tiistai 16. lokakuuta 2007

.:Perusviiva - II näytös:.

Eilen ehkä tuli kirjoitettua hieman ahdistuneemmissa tunnelmissa, mutta kyllä se poliittisen lennäkin (?) tekeminen näyttäisi hiljalleen menevän jonnekin. Ainakin aamuyöhön, jos ei muuta. On se kummaa miten paljon saa aikaa kulumaan kahdelta ihmiseltä muutaman sivun läpyskän laatimiseen (toivottavasti nämä eivät ole mitään markkinasalaisuuksia - joitakin vaalijuttuja kun näyttää ympäröivän obskurantistinen verho). Ei kuitenkaan saa unta heti, joten täytyy hieman kirjoittaa ennen viiden tunnin unia ja uudelleenkäynnistymistä. Toivo saattaa tietenkin tulla vain siitä yksinkertaisesta syystä, että omien käsien jälkiin on niin helppo kiintyä.

Ylioppilaskylän läpi aamuyöllä kävellessä huomaa, että opiskelijat noin yleensä harjoittavat kummallisia unirytmejä - niin monessa ikkunassa palaa valo, ja joskus jopa näkee vilaukselta jonkun ruudun loisteessa. Saattavathan ne tietenkin olla menossa aikaisin aamulla töihin tai kirjoittaa öisin (kuten näköjään itsekin tulee usein tehtyä). Tai sitten tietty epäsäännöllisyys kuuluu toteutuvaan stereotypiaan. Tällaisia käyttäytymismalleja ei varmaan ollut ennen internetiä.

Tai sitten silloin kirjoitettiin vain runoja. Muistiin: Osta piirustustarvikkeita (ja opettele piirtämään). Mustetta, teriä, varsi, tusseja (ala-asteella muinaisjäännevarsia - uskomatonta aikana, jolloin käytännöllisen kuulakärkikynän keksimisestä oli kulunut jo reilusti yli 50 vuotta - käytettiin lukutikkuina).

Ei kommentteja: