Bergman-projekti siis aloitettu — ironisesti ja aavistuksen verran kornisti käytännöllinen Bergman-neitsyys meni Jungfrukällanin eli Neidonlähteen(1960) parissa. Elokuva perustuu 1300-luvun ruotsalaiselle balladille, jossa Karin-niminen rikkaan talonpojan tytär, kovin koppava ja lellitty sellainen, lähtee viemään Pyhälle Neitsyt Marialle kynttilää kirkkoon. Metsässä hän tapaa kolme kulkuria, joiden kanssa naiiviuttaan jakaa eväänsä — mutta joutuukin raiskatuksi ja puulla päähän lyödyksi.
En tiedä keskiaikaisesta balladiperinteestä juuri mitään, mutta juttu vaikuttaa varsin klassiselta kostotarinalta. Ajankuvaa vahvistaa se, että ainakin noviisille ajat ja tavat vaikuttavat varsin tarkkaan pohdituilta — puukupit, nahkapaidat, vehnäleivät ja tulisijojen kattoluukut. Keskiajantutkijoilta on selvästi kysytty jotain elokuvaa tehdessä. Ruotsalaista taalainmaalaista maisemaa, joka muuten ei eroa kummemmin suomalaisesta, kamera suorastaan ihannoi. Ja kirveellä veistelty Max von Sydow kaataa puun paljain käsin ja tekee vihtoja. Ihan kuin suomalainen juhannus, monessakin mielessä.
Ammattitaitoa Jungfrukällanista ei puutu — sitä on kuvauksessa, näyttelyssä ja juonenrakennuksessa. Vahvistamattoman internet-kuulopuheen Bergman piti vuonna 1960 parhaana ulkomaisena elokuvana Oscarilla palkittua leffaa poikkeamana tuotannossaan, eikä ilmeisesti oikein tiennyt mitä siitä ajatella. Tätä voinee arvioida paremmin sitten kun on nähnyt enemmän tuotantoa. Nyt voi todeta vain, että Bergmanin näyttelijöiden ruotsi on jollain oudolla tavalla paljon ymmärrettävämpää kuin monien saman ajan suomalaisten elokuvien sumuinen dialogi. Ei kai se kokonaan tekstityksestä voi johtua.
En tiedä keskiaikaisesta balladiperinteestä juuri mitään, mutta juttu vaikuttaa varsin klassiselta kostotarinalta. Ajankuvaa vahvistaa se, että ainakin noviisille ajat ja tavat vaikuttavat varsin tarkkaan pohdituilta — puukupit, nahkapaidat, vehnäleivät ja tulisijojen kattoluukut. Keskiajantutkijoilta on selvästi kysytty jotain elokuvaa tehdessä. Ruotsalaista taalainmaalaista maisemaa, joka muuten ei eroa kummemmin suomalaisesta, kamera suorastaan ihannoi. Ja kirveellä veistelty Max von Sydow kaataa puun paljain käsin ja tekee vihtoja. Ihan kuin suomalainen juhannus, monessakin mielessä.
Ammattitaitoa Jungfrukällanista ei puutu — sitä on kuvauksessa, näyttelyssä ja juonenrakennuksessa. Vahvistamattoman internet-kuulopuheen Bergman piti vuonna 1960 parhaana ulkomaisena elokuvana Oscarilla palkittua leffaa poikkeamana tuotannossaan, eikä ilmeisesti oikein tiennyt mitä siitä ajatella. Tätä voinee arvioida paremmin sitten kun on nähnyt enemmän tuotantoa. Nyt voi todeta vain, että Bergmanin näyttelijöiden ruotsi on jollain oudolla tavalla paljon ymmärrettävämpää kuin monien saman ajan suomalaisten elokuvien sumuinen dialogi. Ei kai se kokonaan tekstityksestä voi johtua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti