Akateemisentapaista tutkielmaa kirjoittaessa ei oikeastaan voi kirjoittaa niin henkilökohtaisella tasolla, kuin joskus tuntuisi. First we take Manhattan (ei kappale vaan artikkelikokoelma) kuitenkin jotenkin ajaa tällaiseen avaamiseen, ja blogia parempaa mediumia siihen voisi tuskin olla.
Taitaa olla harvinaista, että historian tutkija voisi muodostaa aiheeseensa yhtä "moniulotteisen" suhteen, kuin lähihistoria voi. Tämä tosin saa vain harmittelemaan, että syyskuun 11. 2001 en ollut riittävän systemaattinen (tai luonnollisesti edes harkitsemassa mitään Yhdysvaltoihin liittynyttä aihetta) kerätäkseni paperille mediassa julkaistut tuoreet kirjoitukset saati omat heränneet ajatuspolut. Siksi kaikki on rekonstruoitava (en käytä nyt oikeaoppista historianfilosofista terminologiaa, koska tämä merkintä on vain pinnallinen) jälkeenpäin läpikäydystä materiaalista, ja on vaikea sanoa mitkä ovat omia, mitkä muiden. Sama pätee tietenkin myös alkuperäismateriaaliini (amerikkalainen muistitietoaines) - seikka, joka on huomioitava, muttei mikään ylitsepääsemätön este, sillä eihän gradussa rankelaisen "totuuden" perässä juosta.
Mutta, 9/11. Kysymys on suorastaan kulunut (jonkinlainen kokemuksellista historiankuvaa pönkittävä klassinen utelu), mutta usein kysytty, etenkin minulta sen jälkeen, kun olen kömpelösti muotoillut graduaiheeni - missä olin kuin New York paloi? Junassa, matkalla kohti Turkua tai ehkä bussissa - en ole koskaan selvittänyt aikatauluja aivan tarkalleen, ja tuskin sillä on sen suurempaa merkitystäkään. Äitini lähetti tekstiviestillä kehoituksen avata televisio - New Yorkissa tapahtuu jotain. Siirryin katsomaan poissaolevan kämppikseni TV:stä BBC:tä (minulla ei ollut omaa silloinkaan), juuri toisen koneen iskeytyessä
torniin. Loppupäivä meni sitten brittien hieman itseääntoistavaa, mutta hälytystilassa olevaa uutistarjontaa tuijottaessa. Selasin myös nettiä, mutta muistikuvieni mukaan (tai ainakin niiden puutteen) perusteella en muuttunut miksikään median suurkuluttajaksi Olavi Jaman (Viileää sotajournalismia rauhan oloissa) tavoin. Jälkikäteen on vaikea myöskin jäsennellä, suhtautuiko tapahtumaan kauhistuneen pelästyneenä, katastrofielokuvamaisuuden lumoamana vai kyynisesti amerikkalaisten omaan niskaan tapahtumien syyt vierittäen. Paljon mahdollista, että yhdistelmänä kaikkea kolmea. Myöhemmät tapahtumat - nopeasti aloitettu Afghanistanin sota ja vastaavat värittävät menneisyyden kokemusta, jota on mahdoton nähdä ajallisesta kontekstistaan irtirevittynä kirjallisten muistiinpanojen puutteessa. Tarkemmin ajatellessani, sellaisia saattaa olla ollut joskus olemassa, mutta poispyyhkiytyvä digitaalinen menneisyys on ne syönyt.
Vuonna 2003 silloinen tyttöystäväni kävi New Yorkissa, ja pyysin häntä tuomaan jotain 9/11-krääsää - toi Yhdysvaltain lippua nostavia palomiehiä esittävällä kuvalla varustetun T-paidan (Knit in Honduras, assembled in United States. Älkää kysykö mitä tuon on tarkoitus tarkoittaa). Ympyrä oli sulkeutunut, sotivan suurvallan kansallinen uho oli muuttunut silkaksi erikoisuudentavoittelua alleviivaavaksi vitsiksi. Ja nyt olen lopulta päätynyt tutkimaan tuota "vitsiä", yritän ymmärtää kovemmin kuin 2001 tai 2003.
Taitaa olla harvinaista, että historian tutkija voisi muodostaa aiheeseensa yhtä "moniulotteisen" suhteen, kuin lähihistoria voi. Tämä tosin saa vain harmittelemaan, että syyskuun 11. 2001 en ollut riittävän systemaattinen (tai luonnollisesti edes harkitsemassa mitään Yhdysvaltoihin liittynyttä aihetta) kerätäkseni paperille mediassa julkaistut tuoreet kirjoitukset saati omat heränneet ajatuspolut. Siksi kaikki on rekonstruoitava (en käytä nyt oikeaoppista historianfilosofista terminologiaa, koska tämä merkintä on vain pinnallinen) jälkeenpäin läpikäydystä materiaalista, ja on vaikea sanoa mitkä ovat omia, mitkä muiden. Sama pätee tietenkin myös alkuperäismateriaaliini (amerikkalainen muistitietoaines) - seikka, joka on huomioitava, muttei mikään ylitsepääsemätön este, sillä eihän gradussa rankelaisen "totuuden" perässä juosta.
Mutta, 9/11. Kysymys on suorastaan kulunut (jonkinlainen kokemuksellista historiankuvaa pönkittävä klassinen utelu), mutta usein kysytty, etenkin minulta sen jälkeen, kun olen kömpelösti muotoillut graduaiheeni - missä olin kuin New York paloi? Junassa, matkalla kohti Turkua tai ehkä bussissa - en ole koskaan selvittänyt aikatauluja aivan tarkalleen, ja tuskin sillä on sen suurempaa merkitystäkään. Äitini lähetti tekstiviestillä kehoituksen avata televisio - New Yorkissa tapahtuu jotain. Siirryin katsomaan poissaolevan kämppikseni TV:stä BBC:tä (minulla ei ollut omaa silloinkaan), juuri toisen koneen iskeytyessä
torniin. Loppupäivä meni sitten brittien hieman itseääntoistavaa, mutta hälytystilassa olevaa uutistarjontaa tuijottaessa. Selasin myös nettiä, mutta muistikuvieni mukaan (tai ainakin niiden puutteen) perusteella en muuttunut miksikään median suurkuluttajaksi Olavi Jaman (Viileää sotajournalismia rauhan oloissa) tavoin. Jälkikäteen on vaikea myöskin jäsennellä, suhtautuiko tapahtumaan kauhistuneen pelästyneenä, katastrofielokuvamaisuuden lumoamana vai kyynisesti amerikkalaisten omaan niskaan tapahtumien syyt vierittäen. Paljon mahdollista, että yhdistelmänä kaikkea kolmea. Myöhemmät tapahtumat - nopeasti aloitettu Afghanistanin sota ja vastaavat värittävät menneisyyden kokemusta, jota on mahdoton nähdä ajallisesta kontekstistaan irtirevittynä kirjallisten muistiinpanojen puutteessa. Tarkemmin ajatellessani, sellaisia saattaa olla ollut joskus olemassa, mutta poispyyhkiytyvä digitaalinen menneisyys on ne syönyt.
Vuonna 2003 silloinen tyttöystäväni kävi New Yorkissa, ja pyysin häntä tuomaan jotain 9/11-krääsää - toi Yhdysvaltain lippua nostavia palomiehiä esittävällä kuvalla varustetun T-paidan (Knit in Honduras, assembled in United States. Älkää kysykö mitä tuon on tarkoitus tarkoittaa). Ympyrä oli sulkeutunut, sotivan suurvallan kansallinen uho oli muuttunut silkaksi erikoisuudentavoittelua alleviivaavaksi vitsiksi. Ja nyt olen lopulta päätynyt tutkimaan tuota "vitsiä", yritän ymmärtää kovemmin kuin 2001 tai 2003.
2 kommenttia:
Tulipa tuossa kirjoitustasi lukiessa mieleeni, että kasasin syksyllä 2001 jonkinlaista lehtileikearkistoa liittyen 9/11 kirjoitteluun. Lisäksi pidin pienimuotoista päiväkirjaa kestävä vapaus -opraatiosta aina Afganistanin sodan alkuviikoihin saakka. Mihin lie kadonneet?
Ehkä jossain arkistojen kätköihin hukkuneena?
Voisin vaikka vannoa, että minullakin on jossain muutama saksittu artikkeli ja kommentti, mutta epäilenpä, että tiedostojen katoaminen on syönyt kaiken olennaisen.
Täytyy muuten toivoa, ettei Blogger joskus päätä tyhjentää koko tietokantaansa, menisi taas paljon kirjoitusta hukkaan.
Lähetä kommentti