.:Kasviksista:.

Aneeminen päivitystahti. Yritetään korjata kirjoittamalla narsistisesti.

Viime aikojen jaakopinpainia on käyty ajatuksesta kasvissyöntiin (tai ainakin pseudo-sellaiseen) siirtymisestä. Kysymys ei ole oikeastaan siirtymisen vaikeudesta henkilökohtaisista mieltymyksistä lähtien, koska sekasyöntiin ei ole koskaan suhtautunut mitenkään maanisesti - itse asiassa askel olisi varsin luonteva päätepiste tietylle mielessä kyteneelle kehitykselle (näin hegeliläisittäin, mutta sillä tavalla saa ajatella omassa länsimaisessa viitekehyksessään). Kovin looginen mieltymyksin ja lievällä aatteellisella oikeamielisyydellä sävytetty ratkaisu, joka tapauksessa, huolimatta siitä, ettei minusta Peter Singeriä saa punaisuuden takia kirveelläkään. Eikä 12 myyttiä maailman nälästä perusteella mitään nälkäongelman ratkaisijaakaan - onhan siinä kyse enemmän distribuution kuin tuotannon ongelmista.

Tuntemani ja valitustani kuunnelleet kasvissyöjät ovat (ehkä pehmeän maaperän havaittuaan) suosittaneet hidasta tietä ja asteittaista polkua - missä ovat ehdottomasti oikeassa. Äkkiratkaisut kun ovat hankalia, lähinnä sosiaalisista ja käytännöllisistä syistä. En silti voi välttää tuntemasta pientä harmistusta siitä, että koko asia on noussut ajatuksen tasolle vasta nyt - joskus monta vuotta sitten käytynä kaikki olisi jo käsitelty (kasvissyönnin problematiikka paisuu "todellisuutta" suuremmaksi, kun sitä avaa itselleen kirjoittamalla). Ja koska individualismista ja kausaalisuudesta irtautuminen on niin vaikeaa, sysään syyn sille, että olin teininä ei-vihreä punainen, ja pinta-marxilaisuudessa ongelmat liikkuvat hieman eri aiheissa.

Voi niitä kadotettuja vaiheita, vulgaari-Nietzschekin meni vähän mönkään - Antikristuksen tavaaminen oli vain antikristillisyyden sosiaalinen keppihevonen.