maanantai 30. heinäkuuta 2007

.:Ingmar & Umberto:.

Ingmar Bergman on kuollut, kuten kaikki varmaan jo tietävät. Tarkoittaakohan tämä sitä, että Bergmaniin kiinnitetään taas enemmän huomiota elokuvapiireissä, ja että niitä leffoja näkeekin jossain? Radiosta kuuntelemani pätkän mukaan (radioon on muuten vaikea viitata) ohjaaja oli tehnyt yli 50 elokuvaa. Siinähän riittänee näytettävää ja katsottavaa.

...

Luin Umberto Ecoa, tarkemmin sanottuna Miten käy -pakinakokoelman. Näissä pakinoissa Eco ei ole mitenkään miellyttävä mies — suorastaan surkuhupaisan itsekeskeinen ja hemmotellun porvarillinen — mutta joiltakin kohdin ihan hauskakin. Tosin monet pakinoista ovat joko vanhentuneita tai haisevat Valittujen palojen tapaiselle heh-heh-sanailulle. Tämä on tietyllä tavalla pettymys, onhan Econ Yhdysvaltoja käsittelevä esseekokoelma Matka arkipäivän todellisuuteen vastaavasti miellyttävää luettavaa, etenkin kontekstin huomioiden.

Jaa, minkä kontekstinko? No Econ vanha-eurooppalaisen itsetietoisen humanisti-professori-habituksen. Häntä lukiessa ei voi olla ajattelematta hieman snobia, kulturellia ja länsimaisen klassisen sivistyksen läpitunkemaa ruskeaan tweed-pukuun pukeutunutta professorihahmoa. Joka polttaa ketjussa ja on peri-italialaisella tavalla sovinisti. On epäselvää minkä verran tämä liittyy siihen todelliseen semiootikkoon, mutta alitajuiset viitteet Indiana Jonesin isään (Sean Conneryyn) johtunevat jo ulkonäöllisistä seikoista (ks. kuva).

Pahin virhe saattaisikin olla se, että lukisi Ecoa vain ja ainoastaan sanailusta huvittuen, iloa nimittäin pitää repiä myös intellektuellin omasta stereotyyppisyydestä ja kulttuurielitismistä. Tämä ei ehkä ole pakinoitsijan tarkoitus, mutta varmasti ihan oikein hänelle.

...

Lisäksi vaihdoin ikuisuusprojekti Musilin Döbliniin — ja ratkaisu taisi olla onnistunut, Döblinin kansanomaisuus on nimittäin monin verroin kiinnostavampaa kuin Musilin läpiporvarillinen jahkailu. Ehkä joskus myöhemmin, arvon Robert. Hieman harmittaa, että YLE Teeman näyttämä Rainer Fassbinderin Berlin Alexanderplatz-sarja meni niin sanotusti sivu suun. En jaksanut keskittyä, enkä edes onnistunut sisäistämään pakonomaista, ritualistista TV:n eteen jämähtämistä — syy, joka estää minua edes teoreettisesti koukuttumasta TV-sarjoihin, olkoonkin kuinka minisarjoja. Mutta ehkä onkin parempaa ensin lukea kirja ja sitten vasta haalia filmatisointi käsiinsä. Jos sen edes jostain taas löytää, televisiosta lienee turha odottaa taas vuosiin.

6 kommenttia:

Toriaija kirjoitti...

Josko Eeli näyttäisi elokuvailloissa jonkun Bergmanin elokuvan. Esitin hälle jo siitä toiveen.

Harmittaa todeta, että olen täysin ummikko Bergmanin leffojen suhteen. Toivottavasti Yle herää nyt ja näyttää edes pienen sarjan ruotsalaismestarin elokuvia.

Lukulamppu kirjoitti...

Fanny ja Alexander tšekkitekstein on aivan ehdoton kokemus - suosittelen katsottavaksi joulun aikaan.

Sen sijaan Det sjunde inseglet on osa omaa historiaani. Historianopettajani Matti Eerola näytti sen meille lukion ensimmäisellä luokalla, aivan syksyn alkupuolella ja opetti, mistä Blockin ja Kuoleman kohtaamisessa oli de facto - de jure kysymys. Samasta elokuvasta M.E. opetti meille lukiolaisille Kuolemantanssin merkityksen. Elokuva vaikuttoi minuun tavalla, jonka seurauksena aloin kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota historian opintoihini.

Ratkaisevaa merkitystä Bergmanin Seitsemännellä sinetillä suuntaumiseeni suhteen ei ollut, mutta elokuva oli joka tapauksessa pukkaamassa hieman siihen suuntaan.

Aina myöhemmin elokuvaa katsoessani olen ymmärtänyt taas jotain lisää elämästä... Ja tietysti kuolemasta. Kiitos siitä Bergmanille.

Ingmar Bergman, major quo nemo repertus!

Lukulamppu kirjoitti...

No onpas nyt todellakin vanhojen mestareiden poistoviikot. Sitten otti Antonioni kuoli: http://news.bbc.co.uk/2/hi/entertainment/6923785.stm

-J. kirjoitti...

Tällaista poismenojen sumaa voi jo pitää hämmentävänä. Tosin olen hieman loukkaantunut, kun molempien ohjaajien nekrologeissa puhutaan, kuinka viimeinenkin suuri eurooppalaisen 1900-luvun elokuvan ohjaaja on nyt poistunut keskuudestamme, vaikka Godard on vielä kai terveissä ruumiin ja sielun voimissa. Tosin taitaa olla vähän yli kymmenen vuotta nuorempi kuin edesmenneet.

Kuten Toriäijä, olen minäkin melkoisen noviisi Bergmanin elokuvissa. Täytyy tosiaan laittaa toivo Kritiikin leffailtoihin tai YLEen. Tosin käsittääkseni niitä DVD:eitäkin oli vielä johonkin maailmanaikaan aika helposti ja halvalla saatavissa.

Toriaija kirjoitti...

Antonionin negrologia en ole huomioinut, mutta Bergmania analysoi kaikkitietävä Peter von "antoisaa elokuvailtaa" Bagh, jonka subjektiivisia näkemyksiä elokuvasta voidaan harvemmin pitää yleismaailmallisena "totuutena".

Ilmeisesti Godard 77-vuoden iässään ei vielä ole maestrojen vuosiluokassa. Tai sitten Peter-setä ei vaan pidän ranskalaisista taidelutkutuksista...sääli.

Tuollaiset "viimeinen mestari on poistunut" kommentit ovat minusta aika turhia, antavat nykyelokuvasta ja ohjaajista aika surullisen kuvan. Samalla ne myös glorifioivat liiaksi menneitä vuosikymmeniä. Arvonsa ovat monet toki varmasti ansainneet ja totta on, että nykyelokuva taso on usein luokatonta, mutta en nyt liiaksi lähtisi erottelemaan vanhoja ja nykyisiä toimijoita.

-J. kirjoitti...

Jep, mietin itse aivan samaa von Baghin kohdalla. Ehkä "aikakauden päättymisestä" puhuminen on sellaista dramatiikankaipuuseen kiinnittyvää kirjoittamista. Olen kyllä samaa mieltä, että näin laitetaan nykyelokuvaa vähän halvalla, mutta nykytilanteen parjaaminen kultaisen menneisyyden hehkussahan on yleinen kansantauti muuallakin kuin elokuvakirjoittelussa.