Tuntuu juuri nyt helpommalta yksinkertaisesti kirjoitella elokuvista ja kirjallisuudesta kuin yleisesti, ajankohtaisesti tai poliittisesti. Mutta elokuussa julkisuuskin on hiljainen ja lehdessäkin kirjoitetaan pelkkää hömppää, eikä media-analyysia (kuulostaapa intellektuellilta) jaksa oikein tehdä. Senkin toteaminen, että sillan sortuminen Minnesotassa ja onnettomuuden suomalainen sankari on enemmän aukeamia vaativaa kamaa iltapäivälehdistössä kuin eteläisen Aasian pahin tulva-aalto vuosikymmeniin tuntuu jostain syystä itsestäänselvyyksien toistelulta. Sitäpaitsi kuten pääministeritasolta on todettu, keskustelu Suomessa on tarpeellista vasta sitten kun tilanne on ohi.
Pääsin loppuun Irène Némirovskyn David Golderissa. Ihan hyvä kirja, päätin ottaa sen innoittamana lukulistalle kirjailijan nykyään suositumman teoksen Ranskalainen sarja, mikä olikin hyvä idea, sillä jälkimmäisen esipuheessa oleva lyhyt katsaus Némirovskyn elämään avaa paljon Golderin juonen yhtymäkohtia kirjailijan omaan elämään. Kuten Golder, Irènen isä Leon oli ukrainanjuutalainen pankkiiri ja lapsena Irène viettikin vaurasta porvarielämää. Isä oli etäinen ja vietti suurimman osan aikaa liiketoimien parissa tai kasinolla, äiti taas inhosi tytärtään ja oli äärimmäisen itsekeskeinen. Asetelma on lähes identtinen romaanin kanssa. Romaanissa Golderin tytär Joyce on todellinen 1920-luvun pintaliitäjä ja mielistelee isäänsä lähinnä tarvitessaan rahaa. Vähän saman tapaista pintaliitoelämää Pariisin porvarispiireissä Irène itse vietti perheen emigroitua Venäjän vallankumouksen syttyessä Suomen ja Ruotsin kautta Pariisiin.
Huomiota kiinnittävä ominaisuus Némirovskyn romaanissa on sen juutalaiskuva. Kirjailija ilmaisee varsin voimakkaasti inhonsa rahanahnetta juutalaiskapitalistin stereotyyppia kohtaan, lainaten ajan antisemitististä retoriikkaa (joskaan ei välttämättä David Golderissa, vaan muissa romaaneissa, Ranskalaisen sarjan esipuheen perusteella). Kirjailijan elämän paremmin tuntevat osaisivat varmaan sanoa missä määrin kyseessä on — ehkä väärinkäyttäen — self-hating Jew-ilmiö. Järkeenkäyvämmältä kuulostaisi, että tytär oli vain turhautunut isänsä jatkuvaan poissaoloon ja ympäristönsä takia törmäsi vain kiireisiin pörssissä toimiviin ihmisiin, luoden siten stereotypian kansainvälisestä juutalaisesta, jonka tunteet kohdistuivat vain rahaan.
Näin jälkikäteen ajatellen teknisesti Némirovskyn kirjan tyyli ei kyllä ole varsinaisesti kovin moderni, vaan ennemminkin heijastelee modernismia edeltänyttä klassista kerrontaa. Mitä nyt mahanpohjan tuntemuksella voi sellaisista asioista kovinkaan rakentavasti sanoa. Tämä ei tietenkään tee kirjoituksesta välttämättä huonoa, ja aihemaailmansa takia — 1920-luvun vauraan porvariston hurjastelun siis, kuten jo totesin aikaisemmassa merkityksessä — teksti säilyttää otteensa.
...
Pääsin loppuun Irène Némirovskyn David Golderissa. Ihan hyvä kirja, päätin ottaa sen innoittamana lukulistalle kirjailijan nykyään suositumman teoksen Ranskalainen sarja, mikä olikin hyvä idea, sillä jälkimmäisen esipuheessa oleva lyhyt katsaus Némirovskyn elämään avaa paljon Golderin juonen yhtymäkohtia kirjailijan omaan elämään. Kuten Golder, Irènen isä Leon oli ukrainanjuutalainen pankkiiri ja lapsena Irène viettikin vaurasta porvarielämää. Isä oli etäinen ja vietti suurimman osan aikaa liiketoimien parissa tai kasinolla, äiti taas inhosi tytärtään ja oli äärimmäisen itsekeskeinen. Asetelma on lähes identtinen romaanin kanssa. Romaanissa Golderin tytär Joyce on todellinen 1920-luvun pintaliitäjä ja mielistelee isäänsä lähinnä tarvitessaan rahaa. Vähän saman tapaista pintaliitoelämää Pariisin porvarispiireissä Irène itse vietti perheen emigroitua Venäjän vallankumouksen syttyessä Suomen ja Ruotsin kautta Pariisiin.
Huomiota kiinnittävä ominaisuus Némirovskyn romaanissa on sen juutalaiskuva. Kirjailija ilmaisee varsin voimakkaasti inhonsa rahanahnetta juutalaiskapitalistin stereotyyppia kohtaan, lainaten ajan antisemitististä retoriikkaa (joskaan ei välttämättä David Golderissa, vaan muissa romaaneissa, Ranskalaisen sarjan esipuheen perusteella). Kirjailijan elämän paremmin tuntevat osaisivat varmaan sanoa missä määrin kyseessä on — ehkä väärinkäyttäen — self-hating Jew-ilmiö. Järkeenkäyvämmältä kuulostaisi, että tytär oli vain turhautunut isänsä jatkuvaan poissaoloon ja ympäristönsä takia törmäsi vain kiireisiin pörssissä toimiviin ihmisiin, luoden siten stereotypian kansainvälisestä juutalaisesta, jonka tunteet kohdistuivat vain rahaan.
Näin jälkikäteen ajatellen teknisesti Némirovskyn kirjan tyyli ei kyllä ole varsinaisesti kovin moderni, vaan ennemminkin heijastelee modernismia edeltänyttä klassista kerrontaa. Mitä nyt mahanpohjan tuntemuksella voi sellaisista asioista kovinkaan rakentavasti sanoa. Tämä ei tietenkään tee kirjoituksesta välttämättä huonoa, ja aihemaailmansa takia — 1920-luvun vauraan porvariston hurjastelun siis, kuten jo totesin aikaisemmassa merkityksessä — teksti säilyttää otteensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti