Poimin tuossa joku aika sitten kirjaston hyllystä Heinrich Böllin Enkeli oli vaiti (Der Engel schwieg) vain siksi, että Sebald mainitsee sen ohimennen On the Natural History of Destructionissa. Aikaisemmin nobel-Bölliltä on tullut luettua vain Punaiseen armeijakuntaan marginaalisesti liittyvä Katharina Blumin menetetty maine, joka oli ihan hyvä.
Enkeli oli vaiti jäi aikanaan julkaisematta sodanjälkeisen Saksan epävarmoissa oloissa ja näki päivänvalon vasta 1992, seitsemän vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen. Otavan painoksen loppuosaan liittyvä jälkipuhe pui aihetta yksityiskohtaisemminkin, mutta mikä tarkkaan ottaen kustantamolla käsikirjoituksessa mätti ei oikeastaan selviä. Osia tekstistä Böll kierrätti myöhäisemmässä tuotannossa ja teoksen kannet toteavatkin mahtipontisesti, että teos on avain Böllin myöhempään tuotantoon. Siitä en tiedä mitään, kun en ole kirjailijaan sen laajemmalti perehtynyt.
Kirja on kuitenkin lopulta aika miellyttävästi (noin suhteellisesti ymmärtäen) luettava kuvaus "Saksasta vuonna Nolla". Sodan raunioittamassa (mainitsemattomassa) Kölnissä henkilöpapereita väärentävä Hans taistelee eloonjäämisestään samalla kuin rakastuu hänet kattonsa alle ottavaan, surumielisen tyhjentyneeseen Reginaan. Böll kuvaa ihmiskohtaloita kaupungissa, jossa ihmiset ovat äärirajoillaan - ajettu köyhyyteen ja jokapäiväisen olemassaolon taisteluun. Sanankäyttäjänä Böll saa lukijansa nälkäiseksi, niin "realistisesti" puute sivuilta puskee.
Enkeli oli vaiti teemailee pitkälti myös syvästi katolisen Böllin uskontonäkemyksen varassa. Sivuilla kirjailija tekee Oikeasta Kirkosta kaksi kuvaa - toinen on laupias kappalainen, joka uhraa vähäisistä omistaan puutteenalaisille, toinen tilanteesta hyötyvä kirkon ylärakenteita edustava nimelliskristitty, jolle tärkeämpää on raha, valta ja omaisuuden kartuttaminen. Tässä suhteessa myös Regina ja Hans ovat katolisia ja uskovaisia, mutta maallisen elämän vaikeuden vesittämiä - sen Böll tuntuu kirjailijana suovan heille anteeksi.
Totesin joskus pitkästyneisyyttäni 1900-luvun jatkuvaa toisessa maailmansodassa vellomista kohtaan - aiheesta on naputettu kirjallisuutta varmaan enemmän kuin mistään yksittäisestä historiallisesta tapahtumasta. Böll sijoittuu tähän vähän kahtalaisesti - toisaalta aihe on kytköksissä maailmansodan traumaan, mutta kirjailijan edustama ns. Trümmerliteratur ei käsittele sotaa, vain sen kammottavia seurauksia. Kalkkipölyä ja sortuneita ulkoseiniä kirjasta ei tottavie puutukaan. Siinä mielessä sitä sopii verrata suomalaiseen ajan kirjallisuuteen, jossa ainakin näin kursiivisesti ajatellen kaikki tunnutaan liittävän tarkasti sotaan, ja harvemmin päädytään pasifistis-luonteiseen tappion ja tuhon karvauteen.
Enkeli oli vaiti jäi aikanaan julkaisematta sodanjälkeisen Saksan epävarmoissa oloissa ja näki päivänvalon vasta 1992, seitsemän vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen. Otavan painoksen loppuosaan liittyvä jälkipuhe pui aihetta yksityiskohtaisemminkin, mutta mikä tarkkaan ottaen kustantamolla käsikirjoituksessa mätti ei oikeastaan selviä. Osia tekstistä Böll kierrätti myöhäisemmässä tuotannossa ja teoksen kannet toteavatkin mahtipontisesti, että teos on avain Böllin myöhempään tuotantoon. Siitä en tiedä mitään, kun en ole kirjailijaan sen laajemmalti perehtynyt.
Kirja on kuitenkin lopulta aika miellyttävästi (noin suhteellisesti ymmärtäen) luettava kuvaus "Saksasta vuonna Nolla". Sodan raunioittamassa (mainitsemattomassa) Kölnissä henkilöpapereita väärentävä Hans taistelee eloonjäämisestään samalla kuin rakastuu hänet kattonsa alle ottavaan, surumielisen tyhjentyneeseen Reginaan. Böll kuvaa ihmiskohtaloita kaupungissa, jossa ihmiset ovat äärirajoillaan - ajettu köyhyyteen ja jokapäiväisen olemassaolon taisteluun. Sanankäyttäjänä Böll saa lukijansa nälkäiseksi, niin "realistisesti" puute sivuilta puskee.
Enkeli oli vaiti teemailee pitkälti myös syvästi katolisen Böllin uskontonäkemyksen varassa. Sivuilla kirjailija tekee Oikeasta Kirkosta kaksi kuvaa - toinen on laupias kappalainen, joka uhraa vähäisistä omistaan puutteenalaisille, toinen tilanteesta hyötyvä kirkon ylärakenteita edustava nimelliskristitty, jolle tärkeämpää on raha, valta ja omaisuuden kartuttaminen. Tässä suhteessa myös Regina ja Hans ovat katolisia ja uskovaisia, mutta maallisen elämän vaikeuden vesittämiä - sen Böll tuntuu kirjailijana suovan heille anteeksi.
Totesin joskus pitkästyneisyyttäni 1900-luvun jatkuvaa toisessa maailmansodassa vellomista kohtaan - aiheesta on naputettu kirjallisuutta varmaan enemmän kuin mistään yksittäisestä historiallisesta tapahtumasta. Böll sijoittuu tähän vähän kahtalaisesti - toisaalta aihe on kytköksissä maailmansodan traumaan, mutta kirjailijan edustama ns. Trümmerliteratur ei käsittele sotaa, vain sen kammottavia seurauksia. Kalkkipölyä ja sortuneita ulkoseiniä kirjasta ei tottavie puutukaan. Siinä mielessä sitä sopii verrata suomalaiseen ajan kirjallisuuteen, jossa ainakin näin kursiivisesti ajatellen kaikki tunnutaan liittävän tarkasti sotaan, ja harvemmin päädytään pasifistis-luonteiseen tappion ja tuhon karvauteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti