Pitäisi karistaa yleinen "meh"-olo ja tarttua johonkin toimeen, mutta se ei ole ihan niin helppoa, kuin ensihätään kuvittelisi. Ehkäpä se siitä.
Olen hieman turtunut älylliseen lukemistoon — tässä tapauksessa erääseen artikkeliin ja filosofien nimien esiinkaiveluun, ja yritin ainakin tilapäisesti tarttua vahingossa ostamaani (lyhyt, mutta mielenkiinnoton tarina miksi) Che Guevaran toiseen matkapäiväkirjaan, jossa kolutaan myös eteläistä Amerikkaa. Pidän matkakirjallisuudesta, ainakin silloin kun niissä on jotain muutakin hedelmälihaa, kuin pelkkää kuvausta. Niitä kerta kaikkiaan tarvitsisi olla aina tarpeen vaatiessa saatavilla. Joskus taannuin verkosta löytämääni 1800-luvun kolonialistiseen kuvaukseen Sri Lankasta ihan vain siksi, että oli tarpeen harrastaa pientä eskapismia — ja mikäs eskapismiin enemmän kirvoittaisi kuin syksyinen Suomi. Guevaran matkatarinoissa on myös sitä jotain, mutta minkäs voi, ei se ole yhtä helppoa kuin yksikielisten lakeuksien Etelä-Amerikassa.
Ihailen ihmisiä joilla on tarpeeksi itsekuria istuttaakseen itsensä yhden tekstin eteen, tai ainakin sellaisia joiden lukemistot eivät vapaa-ajalla koostu sykäyksellisistä katkelmista tekstejä, jotka vain kettu voi kaivella esiin. Huominen tulee tässä mielessä toivon mukaan olemaan parempi, ainakin olen jo kirjoittanut päähäni kunnianhimoisia suunnitelmia strategioista etenemiselle.
Taidehistorian luento toi taas mieleeni jo unohtuneen Georges Braquen ja ennen kaikkea hänen kiemuraiset veistoksensa, joita oli Moderna Museetissa. Koko 1900-luvun taiteen kurssi tuntuu melkoiselta nimistön opettelulta, mutta kuten jo valmiiksi ajateltua, sen saanee takaisin yleissivistyksen nimissä.
Olen hieman turtunut älylliseen lukemistoon — tässä tapauksessa erääseen artikkeliin ja filosofien nimien esiinkaiveluun, ja yritin ainakin tilapäisesti tarttua vahingossa ostamaani (lyhyt, mutta mielenkiinnoton tarina miksi) Che Guevaran toiseen matkapäiväkirjaan, jossa kolutaan myös eteläistä Amerikkaa. Pidän matkakirjallisuudesta, ainakin silloin kun niissä on jotain muutakin hedelmälihaa, kuin pelkkää kuvausta. Niitä kerta kaikkiaan tarvitsisi olla aina tarpeen vaatiessa saatavilla. Joskus taannuin verkosta löytämääni 1800-luvun kolonialistiseen kuvaukseen Sri Lankasta ihan vain siksi, että oli tarpeen harrastaa pientä eskapismia — ja mikäs eskapismiin enemmän kirvoittaisi kuin syksyinen Suomi. Guevaran matkatarinoissa on myös sitä jotain, mutta minkäs voi, ei se ole yhtä helppoa kuin yksikielisten lakeuksien Etelä-Amerikassa.
Ihailen ihmisiä joilla on tarpeeksi itsekuria istuttaakseen itsensä yhden tekstin eteen, tai ainakin sellaisia joiden lukemistot eivät vapaa-ajalla koostu sykäyksellisistä katkelmista tekstejä, jotka vain kettu voi kaivella esiin. Huominen tulee tässä mielessä toivon mukaan olemaan parempi, ainakin olen jo kirjoittanut päähäni kunnianhimoisia suunnitelmia strategioista etenemiselle.
Taidehistorian luento toi taas mieleeni jo unohtuneen Georges Braquen ja ennen kaikkea hänen kiemuraiset veistoksensa, joita oli Moderna Museetissa. Koko 1900-luvun taiteen kurssi tuntuu melkoiselta nimistön opettelulta, mutta kuten jo valmiiksi ajateltua, sen saanee takaisin yleissivistyksen nimissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti