Wladimir Kaminerin Ryssändisko meni paljon Schönhauser Alleeta sukkelammin, suorastaan putkeen. Ehkä tarinanviipaleet olivat Schönhauserin vastaavia parempia. Osat tosin olivat toistensa kanssa samanlaisia. On hieman vaikea sanoa kuinka monta kirjaa Kaminerin konsepti kestää, mutta ainakin vielä tämä kokoelma toimi hyvin totutulla kaavalla - nyt Kaminerin suomennettu tuotanto onkin sitten luettu, vaikkei Marssimusiikkia täyttänytkään aikoinaan odotuksia mitenkään ihmeellisesti - ehkä romaanimuotoisuutensa takia. Kaminer lienee parhaimmillaan lyhyissä Berliini-keskeisissä tarinoissaan.
Seuraavaksi olisi löydettävä uusia samaan kategoriaan lankeavia kirjailijoita - hankalaa siinä on sattuman suuri merkitys löytämistyössä. Uutuushyllyjä penkomaan siis, ilmeisesti. Täytynee kuitenkin olla tyytyväinen siihen, että takkuillut kaunokirjallisuuden lukeminen on taas lähtenyt käyntiin - saa vain nähdä koska hirtän itseni johonkin ylipitkään ja kuivaan tiiliskiveen, kuten aikaisemmin on muutamaan otteeseen päässyt käymään.
Seuraavaksi olisi löydettävä uusia samaan kategoriaan lankeavia kirjailijoita - hankalaa siinä on sattuman suuri merkitys löytämistyössä. Uutuushyllyjä penkomaan siis, ilmeisesti. Täytynee kuitenkin olla tyytyväinen siihen, että takkuillut kaunokirjallisuuden lukeminen on taas lähtenyt käyntiin - saa vain nähdä koska hirtän itseni johonkin ylipitkään ja kuivaan tiiliskiveen, kuten aikaisemmin on muutamaan otteeseen päässyt käymään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti