keskiviikko 8. elokuuta 2007

.:Bergman III:.

Bergman-sarjalle ei näykään loppua, löysin nimittäin lisää — palauttaessani vanhat löysin Rakkauden oppitunnit, Kiihkon ja Käärmeenmunan (En Lektion i Kärlek, Hets ja The Serpent's Egg). Kuulostavat hämmästyttävästi pornoelokuvien nimikkeiltä. Ja mikä parasta, ottamatta jäi Kesä Monican kanssa — ei nyt sentään mennä liiallisuuksiin. Ehkä hieman intensiivistä, mutta en tiedä tulisiko ohjaajaa muuten katsottua kunnolla läpi — elokuvaklassikot ovat kuin klassikkokirjat, niihin vain on toisinaan niin pirun hankala tarttua, ja välillä ylitsehuokuva pretensiös-faktori on kertakaikkiaan kuristava.

...

Interim-small-writingiä:

Hyvinkään rakastettavassa funkkis/kasarikeskustassa flanöörätessäni (tosin pyörällä, en ole varma voiko polkupyörällä flanöörätä, ehkä ei) yritin myös etsiä tummanpunaisia kengännauhoja. Sellaiset olisivat aika dandyt, mustissa kengissä. Mutta ilmeisesti nauhanormatiivisuus painottaa, että kengännauhojen täytyy ehdottomasti olla mustia, ruskeita tai valkoisia. Myyjä ehdotti, että tekisin itse omat kengännauhani (?) kankaasta. Kas kun että värjäisin valkoiset.

End-of-interim.

...

Djävulens ögasta — se oli ehkä heikoin kaikista näkemistäni Bergmaneista (kaikista kolmesta, siis), mutta ei sinänsä mikään hullumpi tarina. Hyvin 1800-lukulaisesti rakennetussa tarinassa Saatana (ehkä paras Saatana ikänä, Stig Järrel) lähettää helvetissä kärventyvän Don Juanin ja palvelijansa Pablon kanssa viettelemään koskemattoman pappilan neidon (Bibi Andersson, joka on muuten pettymykseksi ihan samanlainen kaikissa rooleissaan), joka on menossa naimisiin. Sillä en ung kvinnas oskuld är en vagel i djävulens öga. Kaksikkoa vartioimaan lähtee demoninen munkki-perkele, jonka kautta helvetin voimat yrittävät neitosta houkuttaa lankeamaan Don Juanin syliin.

Paholaisen silmässä se, että Bergman on teatteritaustainen näkyy vahvasti — itseasiassa koko elokuva on käytännössä näytelmä filmillä, kolmea näytöstä ja välispiikkejä myöden. Ei se silti hullummin toimi, komedialle ja hieman ylidramaattiselle taiteellisuudelle saa rakennettua aika paljon ja silti säilyttää tietty uskottavuus, jos homman saa pysymään kasassa ja näyttelijät ovat hyviä. Sitäpaitsi minuun nämä klassiset paholaistarinat (Dante, Milton, Blake, Goethe) vetoavat, niissä on rikinkatkuista mystiikkaa.

Lopuksi muistiinlaitettavaksi massiivisena sitaattina kreivi Armand de Rochefoucauldin ja markiisi Giuseppe Maria de Macopanzan neuvot pohjoismaalaisista naisista:

"Vi har utforskat olika metoder för at förföra kvinnor i det nordliga landet. Det har visat sig att det plötsliga anfallet är mera rekommendabelt än den långvariga belägringen. Förföraren bör begagna ömhet och obeveklig beslutsamhet som inte ger plats för någon osäkerhet hos objektet. Sydländsk livlighet utan överdrifter. Måttfullhet i seder och uppträdande inger trygghet hos objektet. En romantisk ton, en skugga av genomkämpad smärta som eggar fantasi och medlidande hos objektet. Varje yttrande, som ger föreställningar om perversioner är strängt förbjudet. En eller annan cynism, baserad på sårad idealitet, är däremot tänkbar. Den unga nordiska kvinnan är också mycket känslig för raffinerande tonfall, gärna med främmande brytning. En manlig skönhet är ett plus, men det är inte nödvändigt. De är ovana vid komplimanger. Man bör endast försiktigt berömma hennes företräden. Blir man för entusiastisk, tror hon att man ljuger och spelet är förlorat. Alltså: den nordiska kvinnan är passionerad, spontan och självständig. Hon är lojal och romantisk, men hänsynslös i sin lidelse. Hon har ofta kalla fötter. Hennes oblyga nakenhet får icke förväxlas med lättsinne. Hon är oerfaren men nyfiken. På sommaren är hon lättklädd. Hon är sällan medveten om sin kvinnlighet. Därför är hon lättfångad. Hennes moraluppfattning är outgrundlig därför är hon svår att behålla."

4 kommenttia:

Toriäijä kirjoitti...

Taasko sä oot siel kuppases taajamapitäjäs? Tulisit tänne Turkkuseeki joskus.

Tekstiesi innoittamana päädyin Turun kirjaston dvd-osastolle (jossa kieltämättä tarjonta oli laajentunut) etsimään Bergmania. En löytänyt, otin Cyrano de Bergeracin...Gerard Depardieauouöyuuaaöö on niin kova jätkä. Hah, mieti Gerard-setää näyttelemässä roolia, johon piti maskeeraajien laitattaa lisänenä, siis Gerardille lisänenä! Edes Ferrarin aerodynamiikka ei pääse sitä lähelle...

Jäi sieltä käsiin toki myös Jarvan Bensaa suonissa ja "venäläinen klassikko" Sota ja rauha.

-J. kirjoitti...

Jahka saisi taitot tehtyä, niin onnistuisi.

Ehkä Gerardille aerodynamisointi tekeekin ihan hyvää, hänellähän on enempi sellainen möykkymäinen nenä, verraten erilainen siis kuin tosi tuulenhalkoja.

Tässä mielessä Hyvinkää onkin varmaan parempi veto Bergman-lainoissa, täällähän ei mitään hurrien leffoja katsota, ellei nyt Dolph Lundgreniä.

Täytyy myöntää, että itsekin tulin ajatelleeksi koko kirjastojen DVD-elokuvatarjontaa vasta näin Bergmanin aalloissa. Niillähän niitä klassikoita on. Sääli ettei jotain VHS:iä enää oikein jaksa katsoa (eikä minun tapauksessani voikaan).

Toriäijä kirjoitti...

Dolph Lungren on tanskalainen (tosin jotkut svekofiilit voi laskea sen kuuluvan Ruotsiin).

Joo ei niitä vhs:iä paljoa tuu katottua. Kirjastossa niidenkin kunto alkaa heiketä aika vinhaa vauhtia.

Mitäs taittoja sä muuten teet? Graduako taitat?

-J. kirjoitti...

Ei kyllä hän IMDB:n mukaan on ihan Tukholman poikkii.

Olihan niissäkin hetkensä, muistan nähneeni rakeisia Tarkovskeja vielä rakeisemmilta kirjaston VHS:iltä. Paska keksintö.

Jyväskylään yhtä ainejärjestöhommaa.