.:Huxley ja peyote:.

Mikäli seuraava merkintä vaikuttaa poukkoilevalta ja vaikeasti seurattavalta, syy ei välttämättä ole kokonaan Aldous Huxleyn esseiden rakenteessa. Olen nimittäin onnistunut, kuin tuberkuloosin jäytämä vähäverinen taiteilijasielu 1900-luvun alkupuolelta ikään, saamaan keskellä kesää lievän kuumeen. Lihakset ovat riivatun kipeät, päästä puhumattakaan. Ja ajatus juoksee vaihtelevasti. Aldous Huxleykin kirjoittaa:

"Only when I have a high temperature do my mental images come to independent life."

Ei ole kuitenkaan syytä tehdä tästä mitään Samuel Pepysin päiväkirjaa — sinänsä ihmeellistä muuten, etten ole vielä blogeja tonkiessani törmännyt mielenterveydellisiä tilityksiä lukuunottamatta kunnon sairauspäiväkirjaan, kenties onneksi. Vaan palattakoon aiheeseen.

Huxley kirjoittaa kahdessa kustantajan samaan niteeseen keräämässä esseessään The Doors of Perception & Heaven and Hell (1954 ja 1956) tekemistään kokeiluista peyote-kaktuksesta johdetulla meskaliinilla. Kirjailija, joka tunnetaan lähinnä dystopiastaan Brave New World (1932), kiinnostui myöhemmällä iällä mystiikasta ja paranormaalista — tähän vaiheeseen myös The Doors of Perception kytkeytyy. Ensimmäinen essee on muuten sinänsä kuuluisa, että se innoitti Jim Morrisonin perustamaan yhtyeen nimeltä The Doors. Meskaliinikuvaus ja siihen liittyvä pohdinta omaksuttiin myös 1960-luvun psykedelia-sukupolven perustavaksi teokseksi.

Huxley lainaa esseessään filosofi Charlie Dunbar Broadin perin hämärää näkemystä hermojärjestelmästä, aivoista ja aistielimistä eliminatiivisina, ei tuottavina välineinä:

"The suggestion is that the function of the brain and nervous system and sense organs is in the main eliminative and not productive. Each person is at each moment capable of remembering all that has ever happened to him and of perceiving everything that is happening everywhere in the universe. The function of the brain and nervous system is to protect us from being overwhelmed and confused by this mass of largely useless and irrelevant knowledge, by shutting out most of what we should otherwise perceive [...]"

Ajatustavassa jokainen ihmismieli on potentiaalinen "Mind at Large", mutta toisaalta koska ihminen on myös eläin, jonka päätavoite on selviytyminen, tämä Avoin Mieli on (normaalisti) kahlittu. Huxleyn mukaan vapautuminen on mahdollista automaattisesti ainoastaan visionaaristen yksilöiden tapauksessa (William Blake ja Emanuel Swedenborg, esimerkiksi), tai vähemmän tasapainoisesti, skitsofreniasta, jonka tapauksessa "turhasta" aistihavaintojen tulvasta tulee painajainen. Skitsofreenikko kun ei pysty palaamaan normaaliin "common sensen" hallitsemaan, jokapäiväisen toiminnan mahdollistavaan tilaan.

"Tavallinen" ihminen, jollaiseksi Huxley laskee itsensä, voi ylittää tämän rajalinjan ainoastaan hallusinogenien avulla. Hän kirjoittaa päihdekulttuurista — lännen tapauksessa alkoholista (ja tupakasta) — jonka tarkoitus on avata tavallisille ihmisille Ovia tavallisuuden ja itse-transendentaalisuuden väliseen Seinään.

"That humanity at large will ever be able to dispense with Artificial Paradises seems very unlikely. Most men and women lead lives at the worst so painful, at the best so monotonous, poor and limited that the urge to escape, the longing to transcend themselves if only for a few moments, is and has always been one of the principal appetites of the soul."

Molempia käytössä olevia läntisiä päihteitä hän pitää vahingollisina, ja pohtiikin mahdollista kehittää meskaliinista sopiva hallusinogeni tähän väistämättömään päihtymisen toivomukseen. Huxleyn mukaan tämän voisi vielä kätevästi liittää kristillisiin kirkonmenoihin, jolloin teologinen transendenssi yhdistyisi kemialliseen — etenkin siksi, että häivytettäisiin kristinuskon kustannuksella ja kemiallisen hyödyksi toimiva erottelu.

"God may still be acknowledged; but He is God only on the verbal level, only in a strictly Pickwickian sense. The effective object of worship is the bottle and the sole religious experience is that state of uninhibited and belligerent euphoria which follows the ingestion of the third cocktail."

Suhtautui Huxleyn kokeisiin miten tahansa, puhumattakaan lennokkaasta ajatuksesta aistisuppilon ja egofiltterin läpi maailmaa katselevasta Mind at Largesta, joka tajuaa asioiden todellisen Olemisen luonteen(*) vasta irtautuessaan näistä rajoitteista, on The Doors of Perception keskeinen ymmärryksen väline 1960-luvun hallusinogeni-filosofiaan, joka on ainakin allekirjoittaneelta aikaisemmin mennyt lähes aina väärintulkinnan kautta. Eikä voi olla tuomatta mieleen Vappu Taipaleen 1960-luvun alussa tekemää LSD-trippiä, josta kohuttiin Taipaleen tunnustuksen jälkeen — osoitus siitä, että myös Suomessa hallusinogenit olivat yliopistollisen tutkimuksen (tai "tutkimuksen") piirissä.

Ironista tosin on, että juuri Huxleyn teos nousi niin merkittävään pioneeriasemaan kukkaissukupolven kaanonissa — kirjailijan kuulu dystopia kun käsittelee hedonistista yhteiskuntaa, jossa huumeet (soma) ovat viihteellisessä käytössä, pelataan kummallisia/typeriä seurapelejä (escalator squash, obstacle golf) ja kaikki naivat toisiaan (orgy-porgy).

---

(*) - Kuulostaa kieltämättä heideggeriläiseltä, mutta kytkeytynee Huxleyllä ennemminkin keskiaikaisen saksalaisen teologin, Meister Eckhartin käsitteeseen Istigkeitistä - "olemisuudesta"(?), tai buddhismin ei-itse-olemisuuteen (non-Self) — siis toisin sanoen korkealentoisempaan metafysiikkaan/mystiikkaan.

Huxley: "Istigkeit — wasn't that the word Meister Eckhart liked to use? 'Is-ness.' The Being of Platonic philosophy — except that Plato seems to have made the enormous, the grotesque mistake of separating Being from becoming and identifying it with the mathematical abstraction of the Idea."