.:Liikenne:.

Toistaiseksi viimeinen Tati-sarjassani, Liikenne (Trafic), ei kuulu ohjaaja-näyttelijän parhaimpiin, mutta on silti toki klassikkolaatua. Ehkä Liikenteessä on näkyvissä jo pienoinen väsähtäminen herra Hulot-hahmoon, puhumattakaan siitä että tässä Hulot on näkemistäni neljästä elokuvista ehdottomasti "sopeutunein" ympäröivään modernismisatiiriin, onhan hän autosuunnittelija.

Herra Hulot on lähdössä yhtiönsä uuden retkeilyautomallin kanssa Amsterdamin kansainväliseen autonäyttelyyn. Matkalle lähdetään tietenkin liian myöhässä ja pieni firma ei saa kuljetukseenkaan järjestettyä muuta kuin ikivanhan kuorma-auton. Ja kommelluksiahan siitä tulee, ja Tatin taattua visuaalista huumoria. Tällä kertaa polttopiste on nimen osoittamalla tavalla autojen ikuisessa virrassa ja tietenkin kuljettajien erikoisessa käyttäytymisessä. Ehkä juuri lukuisien autojen, oikean ajankohdan ja samanlaisen värimaailman takia Liikenne tuo häiritsevällä tavalla mieleen Jean-Luc Godardin Weekendin, jossa tosin yhteiskunta suistuu sekoilun sijasta häikäilemättömään verilöylyyn.

Kohtauksissa näkee taas tyypillisesti samankaltaisen oireyhtymän — kaikki niistä eivät ole kovinkaan hauskoja, mutta toisinaan venytään jopa slapstick-huumorin kautta tuloksiin. Kun hollantilaiset tullimiehet ratsaavat automessumatkalaisia, tutustuen samalla Hulotin hulvattomaan retkeilyajoneuvoon — tulevaisuuden "kätevät" gizmot ja gadgetit tuntuvat olevan Tatin mieliaihe — tehdään kyllä elokuvahistoriaa. Täytyy kyllä myöntää, että tuntuu oudolta, että tulliasemalla nököttävät hipit olisivat yrittäneet salakuljettaa pilveä Belgiasta Hollantiin, eikä toisin päin...

Liikenne on vaikea sijoittaa Tati-kartalle, mutta ainakin se oli helpotus teknisesti liian vaativan Play Timen jälkeen — nytkin osa tapahtumista kerta kaikkiaan menee ohi, mutta ruudulla tapahtuu vähemmän kuin jälkimmäisessä, eikä kaukokuvia suosita ihan jatkuvasti. Sisällöllisesti se on uskollinen aikaisemmille teemoille, ja samat modernin elämänmenon ja kiireen irvailun ominaisuudet löytyvät myös Liikenteestä.

...

Luvun alle ottamassani Günter Grassissa (seuraan edelleen käänteistä lukujärjestystä) Minun vuosisatani olen edennyt toisen maailmansodan kynnykselle, vuoteen 1939. Vaikea sanoa, eihän kirja huono ole, mutta se on kovin sirpaleinen. Ja totta puhuakseni Saksan historiakin pitäisi ennen tätä tuntea... no, yhtä hyvin kuin Günter Grass sen tuntee? Lainasin myös Löytötavaraa lukutaidottomille, joka on aika erikoinen kirja — mielettömän kokoinen kahvipöytäkirja, jossa on Grassin maalauksia ja runoja arviolta fonttikoko kahdeksallatoista. Kaikkea sitä...