Melkoinen tapaus valtakunnanälyköksi tuo Aki Kaurismäki. Tai ainakin valtakunnan todellisen kulttuurieliitin jäseneksi. Katselin juuri Yle Teemalta alustuksen ohjaajan valikoimaan elokuvasarjaan, jonka tämänkertainen osa oli Casque d'or (1952). En tosin nähnyt koko juttua, mutta kengänkärkiään ja tuhkakupin pohjaa tarkastelevassa elokuvaohjaajassa on kyllä jotain arkkityyppisen "vihaista elitistitaiteilijaa". Tätä ei tietenkään pidä tulkita väärin, pidän hänen elokuvistaan ja mielipiteistään. Korviin takertunein kommentti oli se, jossa ohjaaja puhui siitä, ettei hyvä elokuva oikeasti tarvitse välttämättä audiovisuaalisesti vaikuttavaa esillepanoa tai edes valkokangasta — olen samaa mieltä, kyllä pelkällä televisioruudultakin tiiratulla kokemuksella voi olla painoarvoa. Siksipä Ylen Teema-kanava on elokuvatarjonnallisesti puhdas kulttuuriteko, ja on hiton väärin, että sen takia oikeastaan tekisi mieli hankkia televisiovastaanotin. Mutta katsotaan nyt, jos tarpeeksi monet saisi pyytelemällä nauhalle.
Casque d'or ei ollut hullumpi, en ollut aikaisemmin laittanut sitä oikeastaan mihinkään kontekstiin. Viiksekäs Belle Epoque toimii melkoisen hyvin ympäristönä, joskin juutuin vain ihmettelemään miesten vatsavöitä (cummerbund?). Mutta täytyy myöntää, että lämpenen jotenkin Fellineille enemmän, ehkä Casque d'or oli lähempänä sellaista amerikkalaistyyppistä aikakausdraamaa.
Siinä missä Teemaa sietää suitsuttaa (joka taitaa olla aika vanhanaikaista), muuten pitkästä aikaa televisioon otettu kosketus lähinnä sylettää. Onnistuin katsomaan kymmenisen minuuttia kaikki mediat tukkivaa Big Brotheria, mutta se jää kyllä melkoisen käsittämättömäksi. Keitä nuo pallopäät oikein ovat? Ketä kiinnostaa keitä he ovat? Miksi ne ovat televisiossa kalsarisilleen? Big Brotherin parjaaminenkin tietenkin kuuluu tietyn ihmiskategorian toimintamalleihin (johon tunnustaudun kyllä eittämättä kuuluvanikin), mutta kyllä vähän vähemmän suoraviivaisesti ajateltunakin kyseinen ohjelmasarja menee jo aika (pahalla tavalla) postmoderniksi soosiksi.
Toisaalta, onpa sentään helpottavaa, että aiheista — älyllisistä ja vähemmän sellaisista — voi pitää myös ihan vain kosmeettisesti, ja että aina ei tarvitse kysyä, että "minkä vuoksi", vaan myös pelkkä ymmärryksen yritys riittää.
Ja sunnuntaina pitäisikin kai vain juoda teetä ja ihmetellä.
Casque d'or ei ollut hullumpi, en ollut aikaisemmin laittanut sitä oikeastaan mihinkään kontekstiin. Viiksekäs Belle Epoque toimii melkoisen hyvin ympäristönä, joskin juutuin vain ihmettelemään miesten vatsavöitä (cummerbund?). Mutta täytyy myöntää, että lämpenen jotenkin Fellineille enemmän, ehkä Casque d'or oli lähempänä sellaista amerikkalaistyyppistä aikakausdraamaa.
Siinä missä Teemaa sietää suitsuttaa (joka taitaa olla aika vanhanaikaista), muuten pitkästä aikaa televisioon otettu kosketus lähinnä sylettää. Onnistuin katsomaan kymmenisen minuuttia kaikki mediat tukkivaa Big Brotheria, mutta se jää kyllä melkoisen käsittämättömäksi. Keitä nuo pallopäät oikein ovat? Ketä kiinnostaa keitä he ovat? Miksi ne ovat televisiossa kalsarisilleen? Big Brotherin parjaaminenkin tietenkin kuuluu tietyn ihmiskategorian toimintamalleihin (johon tunnustaudun kyllä eittämättä kuuluvanikin), mutta kyllä vähän vähemmän suoraviivaisesti ajateltunakin kyseinen ohjelmasarja menee jo aika (pahalla tavalla) postmoderniksi soosiksi.
Toisaalta, onpa sentään helpottavaa, että aiheista — älyllisistä ja vähemmän sellaisista — voi pitää myös ihan vain kosmeettisesti, ja että aina ei tarvitse kysyä, että "minkä vuoksi", vaan myös pelkkä ymmärryksen yritys riittää.
...
Ja sunnuntaina pitäisikin kai vain juoda teetä ja ihmetellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti