.:Kirjahyllyn pohjilla:.

Vanhemmat siivoavat kirjahyllystä ylimääräisiä pois — eikä ihme, 1980-luvun tietosanakirjojen, 90mhz Pentium-tietokoneiden käyttöohjeiden ja 1970-luvun kokouskäytäntöjen hyöty hyllyssä kuin antikvariaatissakin on minimaalinen. Massiivinen Otavan tietosanakirja 12 osassa on paperinkeräyskamaa, kun siitä ei ole enää kuin painavaksi sisustuselementiksi.

Itse löydän kirjojen joukosta (ei tietenkään poisheitettävien) vanhoja lapsuuden kirjoja. Eduard Uspenskin koneiden sisällä elävistä pikku-ukoista kertova Takuumiehet (mitä ilmeisemmin kannettavissa tietokoneissa takuumiesten elinikä on lyhentynyt arviolta kahteen vuoteen — tai sitten kapitalismissa heidän sopimuksensa ovat määräaikaisia) ja Fedja-setä, kissa ja koira. Mutta minne Krokotiili Gena ja hänen ystävänsä on kadonnut?

Kertoman mukaan varhaislapsuuteni suosikki oli J.Oron vironkielinen lastenkirja Muna vuodelta 1975. Hinta 60 kopeekkaa. Nyt ymmärrän jo tarinankin, joka on lyhykäisyydessään pienten lasten kirjojen tapaan (?) melko surrealistinen. Kirju kana munii munan, mutta se ei kelpaa kissalle (kass) — "Ei kõlba suua!". Pikkutyttö Ainolle muna kuitenkin kelpaa, hän keittää sen, mutta syötyään puolet unohtaa penkille, josta harakka sen nappaa — "Kätt-kätt-kätt! Kull on hää, kull on hää!". Onneksi kirju kana lupaa munia Ainolle uuden munan menetetyn tilalle. Kana vaikuttaa suhtautuvan kovin fatalistisesti muniensa kohtaloon toisten ruokana. Kaikkea sitä, älkää edes kysykö.

Ja sympaattisesti lokalisoitu suomennos Astrid Lindgrenin Mio, poikani Mio-kirjasta saa minut hetkeksi jättämään Günter Grassin junaan jonnekin päin Berliiniä, matkalle Waffen-SS-koulutusleirille.