Helsinki vaikuttaa aina niin hermostuneen kiireiseltä, tietty kai osaksi nyt siksi, että lähdin matkaan liian myöhään ja kaikki paikat olivat menossa kiinni kovaa vauhtia. Sain sentään palautettua kirjat — toivottavasti kukaan ei hetkeen varaa gradupinostani niteitä. Vain silloin kuin vähiten odottaa.
Sofiankadun Hiltusen antikvariaatti oli sentään pysynyt ennallaan, vaikka itse Hiltunen ei siellä enää olekaan. Vaikka sen (hylly)valikoimat eivät nyt ole aina niin kaksiset — punnitsin kyllä Vasili Šukšinin Nuoren Vaganovin kärsimyksiä, mutta ei sitä kuitenkaan tulisi ikinä luettua — on käytävien keskusteluiden akateemisuutta hauska aina kuunnella. Nytkin jostain arabian ja suomen kielen rakenteista.
Stupidon edustalla, CocoRosien alennettua La maison de mon rêveä (jäin tosin pohtimaan Regina Spektorin Soviet Kitschin ja sen välillä) ostaessani näin yhden Sillä Silmällä-tyypeistä.
Lainasin luentotiputellun Isaiah Berlinin Siilin ja Ketun — sitä lukiessa kyllä hieman huolestuttaa, että valaistumisen ja revelaation odotus on niin vahva, ettei se jätä ymmärrykselle tilaa. Ja joutuuko sitten pakotettuun tilaan lukea Tolstoita? Toinen pudottelu Auerbachin Mimesis onkin vastaavasti melkoisen paksu, se vaatinee useita sohvalla vietettyjä torkkuja.
Onko kukaan muuten huomannut, kuinka tavallisten kirjakauppojen filosofiahyllyt ovat aina ihan käsittämättömiä sekametelisoppia? Siellä on aina muutama oikea filosofiaa käsittelevä, mutta sitten sekaan on heitelty ihmeellisiä new age-filosofia-oppaita ja elämänhallintateoksia. Siis mitä helvettiä.
Tänä iltana ajattelin katsella Lukulampun lainaaman Michael Haneken Cachén (2005). Ainakin Die Klavierspielerin (2001) oli hyvä, mutta on tietenkin vaikea sanoa johtuuko se siitä, että turhauttavuudestaan huolimatta Elfride Jelinek ansaitsi kyllä Nobelinsa. Lisää siitä sitten myöhemmin.
Sofiankadun Hiltusen antikvariaatti oli sentään pysynyt ennallaan, vaikka itse Hiltunen ei siellä enää olekaan. Vaikka sen (hylly)valikoimat eivät nyt ole aina niin kaksiset — punnitsin kyllä Vasili Šukšinin Nuoren Vaganovin kärsimyksiä, mutta ei sitä kuitenkaan tulisi ikinä luettua — on käytävien keskusteluiden akateemisuutta hauska aina kuunnella. Nytkin jostain arabian ja suomen kielen rakenteista.
Stupidon edustalla, CocoRosien alennettua La maison de mon rêveä (jäin tosin pohtimaan Regina Spektorin Soviet Kitschin ja sen välillä) ostaessani näin yhden Sillä Silmällä-tyypeistä.
Lainasin luentotiputellun Isaiah Berlinin Siilin ja Ketun — sitä lukiessa kyllä hieman huolestuttaa, että valaistumisen ja revelaation odotus on niin vahva, ettei se jätä ymmärrykselle tilaa. Ja joutuuko sitten pakotettuun tilaan lukea Tolstoita? Toinen pudottelu Auerbachin Mimesis onkin vastaavasti melkoisen paksu, se vaatinee useita sohvalla vietettyjä torkkuja.
Onko kukaan muuten huomannut, kuinka tavallisten kirjakauppojen filosofiahyllyt ovat aina ihan käsittämättömiä sekametelisoppia? Siellä on aina muutama oikea filosofiaa käsittelevä, mutta sitten sekaan on heitelty ihmeellisiä new age-filosofia-oppaita ja elämänhallintateoksia. Siis mitä helvettiä.
Tänä iltana ajattelin katsella Lukulampun lainaaman Michael Haneken Cachén (2005). Ainakin Die Klavierspielerin (2001) oli hyvä, mutta on tietenkin vaikea sanoa johtuuko se siitä, että turhauttavuudestaan huolimatta Elfride Jelinek ansaitsi kyllä Nobelinsa. Lisää siitä sitten myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti