Huolimatta siitä, että ainakin jollain tietoisuuden tasolla painaa alituinen tarve olla liikkeessä ja tehdä asioita, on helpottavaa todeta, että voi sen verran irtautua, että ehtii kuuntelemaan välillä itseäänkin. Eikä rivin alle jäävä tulos aina välillä ole niin huono - säälittäväksikin kutsua saa gradulappua, mutta ainakin palaute oli niin hyvää, että tarmoa on enemmän kuin turhautumista sillä alueella. Ja sitä ei edes voi sortaa puoliksi huvikseen suoritettujen kurssien tentit ja älylliset floppaamiset jossain Husserlin fenomenologiassa. Herää kysymys johtuuko se siitä, ettei osaa jäsentää vai että ei vain ihan tarkkaan ymmärrä.
Joka tapauksessa, mukava nähdä, etteivät asiat (historianfilosofia ajatuksien rakennuspuitteina ja praxis gradun väkerryksen tasolla) ole aivan niin kaukana toisistaan, kuin joskus oikeastaan kuvittelee.
Järjestin itselleni myös tulevaisuutta ajatellen kaunokirjallisuutta, joka lievittää ainakin jossain määrin sitä Habermas-pakkopullaa, jonka on ristikseen ottanut vain sitä varten, että täytyisi ymmärtää sellaistakin, mitä ei välttämättä täysin sulattamatta niele. Ja sulattamatta nielemisen väistäminenhän on yksi kriittisen yksilön suurimmista haasteista.
Joka tapauksessa, mukava nähdä, etteivät asiat (historianfilosofia ajatuksien rakennuspuitteina ja praxis gradun väkerryksen tasolla) ole aivan niin kaukana toisistaan, kuin joskus oikeastaan kuvittelee.
Järjestin itselleni myös tulevaisuutta ajatellen kaunokirjallisuutta, joka lievittää ainakin jossain määrin sitä Habermas-pakkopullaa, jonka on ristikseen ottanut vain sitä varten, että täytyisi ymmärtää sellaistakin, mitä ei välttämättä täysin sulattamatta niele. Ja sulattamatta nielemisen väistäminenhän on yksi kriittisen yksilön suurimmista haasteista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti