vähän erilainen kokoonpano). Valehtelematta paljoakaan Alles Wieder Offen 2008-kiertueen Helsingin pysähdys taisi olla parhaita koskaan näkemiäni musiikkiesityksiä, ellei paras. Tavastian lava oli yhtyeen mukaan kiertueen pienin, ja se kyllä näkyi siinä, että lava oli käytännössä tupaten täynnä roinaa.
Kiittäminen lienee osin hyviä paikkoja, josta metrin verran yleisön päiden yläpuolella portailla seisten näki hienosti, miten ne mystiset äänet levyllä synnytetään. Lavalla oli kyllä perusinstrumentit kuten basso ja kitara, mutta Einstürzende Neubautenin pointti onkin mystisten kilistimien ja kalistimien käyttö äänimaiseman luomisessa. Näitä sitten piisasikin jos jonkinlaista — teräslevyt, porakoneeseen kiinnitetty vinyylilevy, muoviviemäriputkixylofoni, keskiaikaisen kidutuslaitteen näköinen pyörivä härveli, katonrajaan kiinnitetystä lumikolasta lavalle pudotellut metallikalikat, narskuteltu pakkausstyroksi ja ties mitkä muut. Perusbassoakin ja kitaraakin vingutettiin joissain biiseissä vibraattoreilla.
"Was gerade ist wird krumm gebogen / was krumm ist reden sie gerade!"
Keikan settilista oli lopulta yllättävänkin pehmeä, ei pelkkiä meluisia ja jyrääviä kappaleita, vaan myös nykytuotannon surumielisiä "balladeita". Ei hullumpi valinta, vaikka todella vanhat fanit saattoivatkin olla pettyneitä alkutuotannon meluvalliryttäysten puutteeseen. Vuosisadan vaihteen biiseistäkin tulee oikeasti mieleen vain Die Befindlichkeit des Landes. Englanninkielisiä kappaleita olisi kyllä voinut soittaa vähän vähemmän, kun oikeasti yhtye toimii saksaksi paljon paremmin.
Bändi itsessään oli tietenkin jo melkoisen iäkäs (onhan itse yhtyekin yhtä vanha kuin allekirjoittanut) — muusikon elämä näkyy kyllä hieman naamoista, mutta mikäpäs siinä kunhan hyvältä kuulostavat. Paljasjalkainen solisti Blixa Bargeld nyt heitti yleisöön tyypillistä ylimielistä artistikommentaaria, mutta sehän nyt kuuluu asiaan — senhän eräät ansaitsivatkin. Ehdottomasti hilpein oli silti NU Unruh, joka nimeensä viitaten tuskin kykeni pitämään jalkojaan alhaalla kilkuttaessaan instrumenttejaan.
Kiintoisa käytäntöä muuten myydä keikka välittömästi sen päättymisen jälkeen CD:lle poltetussa formaatissa. Niinpä nyt voin minäkin livekokemuksen kerrata tarvittaessa koska tahansa (saa lainata, jos haluaa). Pientä teknistä klappia tuntuu insta-nauhoitteessa olevan, mutta mitäs siitä — paremmalta se kuulostaa kuin yksikään bootleg. Itseasiassa jotenkin kiinnostava lätty, ottaen huomioon, että lennossa nauhotettua tuotosta ei ole millään tavalla jälkikäsitelty.
Kiittäminen lienee osin hyviä paikkoja, josta metrin verran yleisön päiden yläpuolella portailla seisten näki hienosti, miten ne mystiset äänet levyllä synnytetään. Lavalla oli kyllä perusinstrumentit kuten basso ja kitara, mutta Einstürzende Neubautenin pointti onkin mystisten kilistimien ja kalistimien käyttö äänimaiseman luomisessa. Näitä sitten piisasikin jos jonkinlaista — teräslevyt, porakoneeseen kiinnitetty vinyylilevy, muoviviemäriputkixylofoni, keskiaikaisen kidutuslaitteen näköinen pyörivä härveli, katonrajaan kiinnitetystä lumikolasta lavalle pudotellut metallikalikat, narskuteltu pakkausstyroksi ja ties mitkä muut. Perusbassoakin ja kitaraakin vingutettiin joissain biiseissä vibraattoreilla.
"Was gerade ist wird krumm gebogen / was krumm ist reden sie gerade!"
Keikan settilista oli lopulta yllättävänkin pehmeä, ei pelkkiä meluisia ja jyrääviä kappaleita, vaan myös nykytuotannon surumielisiä "balladeita". Ei hullumpi valinta, vaikka todella vanhat fanit saattoivatkin olla pettyneitä alkutuotannon meluvalliryttäysten puutteeseen. Vuosisadan vaihteen biiseistäkin tulee oikeasti mieleen vain Die Befindlichkeit des Landes. Englanninkielisiä kappaleita olisi kyllä voinut soittaa vähän vähemmän, kun oikeasti yhtye toimii saksaksi paljon paremmin.
Bändi itsessään oli tietenkin jo melkoisen iäkäs (onhan itse yhtyekin yhtä vanha kuin allekirjoittanut) — muusikon elämä näkyy kyllä hieman naamoista, mutta mikäpäs siinä kunhan hyvältä kuulostavat. Paljasjalkainen solisti Blixa Bargeld nyt heitti yleisöön tyypillistä ylimielistä artistikommentaaria, mutta sehän nyt kuuluu asiaan — senhän eräät ansaitsivatkin. Ehdottomasti hilpein oli silti NU Unruh, joka nimeensä viitaten tuskin kykeni pitämään jalkojaan alhaalla kilkuttaessaan instrumenttejaan.
Kiintoisa käytäntöä muuten myydä keikka välittömästi sen päättymisen jälkeen CD:lle poltetussa formaatissa. Niinpä nyt voin minäkin livekokemuksen kerrata tarvittaessa koska tahansa (saa lainata, jos haluaa). Pientä teknistä klappia tuntuu insta-nauhoitteessa olevan, mutta mitäs siitä — paremmalta se kuulostaa kuin yksikään bootleg. Itseasiassa jotenkin kiinnostava lätty, ottaen huomioon, että lennossa nauhotettua tuotosta ei ole millään tavalla jälkikäsitelty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti