Helsingin Sanomissa emeritusprofessori Esko Salminen herättelee uutta kansalaissotaväittelyä, ja mätkii kovin sanoin Väinö Linnaa vääristyneen, valkoisia syyttelevän historiankirjoituksen "punaisen" trendin aloittamisesta. Siinähän keitellään taas uutta inttämiskilpaa. Vaikka vuotta 1918 ei voi tietenkään sivuuttaa merkityksettömänä tapahtumana, jolla ei olisi mitään merkitystä tähän päivään (ja joka hylkäämällä ratkaistaisiin Afrikan nälkäongelmakin), on Salmisen kritiikki noin kursiivisesti luettuna aika ihmeellistä. Vai että vaikuttaa nykyiseenkin poliittiseen retoriikkaan tämä vihaisen argumentaation hyväksyttävyyden perinne. Olen kyllä aivan samaa mieltä sen tutkijan kanssa, joka totesi HS:lle, että voittaneiden moraalista toimintaa täytyy tarkastella eri tavalla kuin hävinneiden, joiden voitto ja sen jälkeiset mahdolliset julmuudet jäivät toteuttamatta.
Perin tyypillistä kyllä, että sellaiset väittelyt, jotka alkavat valtakunnanmedia HS:n kulttuurisivuilla nousevat yleensä mihinkään vakavaan asemaan.
Oli tästä jotain hieman jäsennellympääkin asiaa aikaisemmin, jää nyt vähän välikommentiksi. Syvennetään myöhemmin, jos jaksetaan tai keritään.
Perin tyypillistä kyllä, että sellaiset väittelyt, jotka alkavat valtakunnanmedia HS:n kulttuurisivuilla nousevat yleensä mihinkään vakavaan asemaan.
Oli tästä jotain hieman jäsennellympääkin asiaa aikaisemmin, jää nyt vähän välikommentiksi. Syvennetään myöhemmin, jos jaksetaan tai keritään.
2 kommenttia:
Olen myös samaa mieltä tuosta voittajien moraalisen toiminnan tarkastelusta. Itsekin ko. tapahtumaa kaivellessa tulee usein olo, että asetunkohan tässä jotenkin helposti sinne vasemmalle vastoin omia poliittisia intressejä. Hävinnyttä osapuolta kun ei voi objektiivisesti läimiä toteutumattomista jälkiselvittelyistä. Ainahan voi spekuloida "jos tädillä olisi munat, hän olisi setä"-asenteella oltaisiinko sitä oltu neuvostotasavalta tai oltaisiinko muuten vain oltu vielä enemmän rähmällään kuin oltiin. Mutta mitä sillä tavoiteltaisiin? Syntien anteeksiantoa vankileireistä, teloituksista ja "oikeudenkäynneistä"?
Viivästynyt vastaus -
Ehkä tässä tapauksessa kysymys onkin puoluekantaan katsomatta lähinnä historianpoliittisesta kysymyksestä, joka liikkuu eri tasolla kuin nykypolitiikan kysymykset.
Kontrafaktuaalisuus on toki aina hauskaa, ja ainahan sitä saa spekuloida ja tutkia - mutta Salmisen agendalle (siis lähinnä väitteelle "punaisesta" historiantulkinnasta nykyvaltavirtana) kaipaisi jotakuinkin kohdistetumpia määrittelyitä.
Aiheestahan on nyt taitettu peistä yleisönosastoissa vaikka kuinka, mutta omituisimmaksi minusta jää väite teloitusten tarpeellisuudesta taistelutoimien kannalta - näin tietenkin helposti käy kun maa syöksyy väkivallan kierteeseen, mutta moinen "moraalisen oikeutuksen" antaminen käytännöllisiin syihin vedoten avaa pirullisen lippaan, jonka verukkeella joku Srebrenicakin oli ihan oikeutettu.
Joka tapauksessa, hyvähän se on että historiasta käydään keskustelua, mutta tuskin tämän takia tarvitsee nyt välttämättä totuuskomiteoita pystyttää tai uusia romaaneita naputella ihan vain oikeus ja totuus mielessä.
Lähetä kommentti