sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

.:Martin Guerren paluu:.

Le Retour de Martin Guerre (1982) oli menettelevä kuvitus Natalie Zemon Davisin tutkimalle, laajalti historianopiskelijoiden tuntemalle 1500-luvun Ranskaan sijoittuvalle tarinalle katoavasta Martin Guerresta, jota saapuu paikkaamaan niin omaisuudessa kuin aviovuoteessakin Pansette. Ei Le Retour de Martin Guerre mikään elokuvataiteen merkkipaalu ole, mutta antaa juuri sopivan kuvan menneisyyden Ranskasta, rupisesta maaseudusta ja maanviljelijöiden paikalleen asettuneesta elämästä. Samaan tapaan kuin se tutkimuskin. Lukuunottamatta Gérard Depardieun hieman kulahtanutta naamaa, näyttelijätkin menevät mukiin. Suurin koukku elokuvassa silti taitaa olla aikalaiskuvauksen uskottavuuden lisäksi se, että se filmatisoi vanhan kunnon mikrohistoriallisen tarinan, jonka käänteet muistaa kovin tarkkaan.

Jostain syystä ulkomaisia historiaa kuvittavia elokuvia on paljon helpompi katsoa tuntematta valtavaa myötähäpeää, kuin suomalaisia vastaavia.

4 kommenttia:

Toriäijä kirjoitti...

katoin pitkästä aikaa suomalaisen historiaelokuvan, joka ei aiheuttanu koivusalomaista myötähäpeän oksennusta, nimittäin Törhösen Raja 1918, jossa Jörkka on ollut vahvasti mukana. Se oli aika vaikuttava noin suomalaisproduktioksi: hyviä näyttelijäsuorituksia, juonessa ei ollu liikaa löysää tai lässytystä ja elokuvan raakuus oli välillä jopa puistattavaa. Patriotismi oli lopulta myös aika kaukana tästä sotaelokuvasta. Enemmänkin se pyrki näyttää sodan (tai pikemminkin sodan jälkeisen ajan) kaoottisuuden, hullun kostomentaliteetin sekä julmuuksien anteeksiantamattomuuden. Raja 1918 tuo hyvin myös esille sen, että sota kosketti kaikkia, eikä vähiten sotilaita itseään. Suosittelen ehdottamasti katsomaan.

-J. kirjoitti...

Täytyy laittaa katsontalistalle.

Myönnettäköön, että kommenttini suomalaisten historiaelokuvien myötähäpeä-tunteesta oli lopulta kyllä hieman liian yleistävästi sanottu — viittasin kai lähinnä juuri koivusalomaisiin tuotoksiin tai sellaisiin keskiaikaviritelmiin.

kirsi-maria kirjoitti...

Raja 1918 oli minustakin hyvä elokuva. Rakkaustarina oli niin päälleliimattu ja kökkö, että sen saattoi helposti jättää huomioimatta sen syvemmin ja saatoin keskittyä muuhun tarinaan.

Myötähäpeäpuistatuksista tulee aina mieleen Hovimäki - kaikella rakkaudella! Niin ihana kuin se onkin, niin sarjan ihanuus ehkä tulee just siitä myötähäpeästä. :) Brinkhall on upea ympäristö, mutta silti.

Ja nyt jälleen uusi todistus sivistymättömyydestäni: en ole lukenut Martin Guerrea (vieläkään!) puhumattakaan että olisin nähnyt elokuvan. Saa tuntea myötähäpeää puolestani. :)

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaisen elokuvan ystävänä myönnettäköön, että ei niitä kaikkia suomalaisia historiahömpötyksiä pidäkään toljottaa. Katsokaa Mikko Niskasen kahdeksan surmanluotia - kaikki neljä osaa putkeen. Niin ei kyllä myötähäpeä ole päällimmäisin tunne. Siitä ei historian kuvitus parane...

-AK-