Eilinen ilta kului hyvässä seurassa Riston ja Kauko Röyhkän keikalla Turun Päiväkodissa.
Mikäpäs siinä, varsin menevää musiikkitarjontaa. Riston soittaessa yleisö suorastaan villiintyi ja vaikka kappaleita ei tuntenut (lukuunottamatta lyhyttä pikakurssia etkoilla), tunnelmaan oli helppo yhtyä. Huomasin, että paljon on kulunut aikaa siitä kun olen viimeksi ollut oikealla rock-keikalla. Niin sitä on lakannut niilläkin käymisen, ehkä pitäisi uudelleenlämmitellä koko juttua.
Myöhemmin muutaman oluen siivittämänä ostin vielä levynkin - Aurinko Aurinko Plaa Plaa Plaa. Ja on Risto kiekollakin hyvää, vaikka ei ihan kaikki kappaleet. Maanisen hallusinoivasti sanoitettua ja musiikillisesti paikoitellen verevän purevaa - en vieläkään voi irrottautua ajatusyhteydestä Jouni Mömmön Mana Manaan, epäilemättä mielenterveydellisen ulottuvuuden takia. Hatunnosto aloitusraidan kuolemattomasta "Rakkauden avaruusraketti vie meidät...vittu kuuhun."
En voinut välttää tuntemasta pientä surumielisyyttä Kaukon kohdalla. Mies itsekin vaikutti vähän kärttyisältä tilanteeseen, joka laittoi suomalaisen rockin pitkää uraa tehneen artistin lähinnä "lämppärin" rooliin, puhumattakaan yleisöstä singahdelleista "soita Paranoid"-huudoista. Mutta ei se soittanut edes Hammerfestiä, vaikka vuonna 2001, kun aurinko paistoi Samppalinnan mäelle, kesä oli kuumimmillaan ja allekirjoittanut suoriutunut juuri tietämättään pääsykokeista kyseinen kappale kuultiin. Olisi voinut nostalgisoida. Eikä siinä ollut välimatkaakaan kovinkaan paljon, mitä nyt mäki alas valuttu - Kauko ja minä.
Mikäpäs siinä, varsin menevää musiikkitarjontaa. Riston soittaessa yleisö suorastaan villiintyi ja vaikka kappaleita ei tuntenut (lukuunottamatta lyhyttä pikakurssia etkoilla), tunnelmaan oli helppo yhtyä. Huomasin, että paljon on kulunut aikaa siitä kun olen viimeksi ollut oikealla rock-keikalla. Niin sitä on lakannut niilläkin käymisen, ehkä pitäisi uudelleenlämmitellä koko juttua.
Myöhemmin muutaman oluen siivittämänä ostin vielä levynkin - Aurinko Aurinko Plaa Plaa Plaa. Ja on Risto kiekollakin hyvää, vaikka ei ihan kaikki kappaleet. Maanisen hallusinoivasti sanoitettua ja musiikillisesti paikoitellen verevän purevaa - en vieläkään voi irrottautua ajatusyhteydestä Jouni Mömmön Mana Manaan, epäilemättä mielenterveydellisen ulottuvuuden takia. Hatunnosto aloitusraidan kuolemattomasta "Rakkauden avaruusraketti vie meidät...vittu kuuhun."
En voinut välttää tuntemasta pientä surumielisyyttä Kaukon kohdalla. Mies itsekin vaikutti vähän kärttyisältä tilanteeseen, joka laittoi suomalaisen rockin pitkää uraa tehneen artistin lähinnä "lämppärin" rooliin, puhumattakaan yleisöstä singahdelleista "soita Paranoid"-huudoista. Mutta ei se soittanut edes Hammerfestiä, vaikka vuonna 2001, kun aurinko paistoi Samppalinnan mäelle, kesä oli kuumimmillaan ja allekirjoittanut suoriutunut juuri tietämättään pääsykokeista kyseinen kappale kuultiin. Olisi voinut nostalgisoida. Eikä siinä ollut välimatkaakaan kovinkaan paljon, mitä nyt mäki alas valuttu - Kauko ja minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti