Tämänpäiväinen retkeily loi taas kiinnostavan katsauksen omalla kohdallani perin vähäiseksi jääneeseen niin sanottuun maakuntamatkailuun — pakkauduimme aamupäivästä Veistäjän ja O.:n kanssa K-M.:n sporttiseen Toyota Terceliin ja ajoimme syvemmälle Varsinais-Suomeen, kohteena lähinnä rähinäremmitetyn Jo.:n hellässä huomassa oleva Säkylän Talvi- ja jatkosotamuseo.
Ja olihan se kiintoisa kokoelmaltaan. Etenkin aikakauden kulutushyödykkeitä työmiestupakkeineen, täikampoineen, hammasharjoineen ja korvikekahveineen oli mielenkiintoista ihmetellä. Kaltaiseni pehmohumanisti kiinnostuu aina etenkin ihmisistä ja heidän elämistään. Ennakko-oletuksista huolimatta museo ei edes teksteiltään — sen verran mitä ehti ennen eläkeläisryhmän invaasiota tutustua — ollut mitenkään ylitsekäyvän isänmaallishenkinen. Tosin myönnettäköön, että allekirjoittanut löysäsi jo ennakolta hieman punavihreää besserwisser-kanavaselaintaan.
Ehkäpä näistä Suomen sodista on helpompi kirjoittaa kuin siitä Lapualla olevasta Lapuan liike-museosta — liikkeen, jonka historiasta Hesarin toimittajan mukaan on niin hiton vaikea kirjoittaa neutraalisti, käyttiväthän Kosolan pojat kuulemma ensin kaikki demokraattiset keinot loppuun kommarien kyykyttämisessä. Tosin herää aiheellinen kysymys olisiko tällaisessa museossa ylipäätään mahdollista esittää niin sanottuja toisia tulkintoja ajanjaksosta, etenkin niistä kipeistä kohdista, joita Suomessa ei selvästi edes toisen maailmansodan tapauksessa ole akateemisten piirien ulkopuolella suotavaa esittää ääneen, ainakaan altistumatta äläkälle. Ollaanko lopulta jumituttu vasta-aaltoon 60-luvun äärikriittisestä tulkinnasta? Niinkö lienee, että asiaa voidaan käsitellä vähemmän kuohuvin tuntein vasta sitten, kun aika veteraaneista jättää? Tai vielä todennäköisempää, käy kuten ehkä historiallisen muistin kannalta vielä ongelmallisemman kansalaissodan tapauksessa, jossa koko tapahtuma jää poliittisista syistä tulkinnalliseen (tai oikeammin sanottuna, yleisen historiakuvan jäsentymisen) limboon.
Oli toki kaikesta huolimatta vaikea välttää tietyn metallisen militarismin makua suussaan (etenkin suhteessa naapurissa olleeseen armeijan ylijäämä-firmaan), mutta varsin ennakoitavasti kaikki sotiin liittyvä levittää ympärilleen sodan mystiikan luomaa kiihkeyttä. Puhumattakaan varsin usein sotahistoriaan liittyvästä militarismi-briljeerauksesta, jota museoon varmaan tullaan harrastamaan kaukaakin.
Ehkäpä näistä Suomen sodista on helpompi kirjoittaa kuin siitä Lapualla olevasta Lapuan liike-museosta — liikkeen, jonka historiasta Hesarin toimittajan mukaan on niin hiton vaikea kirjoittaa neutraalisti, käyttiväthän Kosolan pojat kuulemma ensin kaikki demokraattiset keinot loppuun kommarien kyykyttämisessä. Tosin herää aiheellinen kysymys olisiko tällaisessa museossa ylipäätään mahdollista esittää niin sanottuja toisia tulkintoja ajanjaksosta, etenkin niistä kipeistä kohdista, joita Suomessa ei selvästi edes toisen maailmansodan tapauksessa ole akateemisten piirien ulkopuolella suotavaa esittää ääneen, ainakaan altistumatta äläkälle. Ollaanko lopulta jumituttu vasta-aaltoon 60-luvun äärikriittisestä tulkinnasta? Niinkö lienee, että asiaa voidaan käsitellä vähemmän kuohuvin tuntein vasta sitten, kun aika veteraaneista jättää? Tai vielä todennäköisempää, käy kuten ehkä historiallisen muistin kannalta vielä ongelmallisemman kansalaissodan tapauksessa, jossa koko tapahtuma jää poliittisista syistä tulkinnalliseen (tai oikeammin sanottuna, yleisen historiakuvan jäsentymisen) limboon.
Oli toki kaikesta huolimatta vaikea välttää tietyn metallisen militarismin makua suussaan (etenkin suhteessa naapurissa olleeseen armeijan ylijäämä-firmaan), mutta varsin ennakoitavasti kaikki sotiin liittyvä levittää ympärilleen sodan mystiikan luomaa kiihkeyttä. Puhumattakaan varsin usein sotahistoriaan liittyvästä militarismi-briljeerauksesta, jota museoon varmaan tullaan harrastamaan kaukaakin.
No, mutta. Maakuntamatkailua tuli harrastettua myös vähemmän sotaisissa merkeissä. Myös Köyliön Lalli-patsas ja kirkko, sekä Säkylän vastaava tuli vierailtua. Suomalaisten pikkupaikkakuntien olemus kyllä täyttää tiettyjä stereotypioita ja jos joskus tulisi tehtyä laajamittaisempaa tutustumista olisi aiheesta varmaan paljonkin havaittavaa — kulmabaareineen, pizzerioineen ja kirkkomaiden sankarihautoineen. Kuuma kesäpäivä teki tietenkin kaikesta suorastaan idyllistä, Köyliö-järvikään ei ollut jäässä, ainoastaan paksussa viherlevässä.
...
Toivottavasti oli tarpeeksi itsensä positioiden kirjoitettu. Blogivillityksen saavuttaessa viimein toden teolla lähipiirin (viimeaikaisine aiheeseen liittyvine treparin terassilla käytyine keskusteluineen) tulee entistä enemmän tietoiseksi siitä, ettei enää — kuten tietyn ikäiset lapset — leiki toisten rinnalla vaan toisten kanssa. Vaikka en aio antaa tämän johtaa mihinkään itsekieltäymykseen kirjoittaa niin sanotusti mitä päähän juuri kirjoittaessa pälkähtää.
...
Edit: Niin, Säkylähän on tosiaan Satakunnassa, eikä väitetysti Varsinais-Suomessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti