Lasi calvadosta ja eurooppalaista cinemaa, ei lopulta huonoista vaihtoehdoista pahimpia lauantai-illan kuluttamiselle. Vaikka sosiaalisuus onkin useimmiten arvostettu ratkaisu, täytyy aina välillä vähän katkoa.
Caché oli oikeastaan aika hyvä elokuva. Hanekenilla on vähän samat valtit kuin Pianonopettajassa — vähän etäännytetty tunnelma, pitkät paikallaan pysyvät kameraleikkaukset, tietynlainen kliinisyys. Porvariskotien rikkumattomuus (tosin en muista oliko tätä Pianonopettajassa), joka sai tosin minut ihailemaan tasaisia kirjaseinämiä.
Elokuvan taustateksti saa olettamaan jonkinlaista kauhuelokuvan tynkää, sellaista Caché ei mielestäni ole — trillerinä se on enempi jotain psykologiseen viittaavaa, eikä siinä oikeastaan "pelota" kuin ihmisten käyttäytyminen. Erottuu tietenkin tietty irrationalismi, joka saattaa vain johtua luulotellusta omasta "näin olisi tietenkin pitänyt tehdä"-rationalismiin. Sukua varmasti ainakin jollain tasolla S:n käyttämälle "oikeamielisyyden" käsitteelle. "Näin ihmiset tekisivät, jos he olisivat oikeamielisiä" (mikä ei muuten painota mitään oikeamielistä erehtymättömyyttä tai ylimielisyyttä. Asiaa minun ymmärryksessäni on vaikea laittaa sanoiksi ilman obskurantismia). Totta puhuakseni tämä oli juuri se asia, joka teki Pianonopettajasta juuri niin häiritsevän elokuvan kuin se on, paljon Cachéta häiritsevämmän.
Cachén pahin ongelma oli kerronnan jähmeä kulku, hidas edistyminen. Voi sen kai nähdä tehokeinonakin, mutta ehkä saman tarinan olisi voinut muutaman tyhjän kohtauksen katkomalla kertoa rivakamminkin. Vähän Pianonopettajan tapaan Cachén loppuratkaisu jää merkityksettömäksi, jos ei ole seurannut tarpeeksi hyvin. Hetken aikaa mietiskelin mahtaako kyseessä olla Euro-Art Houselle tyypillinen "avoin loppu", mutta kelailtuani muutaman kerran ihan viimeisen kohtauksen ymmärsin. Viimeinen Caché, niin sanotusti.
Täytyy myöntää, että Haneken elokuvan katsominen sai nyt miettimään minkälainen Pianonopettaja mahtaa olla kirjana. Mutta Jelinek on niin hemmetin työlästä tahkottavaa, koska hän ei oikeastaan ole hyvä kirjoittaja muuta kuin tuskallisessa mielessä (ja vielä vaan englanniksi, ei saksaksi), ainakin Lustin perusteella. Katsotaan nyt, ehkä jotain mahtuu vielä lukulistaan.
Caché oli oikeastaan aika hyvä elokuva. Hanekenilla on vähän samat valtit kuin Pianonopettajassa — vähän etäännytetty tunnelma, pitkät paikallaan pysyvät kameraleikkaukset, tietynlainen kliinisyys. Porvariskotien rikkumattomuus (tosin en muista oliko tätä Pianonopettajassa), joka sai tosin minut ihailemaan tasaisia kirjaseinämiä.
Elokuvan taustateksti saa olettamaan jonkinlaista kauhuelokuvan tynkää, sellaista Caché ei mielestäni ole — trillerinä se on enempi jotain psykologiseen viittaavaa, eikä siinä oikeastaan "pelota" kuin ihmisten käyttäytyminen. Erottuu tietenkin tietty irrationalismi, joka saattaa vain johtua luulotellusta omasta "näin olisi tietenkin pitänyt tehdä"-rationalismiin. Sukua varmasti ainakin jollain tasolla S:n käyttämälle "oikeamielisyyden" käsitteelle. "Näin ihmiset tekisivät, jos he olisivat oikeamielisiä" (mikä ei muuten painota mitään oikeamielistä erehtymättömyyttä tai ylimielisyyttä. Asiaa minun ymmärryksessäni on vaikea laittaa sanoiksi ilman obskurantismia). Totta puhuakseni tämä oli juuri se asia, joka teki Pianonopettajasta juuri niin häiritsevän elokuvan kuin se on, paljon Cachéta häiritsevämmän.
Cachén pahin ongelma oli kerronnan jähmeä kulku, hidas edistyminen. Voi sen kai nähdä tehokeinonakin, mutta ehkä saman tarinan olisi voinut muutaman tyhjän kohtauksen katkomalla kertoa rivakamminkin. Vähän Pianonopettajan tapaan Cachén loppuratkaisu jää merkityksettömäksi, jos ei ole seurannut tarpeeksi hyvin. Hetken aikaa mietiskelin mahtaako kyseessä olla Euro-Art Houselle tyypillinen "avoin loppu", mutta kelailtuani muutaman kerran ihan viimeisen kohtauksen ymmärsin. Viimeinen Caché, niin sanotusti.
Täytyy myöntää, että Haneken elokuvan katsominen sai nyt miettimään minkälainen Pianonopettaja mahtaa olla kirjana. Mutta Jelinek on niin hemmetin työlästä tahkottavaa, koska hän ei oikeastaan ole hyvä kirjoittaja muuta kuin tuskallisessa mielessä (ja vielä vaan englanniksi, ei saksaksi), ainakin Lustin perusteella. Katsotaan nyt, ehkä jotain mahtuu vielä lukulistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti