.:Ei paluuta:.

Ei paluuta (Ivanovo Detstvo, 1962) ei ole sotaelokuva siinä mielessä kuin nykyään termiä yleensä käytetään. Kukaan ei taida ampua siinä laukaustakaan. Mutta ohjaajansa Andrei Tarkovskin näköinen se kyllä on, joskaan ei lukeudu hänen parhaimpaan tuotantoonsa.

Ei paluuta päätapahtumat sijoittuvat rintamalla, Dneprin rannalla olevaan bunkkeriin, joka on aiemmin ollut kai kirkon krypta — pääosaan nousee vielä polvihousuiässä Ivan, puna-armeijan tiedustelija. Romaaniin perustuva tarina äitinsä saksalaisille menettäneen pojan palavasta kostonhimosta on jotenkin erikoinen neuvostoliittolaiseksi sotaelokuvaksi — propagandistinen asenne loistaa lähes kokonaan poissaolollaan.

Muistamisen arvoisiin kohtauksiin kuuluu kapteeni Kholinin kömpelö flirttaus lääkintäluutnantti Mashan kanssa (kumma että naiset tunnetaan aina näissä etunimellä). Sen miljöö, ukrainalainen valkoisuudessa kylpevä koivumetsä ja varastettu suudelma kaivetun juoksuhaudan yläpuolella ovat hyvin tyypillistä Tarkovskilaista filmitaidetta — vai pitäisikö ennemminkin puhua kuvaajan (Vadim Jusov, joka on asialla myös Andrei Rublevissa ja Solariksessa) erinomaisuudesta — useinhan tällaiset visuaaliset herkut kipataan ohjaajan ansioksi.

Kiinnostaisi kyllä tietää mitä Tarkovski kirjoittaa kirjassaan elokuvasta — ei kuulemma pitänyt lopputuloksesta ja kritisoi erityisesti Ivania näyttelevää Nikolai Burlyaevia. Kyllä Burlyaevin (miten litteroituukaan) pistävän tuijottava katse ja nälkiintyneen nukkavieru olemus tuo elokuvaan sen hengen.

...

Grass koukuttaa. Turhauttavaa vain, kun alkuperäiset saksankieliset ilmaisut eivät näy käännöksestä — mitä ihmettä on saksaksi useasti eri muodoissaan lanseerattu "tiesmitä", puhumattakaan "hipeltää"? Pieni punainen saksan sanakirja ei tarjoa vastausta.