maanantai 9. heinäkuuta 2007

.:Värivalokuva paljastaa:.

Aina oppii uutta nippelitietoa. Tänään se oli Sergei Mihailovitš Prokudin-Gorskin värivalokuvaustekniikka 1900-luvun kahdelta ensimmäiseltä vuosikymmeneltä, joka kieltämättä sai hetken aikaa pyörittelemään päätä epäuskoisuudesta — ettäkö kymmenluvulla (1911, Alim Khan, Bukharanin emiiri) olisi pystytty tällaiseen?

RGB-värijärjestelmää teknisesti eteenpäin kehittänyt (ranskalaista Louis Ducos du Hauronia saa tosin kiittää sekä CMYK:istä, että RGB:stä jo vuodesta 1860 asti) Prokudin-Gorski otti kunnianhimoiseksi tehtäväkseen kuvata koko Venäjän keisarikunnan alueella tällä kehittämällään värivalokuvajärjestelmällä. Kuvien, joita on muuten melkoinen kasa (raakatumpi lähde), aiheet kiinnostanevat kai lähinnä kansatieteilijöitä (minkä Arbete och Redenskapilta kerkeävät), mutta jotain oudon lumoavaa niissä on. Kenties osaksi, että ne ovat aikakaudelta, jota ei ole tottunut näkemään väreissä. Ja osaksi ehkä selkeästi tunnistettavan jäykän pönöttävän poseeraustyylin takia — joka tuntuu paljon luontevammalta, kun muistaa, että valotusajat olivat mustavalkokuvissakin melkoisen pitkiä. Prokudin-Gorskin työtä esitelleen Yhdysvaltain Kongressin kirjaston (eli jenkkien kansalliskirjaston) näyttelyn esittelysivuston mukaan juuri valotusaikojen takia valokuvissa ihmisiä esittävät kuvat on otettu lähinnä ulkosalla, koska ainoastaan siellä valaistus oli riittävän kirkas siedettävän lyhyihin valotusaikoihin. Liikkuvaa vettä esittävissä kuvissa eri värikanavien otosten lievä eriaikaisuus näkyy hyvin sateenkaarenkirjavana vääristymänä. Tai lyhyen keskittymiskyvyn omaavien musikoiden tapauksessa, punaisina haamuina.

On tietenkin hankala tietää ovatko kuvat näyttäneet aivan tuollaisilta, koska nämä versiot ovat digitaalisesti aikaansaatuja. Prokudin-Gorski ei onnistunut tekemään kuvistaan paperiversioita, vaan viisituntinen lomakuvamaratoni piti hoitaa kolmilinssisellä värivaloprojektorilla — nykyään riittää kanavien photoshoppaus yhteen ja värien säätäminen kohdalleen.

5 kommenttia:

Karsikkopuu kirjoitti...

Muistan itsekin törmänneeni joskus 1900-luvun alun värivalokuviin ja ihmetelleeni, pitääkö vuosiluku todella paikkansa. Värillisten valokuvien näkeminen ajalta, jonka on tottunut kuvittelemaan mustavalkoisena, on vähän samanlainen kokemus kuin havahtuminen siihen ajatukseen, että historiallisten kertomusten takana on todellakin jotain konkreettista; että sotien häviäjät ja voittajat ovat olleet joskus yhtä todellisia ihmisiä kuin itsekin eivätkä vain pimiössä paljastuvia hahmoja.

-J. kirjoitti...

Jotain sellaista — välähdyksiä siitä, että menneisyys on niin sanotusti "todellista".

Vaikka täytyy myöntää mahdollisuus, että moderni katsoja on vain niin kiinnittynyt teknologisiin innovaatioihin, että värivalokuva tuntuu "todellisemmalta" kuin rakeinen mustavalkokuva.

Toriäijä kirjoitti...

Samantapaisia tuntemuksia herätti aikoinaan näkemäni ensimmäiset värielokuvat, jotka tehtiin 1900-luvun alkuvuosina, tai oikeastaan pääasiassa 1910-luvulla.

Monesti virheellinen käsityshän on, että värielokuvien aika alkoi 1940-luvulla (vai olikos se kolkytluvun ihan loppua?), vaikka todellisuudessa voidaan puhua vain teollisesti tuotetuista värielokuvista. Aikasemmin kun elokuvat värjättiin käsin (voi niitä pieniä käsiä, jotka työssä kuluivat)

Hienoja kuvia olit löytänyt, täytyy myöntää, vaikka itse olenkin enemmän mustavalkomiehiä. Me flanöörit kun näemme jo luonnostaan tarpeeksi värejä...

-J. kirjoitti...

Värielokuvista puheenollen, Georges Méliès, eikö? Sääli, että niitä on nykyään niin vaikea nähdä/saada käsiinsä.

Olen itsekin enemmän ehkä mustavalkovalokuvan ystävä — mutta Prokudin-Gorskin kuvissa väreille rakentuu paljon, nehän eivät mustavalkoisina olisi mitenkään kovinkaan mielenkiintoisesti otettuja.

Toriäijä kirjoitti...

Jeah, Meliés'n studioilla niitä paljon väritettiin. Tapa oli lopultakin varsin yleinen, mutta käsittääkseni esimerkiksi Suomessa elokuvien värjäystä ei ole juurikaan harrastettu. Tosin valtaosa vanhoista filkoistahan on kadonnut/tuhoutunut, joten niistä puhuminen on aina hieman arvuuttelua. Hannu niitä joskus kurssillaan näytti.