.:Walter Benjamin ja Moskova:.

Walter Benjaminin (1892-1940) Moskovan päiväkirja (alk. Moskauer Tagebuch) on monitasoinen kuvaus tämän saksalais-juutalaisen kirjallisuuskriitikon matkasta Neuvostoliittoon joulukuun 1926 alusta tammikuun loppuun 1927. Benjamin kuvaa päiväkirjassaan Moskovaa kaupunkitilana. Länsi-Eurooppaan tottuneelle päiväkirjan pitäjälle kaupunki näyttäytyy valtavana kaupungin laitamaana. Keskustaa ei voi sanoa olevankaan, jos Kremliä ei sellaiseksi laske ja tämä hallinnon keskustakin muistuttaa Benjaminia lähinnä Monacosta, jossa hallituilla on kyseenalainen (?) kunnia asua aivan hallitsijoiden ovenpielessä. Saksalaiseen ilmastoon tottuneelle jäinen Moskova asettaa jo ympäristönä esteitä.

Varsin stereotyyppiseen Moskova-kuvaan koulittuna minulla on taas suorastaan ilmestyksenomaista lukea kaikesta siitä myytävästä tingeltangelista ja sälästä, jota NEP-kauden Neuvostoliiton pääkaupunki tarjoilee - joulukoristeita, puuleluja, savukekoteloita, paperikukkia. Tai ehkä kulttuurieliitin jäsen vain sattui olemaan kiinnostunut juuri näistä artikkeleista, Asja Laciksen ystävä ja Benjaminin kontaktihenkilö Bernhard Reich kommentoikin kirjoittajan keräysvietistä negatiiviseen sävyyn.

Turistikatseensa ohella Benjamin tarkastelee sen taustalla olevaa järjestelmää - ja mitä ilmeisemmin vaikuttuu, koska liittyykin Saksan kommunistiseen puolueeseen myöhemmin palattuaan kotimaahansa. Hän painii Puolueeseen liittymisen ongelman kanssa muutamaankin otteeseen - proletariaatin diktatuurissa vallankumouksellinen uhraa yksityisyytensä, porvarillisessa maassa hän uhraa elämän vakautensa. Mutta syrjäänkin jääminen askarruttaa vakaumuksellista kommunistia. Mitenkään varauksettomasti Benjamin ei kuitenkaan neuvostovaltaan suhtaudu, vaan osoittaa monia heikkouksia byrokratisoituvasta sotakommunismin seuraajasta. Vaikka hän hyväksyykin kulttuurisensuurin kaltaiset ilmiöt Neuvostoliitossa (ja siten ainakin jossakin määrin allekirjoittaa ohjelmalliseen dialektiseen marxismi-leninismiin pohjautuvan käsityksen taiteilijan asemasta vallankumouksessa), hän ei suinkaan suitsuta kaikkia NL:n kulttuurituotteita ja suhtautuu kriittisesti etenkin elokuvan alennustilaan, poislukien muutamat valovoimaiset auteurit kuten Sergei Eisensteinin.

Näitä kahta tasoa kirjalta odotinkin, mutta keskeiseen rooliin nousee myös Benjaminin epätoivoinen suhde latvialaiseen näyttelijään ja kommunistiin Asja Lacisiin. Rakastettu kohtelee toivottomasti retkahtanutta Benjaminia varsin tylysti ja vaikuttaa ainakin toisen osapuolen kuvauksen mukaan varsin epävakaalta persoonallisuudelta - eittämättä osaksi siksi, että Lacis on hermoromahduksen takia hoidettavana Moskovassa sijaitsevassa sanatoriossa ja suo aikaansa vain lyhyissä sykäyksissä. Benjamin tunnustaa hänelle rakkautensa useaan otteeseen ja ruotii tätä jatkuvasti päiväkirjassaan muun ohella, kaivaten vain pientä kosketusta tai huomionosoitusta satunnaisesti käyttäytyvältä näyttelijältä - yltyen välillä liikuttavan epärealistiseksikin. Kieltämättä Benjaminin ja Laciksen suhdetta pohdiskeleva päiväkirja luo tälle kaupunkitutkimuksen suurelle nimelle inhimillisyyttä. Joku voisi sanoa, että sen miettiminen laskeutuu tirkistelyn tasolle ja että lukija käyttäytyy tässä jälleen samaan tapaan kuin Martin Heideggerin ja Hannah Arendtin tapauksessa. Mutta kuluneesti sanottuna, eikö tällainen keittiö-psykologia ole lopulta varsin kiinnostavaa? Miksi ns. "nerot" ovat aina niin vaikeita ja kummallisia persoonia? Jäävätkö "mukavat tyypit" aina jalkoihin, kun kilvoitellaan vuosisadan nimistä? Tätä asiaa käsittelee myös Rodgersin ja Thompsonin paljastuksenomainen ja ahdistukseen asti populaari teos Huonosti käyttäytyvät filosofit, jonka lukeminen ja kommentaari on kirjoittajalta jäänyt toistaiseksi myöhempään, vaikka siellä se kirjaston kirjojen pinossa odottaa parempia aikoja.

Lukemani englanninkielinen painos on varsin tiheästi nootitettu selittävin kommentoinnein, mikä onkin tarpeellista nimien ja instituutioiden sekametelisopassa, jotka kyllä jossain vaiheessa menevät ohi silmienkin. Benjaminia sen kummemmin lukemattomana on vaikea kommentoida miten päiväkirja suhteutuu aikaisempaan tuotantoon, mutta 1920-luvun Neuvostoliiton kulttuurielämän ja kaupunkilaismiljöön, että ajan saksalaisten pahasti rakastuneiden kommunisti-intellektuellien "yksityisen" kuvaajana se on varsin arvokasta tavaraa.