En osaa selittää mistä syystä tulin lainanneeksi Marina Lewyckan teoksen Traktorien lyhyt historia ukrainaksi. Ehkä siitä syystä, että näin joskus englanninkielisen laitoksen alennuksessa Akateemisen anglopokkarialessa, mutten tullut ostaneeksi. Hauska nimi kuitenkin, ja sehän on jo puolet koko kirjasta. Noin markkinointimielessä, ainakin.
Traktorien lyhyt historia ukrainaksi kertoo toisen maailmansodan pyörteissä Englantiin emigroituneesta ukrainalaisperheestä — kertojana on nuorempi tytär Nadežda. Äiti on kuollut ja isä Nikolai — traktori-insinööri — jäänyt yksin. Vanhuudenhöperöimä miesparka kirjoittaa kirjaa traktorien historiasta ja rakastaa keskustella ukrainalaisten saavutuksista Neuvostoliiton avaruusohjelman parissa. Ja sitten:
"Kaksi vuotta äitini kuoleman jälkeen äitini kuoleman jälkeen isäni rakastui hohdokkaaseen eronneeseen ukrainalaisnaiseen. Isäni oli kahdeksankymmentäneljävuotias ja nainen kolmenkymmenenkuuden. Nainen räjähti elämäämme kuin pörheä, vaaleanpunainen kranaatti, joka sai samean veden kuohumaan ja toi pintaan unhoon työnnettyjen muistojen lietettä."
Romaanissa tulevat siis esiin sekä emigranttiperheen suurelta osin vaiettu menneisyys, että nykypäivään sijoittuva nolo tilanne, jossa hieman hassahtanut isä tuntuu jäävän tyttärien mielestä Ukrainasta tulleen naisen armoille — Valentinan, jolla on länsimaiden rikkaudesta post-kommunistisista maista tulevien ihmisten suhteellisen epärealistinen kuva.
Siskojen Nadežda ja Vera välillä vallitsevat ristiriidat paikkautuvat yhteisen vihollisen ilmestyessä, mutta heidän poliittinen erilaisuutensa on hieno idea — Nadežda on akateeminen liberaalivassari, joka ostaa vaatteensa Oxfamilta, Vera taas kyyninen kapitalisti ja labour-hyysäämisen vastustaja. Kohdatessaan Valentinan, Nadežda alkaa luisua liberaalista maailmankatsomuksestaan. On epäselvää johtuuko juuri tästä se, että suurin osa angloversion kannen "kehuista" (jotka ovat muuten huvittavia jo käsitteenä) ovat oikeistolehdistä. En kuitenkaan näkisi kirjaa varsinaisesti siirtolaisvastaisena an sich. Kysymys lienee viime kädessä tulkinnasta.
Ilmeisesti kirja oli otteessaan pitävä kuin se tuli näin nopeasti luettua. Se onkin lopulta varmaan juuri sellainen kirja, joka on kevyt lukea ja joka ajoittain huvittaa, ajoittain ällöttää ja osittain surettaakin — mutta joka viime kädessä ei ole mitään kovinkaan tajuntaa räjäyttävän hienoa. Muutama juttu oli ihan oikeasti huvittava, ilmeisesti kääntäjä onnistui varsin hyvin muutamasta havaittavasta lipsahduksesta huolimatta. Mutta onko tämä juuri sellaisia kirjoja, joita on aina kesämökkien hyllyssä, ja jotka tuntuvat parin vuosikymmenen hyllyssä lepäämisen jälkeen kuolettavan tylsiltä? Ehkäpä, tämä täytyy testata empiirisesti. Katsotaan kahdenkymmenen vuoden päästä uudelleen.
Romaanissa tulevat siis esiin sekä emigranttiperheen suurelta osin vaiettu menneisyys, että nykypäivään sijoittuva nolo tilanne, jossa hieman hassahtanut isä tuntuu jäävän tyttärien mielestä Ukrainasta tulleen naisen armoille — Valentinan, jolla on länsimaiden rikkaudesta post-kommunistisista maista tulevien ihmisten suhteellisen epärealistinen kuva.
Siskojen Nadežda ja Vera välillä vallitsevat ristiriidat paikkautuvat yhteisen vihollisen ilmestyessä, mutta heidän poliittinen erilaisuutensa on hieno idea — Nadežda on akateeminen liberaalivassari, joka ostaa vaatteensa Oxfamilta, Vera taas kyyninen kapitalisti ja labour-hyysäämisen vastustaja. Kohdatessaan Valentinan, Nadežda alkaa luisua liberaalista maailmankatsomuksestaan. On epäselvää johtuuko juuri tästä se, että suurin osa angloversion kannen "kehuista" (jotka ovat muuten huvittavia jo käsitteenä) ovat oikeistolehdistä. En kuitenkaan näkisi kirjaa varsinaisesti siirtolaisvastaisena an sich. Kysymys lienee viime kädessä tulkinnasta.
Ilmeisesti kirja oli otteessaan pitävä kuin se tuli näin nopeasti luettua. Se onkin lopulta varmaan juuri sellainen kirja, joka on kevyt lukea ja joka ajoittain huvittaa, ajoittain ällöttää ja osittain surettaakin — mutta joka viime kädessä ei ole mitään kovinkaan tajuntaa räjäyttävän hienoa. Muutama juttu oli ihan oikeasti huvittava, ilmeisesti kääntäjä onnistui varsin hyvin muutamasta havaittavasta lipsahduksesta huolimatta. Mutta onko tämä juuri sellaisia kirjoja, joita on aina kesämökkien hyllyssä, ja jotka tuntuvat parin vuosikymmenen hyllyssä lepäämisen jälkeen kuolettavan tylsiltä? Ehkäpä, tämä täytyy testata empiirisesti. Katsotaan kahdenkymmenen vuoden päästä uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti