tiistai 14. elokuuta 2007

.:Plekszy-Gladzin huuliparta:.

Tietokoneen ääressä istuminen (aggressioita keräten) on yhtä tuskaa tällaisina päivinä — aamuisen sateen jälkeen ilma ei ole liikkunut vaan roikkuu raskaana niskassa (kirjoitin melkein "kuin"-vertauksen, mutta koska Majakovski piti niitä tyhjänpäiväisinä, jätin väliin). Jos tekisi jotain sellaista, jota voisi kunnolla tehdä laptopilla, menisin ulos. Mutta ei voi.

...



Aikaa ja energiaa riittää kuitenkin kirjoittamaan niinkin tärkeästä aiheesta kuin Tintistä! Eilen illalla luin läpi yhden suosikeistani, Tuhatkaunon tapauksen (L'Affaire Tournesol, 1956). Tintti herättää nykyään, ehkä ylianalyyttisyyden takia, hieman kyynisiä ajatuskulkuja, mutta lapsuudessa se oli kyllä kärkipään sarjakuvaa, kuten eurooppalainen klassikkosarjakuva muutenkin. Onhan se kieltämättä kiinnostavaa, että sarjakuvissa ei ole käytännössä lainkaan naispuolisia hahmoja (oopperalaulaja Bianca Castafiore on varmaan keskeisimpiä), ja päähenkilö itsekin on lähes epäinhimillisen luonteeton, ja ennen kaikkea aina rationaalinen ja rohkea selviytyjä. Kolonialistiset sävyt jossain Tintti Afrikassa voi kai laittaa aikakauden piikkiin, myöhemminhän Hergé suhtautuu varsin kriittisesti sekä kansallisiin stereotypioihin (etenkin uudelleen työstetyissä versioissa), että ryöstökapitalistisiin suuryrityksiin.

Tuhatkaunon tapaus on vastaavasti referenssi kylmän sodan teknologiseen asevarustelukilpaan ja stalinistiseen/hitleristiseen totalitarismiin. Albumissa Tintti ja kapteeni Haddock ajavat takaa läpi Euroopan professori Tuhatkaunon ryöstäneitä vieraiden valtojen agentteja — ensin syldaavien, sitten borduurien.

Syldavia ja Borduria ovat Hergén fiktiiviset balkanilaisvaltiot. Syldavia on monarkistinen "hyvisvaltio", jotain sellaista mitä itäisessä Euroopassa oli ennen toista maailmansotaa. Sen naapurimaa on totalitaristinen poliisivaltio Borduria, jota hallitsevat plekszistit seuraavat suurta johtajaa marsalkka Plekszy-Gladzia (Amaïh!), jonka silmäänpistävä huuliparta (eli viikset?) toimii maan virallisena symbolinakin, aina poliisin kansallissosialistivaikutteisia käsivarsinauhoja myöten (asepuvut ovat kuulemma muuten Unkarin poliisin univormujen inspiroimia). Hergén mielikuvatyö on niin tarkkaa, että kaltaiseni lingvistinen palikka voi jopa kuvitella syldaavien kielen (esimerkiksi Klow) edustavan länsislaavilaisia kieliä, kun taas borduurit ovat itäslaaveja (Szohõd).

Varsin rikasta taustatyötään Hergé suolaa visuaalisella komiikalla, erityisesti tämän artikkelin kuvituksena olevassa laastarikohtauksessa on jotain. Kohtaus jatkuu vielä kuvituksen jälkeenkin, ja sekoittuu bordurialaisten ZTURPO:n agenttien huonosta yhteydestä kärsivään puhelinkeskusteluun. Kaukopuheluiden ja huonojen linjojen aikaa ei oikein itse ymmärräkään, tai ainakaan muista — mieleen tulee YLE:n elävästä arkistosta tässä jokunen viikko sitten kuuntelemani Lieko Zachovalovan raportti Prahasta puna-armeijan miehitettyä kaupungin vuonna 1968 — Geneven keskus kun haluaa jatkuvasti katkaista suoran puhelinreportaasin rajoitetun puheluajan takia.

Vaikka täytyy olla samaa monien kanssa, että Hergé on kyllä albumeissaan systemaattisesti parempi piirtämään pikkutarkkoja autoja, rakennuksia, lentokoneita ja sen sellaisia verrattuna suhteellisen vaatimattomiin (mutta eittämättä rakastettuihin) ihmishahmoihin.

2 kommenttia:

Jalmari kirjoitti...

Tässäpä täydellinen esitys
syldavian kielestä:

http://www.zompist.com/syldavian.html

Sivu on joitakin vuosia vanha,
mutta linkki onneksi toimii vielä.

-J. kirjoitti...

Joku on näköjään ottanut asiakseen!

Kiitoksia linkistä.