Hidastempoista ja apeaa. Ehkä siksi, ettei ole mahdollista väistää olympiauutisointia ja jatkuvaa sodankäyntiä, jos mielii seurata millään tavalla mediaa ja lukea sanomalehtiä. Jos nyt pakoilussakaan mitään suurempaa tarkoitusta olisi.
Etelä-Ossetian - tai nyttemmin kai Georgian sota - on sinänsä melkoinen kaistale mediatodellisuutta, Kaukasuksen sota näyttää mobilisoivan enemmän kirjoittelua, otsikoita ja urheita ulkoministereitä taistelutantereilla venäläisten koneiden maalitauluina kuin afrikkalaiset saisivat aikaan vaikka sytyttäisivät koko mantereensa tuleen. Guinea-Bissaun cashew-pähkinätuotanto jäänee toiseksi, kun puhutaan Vladikavkazin tienoilla pulppuavasta mustasta kullasta. Palkinnon voittaa kuitenkin George W. Bush, joka lausunnollaan Georgian kansainvälisen oikeuden takaamasta suvereniteetista ravisuttaa todellisuuden puitteita toden teolla.
José Saramagokin etenee, tänään vietin monta hetkeä tuomiokirkon varjossa kirjaa selaten, arvostaen Aurajoen rantojen kauneutta koko rahalla (ja pakoilin sitä toista sisäistä möykkyä, loppututkielmaa). Konstikas opus. Ei pitäisi ehkä kirjoittaa liikoja, kun on vasta puolessa välissä, mutta on todettava, että harmittamaan käy Saramagon vaikeasti seurattava tapa kirjoittaa dialogit vailla helpottavia merkintöjä, pötkylämäisiksi kappaleiksi. Epäilemättä tyyliseikka. Toinen harmitusta aiheuttava seikka on, että vasta puolessa välissä selviää, etteivät kansiliepeet valehdelleet - Kertomus näkevistä on tosiaan sisarteos Kertomukselle sokeista. Niin pitkälle, että edeltävään viitataan ainakin tällä hetkellä tavaamassani kohdassa melko keskeisesti. Tuli sitten luettua tämäkin kaksikko väärin päin, paljon lämpöä ei taida saada lukemalla edeltävä jälkikäteen. Ravunkäynti (joka ei lähde mielestä kun kerran, melko proosallisesti, eräs ystävällismielinen tataari kaatoi kappaleeni päälle kebab-kastiketta) ei toimi Saramagon kanssa.
Amnestyn vetoomusverkoston sähköpostipalvelin kuuluu kyllä hitaimpiin koskaan kohdattuihin - ilmoittauduin vapaaehtoiseksi kirjemaakariksi joskus aikoja sitten (ja siitä taisin kirjoittaakin), vahvistusmaili tuli vasta eilen. Tai oikeammin sanottuna saavillinen, koska olin tietenkin tuskastuneena pistänyt useammankin liittymispyynnön, vieläpä muutamasta sähköpostiosoitteesta, varmuuden vuoksi. Ties kuinka monta koti-ihmisoikeusaktivistia järjestö karkoittaa tällaisella odotuttamisella.
Etelä-Ossetian - tai nyttemmin kai Georgian sota - on sinänsä melkoinen kaistale mediatodellisuutta, Kaukasuksen sota näyttää mobilisoivan enemmän kirjoittelua, otsikoita ja urheita ulkoministereitä taistelutantereilla venäläisten koneiden maalitauluina kuin afrikkalaiset saisivat aikaan vaikka sytyttäisivät koko mantereensa tuleen. Guinea-Bissaun cashew-pähkinätuotanto jäänee toiseksi, kun puhutaan Vladikavkazin tienoilla pulppuavasta mustasta kullasta. Palkinnon voittaa kuitenkin George W. Bush, joka lausunnollaan Georgian kansainvälisen oikeuden takaamasta suvereniteetista ravisuttaa todellisuuden puitteita toden teolla.
...
José Saramagokin etenee, tänään vietin monta hetkeä tuomiokirkon varjossa kirjaa selaten, arvostaen Aurajoen rantojen kauneutta koko rahalla (ja pakoilin sitä toista sisäistä möykkyä, loppututkielmaa). Konstikas opus. Ei pitäisi ehkä kirjoittaa liikoja, kun on vasta puolessa välissä, mutta on todettava, että harmittamaan käy Saramagon vaikeasti seurattava tapa kirjoittaa dialogit vailla helpottavia merkintöjä, pötkylämäisiksi kappaleiksi. Epäilemättä tyyliseikka. Toinen harmitusta aiheuttava seikka on, että vasta puolessa välissä selviää, etteivät kansiliepeet valehdelleet - Kertomus näkevistä on tosiaan sisarteos Kertomukselle sokeista. Niin pitkälle, että edeltävään viitataan ainakin tällä hetkellä tavaamassani kohdassa melko keskeisesti. Tuli sitten luettua tämäkin kaksikko väärin päin, paljon lämpöä ei taida saada lukemalla edeltävä jälkikäteen. Ravunkäynti (joka ei lähde mielestä kun kerran, melko proosallisesti, eräs ystävällismielinen tataari kaatoi kappaleeni päälle kebab-kastiketta) ei toimi Saramagon kanssa.
...
Amnestyn vetoomusverkoston sähköpostipalvelin kuuluu kyllä hitaimpiin koskaan kohdattuihin - ilmoittauduin vapaaehtoiseksi kirjemaakariksi joskus aikoja sitten (ja siitä taisin kirjoittaakin), vahvistusmaili tuli vasta eilen. Tai oikeammin sanottuna saavillinen, koska olin tietenkin tuskastuneena pistänyt useammankin liittymispyynnön, vieläpä muutamasta sähköpostiosoitteesta, varmuuden vuoksi. Ties kuinka monta koti-ihmisoikeusaktivistia järjestö karkoittaa tällaisella odotuttamisella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti