sunnuntai 7. lokakuuta 2007

.:Keskusteluista:.

Viime yöt (tai aamuyöt) eivät ole menneet erityisen pitkillä unilla, epämääräisesti kukutut ja nukutut ajanjaksot alkavat jo tuntua silmäluomissa. Tänäänkin oli oikeastaan tarkoitus jäädä kotiin, mutta päädyin lopulta keskustelulliseen iltamaan St.:n kanssa - läpi tuli käytyä Eurooppaa, Amerikkaa ja ilmastonmuutosta. En halua purkaa sen tarkemmin (vaikka jotkut polut olivat aika hienoja, vaikka itse toisena osapuolena sanonkin), sillä olen huonompi tulkitsemaan/ymmärtämään kuin luulinkaan (esimerkkinä edellisen elokuvakommentaarin väärin tulkittu S.:n näkemys - pahoittelut siitä). Voi vain kuvitella, kuinka riemukkaita ketjukolareita sosiaalipornografi-blogittajilla on tähän asiaan liittyen.

Tästä pääsenkin aiheeseeni, täytyy arvostaa kovasti sitä motivaatiota ja energiaa, jonka ympärillä olevien keskustelutaitoisten ja mielenkiintoisten ihmisten seura lopulta tarjoaa - ei pelkästään viihtymisen kannalta, vaan myös oman pään rakentamiseen. Ymmärtää hyvin, miksi yliopistoissa joskus vain argumentoitiin. Nykyään sellainen keskusteleva yhteisö on vetäytynyt sisäpiireihin - mitä tietenkin vain tukee se, että monista asioista puhutaan hyvin hienomekaanisesti virallisen akatemian puolella. Ei voi vain ketjuttaa ajatuksenvirtaa (kuten ehkä blogissa, mutta blogi - ainakin tämä - vaikuttaa lähinnä monologilta, jonka kommentaari tulee päin naamaa) ja puhua joskus tyhmiäkin, koska läsnä on aina (lukupiirejä lukuunottamatta) auktoriteetti. Eräänlaista esittämistä, vaikka en tietenkään väitä etteikö epämuodollisessa sosiaalisessa pelissäkin olisi joissain yhteyksissä samanlaisia piirteitä.

No ei siitä sen enempää. Nyt taitaa jo saada unen päästäkin kiinni.

Ei kommentteja: